Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Ulkomaisten osinkojen verotus vaatii aktiivisuutta sijoittajalta

Kun suomalainen sijoittaja saa osinkoja ulkomaisista osakkeistaan, verotuskäytännöt voivat yllättää.

Suomella on kaksinkertaisen verotuksen poistava sopimus useimpien maiden kanssa. Osa maista ei kuitenkaan noudata tekemäänsä sopimusta. Tämä johtuu siitä, että tietyt tahot ovat väärinkäyttäneet systeemiä. Euroopassa on useita maita, jotka eivät noudata verosopimusta vaan perivät lähdeveroa enemmän kuin sopimuksen mukaisen 15 prosenttia.

Suomi hyväksyy maksetuksi veroksi näissäkin tapauksissa vain 15 prosenttia ja perii tämän lisäksi 10,5 prosenttia. Näin esimerkiksi Tanskan 27 prosentin lähdeveron lisäksi Suomen veroviranomainen pidättää 10,5 prosenttia. Liikaa pidätetyn osuuden – tässä tapauksessa 12 prosenttia – voi periä takaisin Tanskan verottajalta, mutta prosessi on byrokraattinen ja kestää vuosia saada rahat takaisin. Sijoittajan kannattaa myös selvittää yhtiön kotimaa. Esimerkiksi AstraZenecaa ja ABB:tä ostetaan yleensä Tukholman pörssistä, mutta Astran kotimaa on Iso-Britannia ja ABB:n kotimaa on Sveitsi.

Verosopimuksen mukaan toimivat ainakin Yhdysvallat ja Ruotsi, eli ne pidättävät lähdeveroa 15 prosenttia, sekä Iso-Britannia, joka pidättää lähdeveroa 0 prosenttia. Jos maa on EU-/ETA-alueen ulkopuolella eikä verosopimusta ole, osinko on ansiotuloa, olipa yhtiö listattu tai ei.

Huomaathan, että hankkiessasi osinko-osakkeita muualta kuin Isosta-Britanniasta muut maat pidättävät myös osakesäästötilille tulevista osingoista lähdeverona vähintään 15 prosenttia, ja sama tapahtuu PS-tilille tulevien osinkojen kanssa. Silloin liikaa perityt verot tulee hakea takaisin yllä olevien linkkien takana olevien ohjeiden mukaisesti. Kun palautus aikanaan tulee, on sijoittajan ilmoitettava tästä sekä palveluntarjoajalle että verottajalle. Palveluntarjoaja lisää takaisin saadut liikaa perityt verot osakesäästötilin pääomaan.

Myös osakeyhtiön saamista osingoista pidätetään lähdevero, vaikka näin ei pitäisi tapahtua. Yhtiön on kuitenkin helppo hakea maksetut pidätykset takaisin Suomen verottajalta suoraan verolomakkeella 70.

Lisätietoja aiheesta löytyy veroviranomaisen sivuilta.

Lue maakohtaiset hakuohjeet takaisinperintään:

Tanska, hakuohjeet takaisinperintään

Norja, hakuohjeet takaisinperintään

Saksa, hakuohjeet takaisinperintään

Ranska, hakuohjeet takaisinperintään

Sveitsi, hakuohjeet takaisinperintään

HUOM! Jutun julkaisemisen jälkeen tilanne Norjan osalta on hieman muuttunut. Ulkomainen osingonsaaja voi rekisteröityä etukäteen, jolloin häneltä pidätetään vain 15 prosenttia osingoista 25 prosentin sijaan. Rekisteröityminen käy aika helposti, alla lisätietoja. 

https://www.skatteetaten.no/en/business-and-organisation/start-and-run/rutiner-regnskap-og-kassasystem/lonn-lan-og-utbytte/dividends-from-norwegian-companies-to-foreign-shareholders---documentation-requirements-for-reduced-withholding-tax-rate/ ”


Jutun kirjoittaja Seppo Sinisaari on ollut aktiivinen osakesijoittaja vuodesta 2002 alkaen. Hänellä on salkussaan yli viidenkymmenen eri yhtiön osakkeita.

"Tieni on kulkenut arvosijoittajasta osinkosijoittajan kautta laatusijoittajaksi. Suurimmat sijoitukseni ovat laatuyhtiöissä Kone, Apple, Sampo, Revenio Group ja Atlas Copco. Olen keskittänyt sijoitukseni maihin Suomi, Ruotsi, USA ja UK. Sijoitan sekä yksityishenkilönä että yrityksen kautta."

Juttu on julkaistu uusimmassa painetussa Viisas Raha 8/2020 -aikakauslehdessä.

Etkö ole vielä Viisas Raha lehden tilaaja?

Osakesäästäjien jäsenenä saat muiden rahanarvoisten etujen lisäksi sijoittajan tuhdin lukupaketin Viisas Raha aikakauslehden.

Paperilehti 36 €/vuosi Digilehti 29 €/vuosi
Digilehti alle 30-vuotiaille 10 €/vuosi

Liity nyt!

Lisää aiheesta "Oma talous"