Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Valmistelussa lakiehdotus yhtiö- ja vuosikokousten siirtämisestä

Taloyhtiöissä mietitään nyt kuumeisesti, miten poikkeusoloissa saadaan järjestettyä yhtiökokoukset. Oikeusministeriössä on tekeillä lakimuutos, joka antaisi lisäaikaa syksyyn ja sallisi päätöksentekoon osallistumisen myös etäyhteydellä.

Oikeusministeriön mukaan lakimuutoksella on tarkoitus helpottaa myös kokousten järjestämistä etäosallistumisen ja valtuutusten avulla. Lakimuutos antaisi taloyhtiöille mahdollisuuden lykätä varsinaisten yhtiökokousten pitoa yli määräajan.

Kiinteistöliitto pitää ajallista joustoa erittäin tervetulleena.

– Vaikka taloyhtiöillä on keinoja rajoittaa yhtiökokoukseen osallistuvien määrää esimerkiksi valtuutuksia tai etäosallistumista hyödyntämällä, etenkin isoilla yhtiöillä on silti haasteita rajoittaa kokoontuvien määrää , Kiinteistöliiton päälakimies Jenni Hupli perustelee.

Myös etäosallistumismahdollisuuksia tulisi uudessa laissa muuttumaan. 

Kiinteistöliitto ehdottaa väliaikaista poikkeamista asunto-osakeyhtiölaista niin, että etäosallistuminen yhtiökokoukseen voitaisiin hallituksen päätöksellä sallia, vaikka taloyhtiön omiin yhtiöjärjestysmääräyksiin olisi kirjattu muuta.

– Lukuisissa taloyhtiöissä on lähdetty kokeilemaan etäpäätöksentekoa niin hallitustyöskentelyssä kuin yhtiökokoustenkin kohdalla. Tämä kehitys on taloyhtiökentällä erittäin tervetullutta ja toivomme, että lisämääräajasta huolimatta taloyhtiöissä lähdettäisiin ennakkoluulottomasti kokeilemaan uudenlaisia työskentelytapoja silloin, kun se on mahdollista. 

Lisää aiheesta "Oma talous"