Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Viime vuonna vanhat osakeasunnot maksoivat Helsingissä yli 4 200 euroa neliömetriltä, mutta esimerkiksi Tohmajärvellä vain noin 500 euroa neliöltä.

VM:n kaavailema velkaraja iskisi etenkin pk-seudulla ja ensiasunnon ostajiin – OP: Pienten asuntojen kysyntä voisi laskea

Uudistus voisi käydä myös sinkkujen kukkarolle, sillä pienten asuntojen neliöhinnat ovat valmiiksi korkeammat.

Valtiovarainministeriön työryhmä julkaisi lokakuussa keinoja kotitalouksien velkaantumisen ehkäisemiseksi. Sääntelyä halutaan kiristää asuntolainojen osalta enimmäisvelkasuhteella ja lainan enimmäistakaisinmaksuajalla. Työryhmän ehdotuksen mukaan kotitaloudella saisi olla velkaa enintään 4,5 kertaa bruttotulojen verran ja asuntoluoton takaisinmaksuaika saisi olla korkeintaan 25 vuotta.

OP laski, kuinka suuren asunnon 4,5-kertaisilla bruttotuloilla saisi vapailta markkinoilta eri puolella Suomea, jos koko asunnon hinta katettaisiin lainalla.

Mikäli sääntely toteutuisi ehdotuksen mukaan, sillä olisi vaikutuksia etenkin pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoihin. Vaikka asunnot ovat Helsingissä selkeästi muuta maata kalliimpia, bruttotulot eivät ole samassa suhteessa suuremmat kuin muualla maassa.

 

Vanhat osakeasunnot. Lähde: Macropont, OP

Viime vuonna vanhat osakeasunnot maksoivat Helsingissä yli 4 200 euroa neliömetriltä, mutta esimerkiksi Tohmajärvellä vain noin 500 euroa neliöltä. Helsinkiläisen keskitulot eivät kuitenkaan ole tohmajärveläiseen keskituloihin nähden kahdeksankertaiset.

Jos enimmäisvelkasuhde toteutuisi esitetyllä tavalla, keskituloisen helsinkiläisen kotitalouden enimmäislaina riittäisi 68-neliöiseen, keskihintaiseen asuntoon toissavuoden tietojen perusteella. Vaasalainen, lappeenrantalainen ja lahtelainen kotitalous pystyisivät sen sijaan ostamaan keskituloillaan noin 120 keskihintaista asuntoneliötä. Espoolainen, turkulainen ja vantaalainenkin kotitalous saisivat keskituloillaan jo noin 100 keskihintaista neliömetriä.

Ei äkkinäisiä muutoksia

Vaikka sääntely toteutuisi suunnitellusti, OP:n mukaan se ei luultavasti toisi äkillisiä muutoksia asuntomarkkinoille. Vaikutukset voisivat kuitenkin näkyä esimerkiksi ensiasunnon ostajille. Tilastokeskuksen mukaan ensiasunnon ostajien määrä on laskenut kymmenessä vuodessa yli kolmanneksen. Suunniteltu sääntely saattaisi vähentää ensiasunnon ostajien määrää entisestään.

– Asuntomarkkinat eivät halvaantuisi Helsingissäkään, mutta joitakin maltillisia vaikutuksia ehdotetulla sääntelyllä voisi toteutuessaan olla. Pienten asuntojen kysyntä voisi esimerkiksi laskea ensiasunnon ostajien keskuudessa, jos lainansaanti vaikeutuisi. Etenkin nuorilla ostajilla tulot ovat keskivertoa pienemmät. Tämä näkyisi erityisesti kasvukeskusten kalliimmilla asuntomarkkinoilla. Vaikutuksia olisi myös yhden hengen kotitalouksiin, sillä pienten asuntojen neliöhinnat ovat korkeita, OP:n ekonomisti Joona Widgrén sanoo.

 

Vanhat kerrostaloasunnot. Lähde: Macrobond, OP

Laskelmissa on oletettu, että koko asunnon hinta otettaisiin lainana, vaikka todellisuudessa osa katetaan esimerkiksi säästöillä. Enimmäisvelkasuhteessa suunnitellaan otettavaksi asuntolainan lisäksi huomioon myös muut velat.

Velkaantumiseen liittyvä sääntelyn lopullinen muoto selviää myöhemmin. Valtiovarainministeriön ehdotus on paraikaa lausuntokierroksella, joka päättyy tässä kuussa.

 

Lue koko OP:n asuntomarkkinakatsaus täältä

Lisää aiheesta "Oma talous"