Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Enemmistö suomalaisista aikoo pärjätä kesälomalla pienemmällä budjetilla, kertoo Nordean tutkimus.

Suomalaisten lomakassa laihtui

Epävarmuus näkyy suomalaisten lomabudjetin kutistumisena, arvioi Nordea.

Suomalaiset suuntaavat tänä vuonna lomalle aiempaa pienemmällä budjetilla. Nordean mukaan kesäloman viettoon on varattu nyt 1 200 euroa, kun viime vuonna budjetti oli satasen suurempi. Kymmenen vuotta sitten budjetti oli huipputasollaan 1 600 euroa.

- Heikentynyt kuluttajien luottamus voi osaltaan pienentää lomabudjetteja tänä vuonna. Epävarmojen uutisten lisääntyessä ja talouskasvun hidastuessa kuluttajat ovat siirtyneet hieman varovaiselle kannalle, ja samalla kotitalouksien säästämisaste on kääntynyt nousuun. Kotitaloudet näyttävät kiristävän kukkaronnyörejään myös kesälomia suunnitellessa, Nordean analyytikko Lotta Lähteenmäki arvioi.

Helteinen viime kesä helteiset säät on saattanut lisätä kotitalouksien halukkuutta viettää lomiaan kotimaassa ja mökeillä, jolloin ulkomaanmatkojen suunnittelu on voinut jäädä vähemmälle. Mutta käytettävissä olevat tulotkin ovat olleet nyt muutaman vuoden ajan aiempaa pienempiä.

- Ensi vuonna lomabudjetit saattavat taas nousta, kun julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset päättyvät.

 

Suurin osa rahoittaa lomamenoja palkkatuloilla ja säästöillä

Kesäloman rahoittamistavat ovat pysyneet melko samanlaisina viime vuosina. Tänäkin vuonna suurin osa suomalaisista aikoo rahoittaa loman palkkatuloilla ja säästöillä. Joka viides suunnittelee käyttävänsä ainakin osan lomarahoista kesälomaan, kun taas keskimäärin joka kymmenes turvautuu lainarahoitukseen.

- On mahdollista, että kesäloman loppua kohden suurempi osa menoista rahoitetaan luotolla kuin alun perin oli suunnitelmissa, varsinkin jos budjetti ylittyy. Tämän vuoksi kotitalouksien kannattaakin seurata lomabudjetin tilannetta tietyin väliajoin, jottei luottokorttilasku pääse loman jälkeen yllättämään, Lähteenmäki toteaa.

Nordean kyselytutkimuksen mukaan nuoremmat ikäluokat budjetoivat kesälomiinsa vanhempia ikäluokkia enemmän. Myös lapsiperheet erottuvat suuremmalla budjetilla. Lisäksi alueelliset erot näkyivät, sillä pääkaupunkiseudulla lomabudjetti on keskimääräisesti suurempi kuin muualla Suomessa.

Lisää aiheesta "Oma talous"