Lehti suomalaiselle sijoittajalle

– Ylivelkaantuminen on ongelma sekä yksilöille että kansantaloudelle, pääjohtaja Olli Rehn sanoi. Kuva: Suomen Pankki

Suomen Pankki ryhtyy edistämään suomalaisten talousosaamista

Keskuspankki käynnistää hankkeen suomalaisten talousosaamisen parantamiseksi. – Suomen Pankki ottaa vetovastuun talousosaamisen kansallisen strategian työstämisestä, pääjohtaja Olli Rehn ilmoitti hankkeen tiedotustilaisuudessa 29. tammikuuta.

Viisaan Rahan numerossa 1/2020 toimituspäällikkö Juha Peltonen vihjaa, että Suomen Pankki olisi sopiva instituutio koordinoimaan kansallista talousosaamisen hanketta Suomessa. Nyt keskuspankki ilmoittautuikin koordinoijan rooliin.

Hallitusohjemassa pyritään torjumaan kansalaisten ylivelkaantumista useilla toimilla. Oikeusministeriön koordinoimana otetaan käyttöön positiivinen luottorekisteri, vahvistetaan talous- ja velkaneuvontaa, säännellään kulutusluottojen hintoja ja markkinointia sekä helpotetaan velallisen asemaa. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan positiivinen luottorekisteri saatetaan ottaa käyttöön vaiheittain.

– Säästöpossu olisi edelleen hyvä olla joka kodissa. Tänä päivänä, kun raha liikkuu sähköisesti, lapsille ja nuorille jää hyvin hämärä kuva siitä, mitä raha on. Perustietoja on syytä antaa jo lapsuudessa, Henriksson sanoi.

Hallitus asetti ennakoivan talousneuvonnan hankkeen viime elokuussa. Se johtaa nyt kansallisen talousosaamisen strategiatyöhön.

– Kansalaisten talousosaamisen strategian tarpeesta on keskusteltu pitkään. Olen iloinen, että Suomen Pankki on tarttunut tähän, oikeusministeri sanoi.

Pääjohtaja Olli Rehnin mukaan strategiatyön taustalla on suomalaisten nopeutunut velkaantuminen, joka on kasvava sosiaalinen ongelma. Kotitalouksien velat ovat tällä hetkellä historiallisen suuret, kun niitä mitataan suhteessa käytettävissä olevaan vuosituloon. 20 vuoden aikana velat ovat kaksinkertaistuneet. Rehnin tilastoissa vuosituhannen vaihteessa kotitalouksien velat suhteessa tuloihin olivat 65 prosentin tasolla, viimeisimmät luvut ovat 129 prosentin luokkaa.

– Leimallista viime vuosina on kulutusluottojen kasvu ja kotitalouksien vastuulla olevat taloyhtiölainat. Ylivelkaantuminen on ongelma sekä yksilöille että kansantaloudelle, Rehn sanoi.

Hänen mukaansa talousosaamisen merkitys korostuu eritoten elämän taite- ja kriisivaiheissa, kuten muutettaessa omaan kotiin tai avioerotilanteissa.


 

Etkö ole vielä Viisas Raha- lehden tilaaja?

Osakesäästäjien jäsenenä saat muiden rahanarvoisten etujen lisäksi sijoittajan tuhdin lukupaketin Viisas Raha aikakausilehden. Lue lisää

Osta irtonumero

Viisas Raha -näköislehden voi ostaa Lehtiluukusta.

Lisää aiheesta "Oma talous"