Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Turku on ollut yksi tänä vuonna parhaiten suoriutuneista asuntomarkkinoista.

Suomalaisten asuntolainakanta hivelee jo 100 miljardia

Lokakuussa asuntolainakannan kasvuvauhti kiihtyi edelleen, kertoo Suomen Pankki.

Suomalaisilla oli lokakuun lopussa yhteensä 99,95 miljardia euroa asuntolainaa. Suomen Pankin tilastojen mukaan asuntolainakannan kasvuvauhti on kiihtynyt vuoden alkuun verrattuna ja oli lokakuussa jo 2,4 prosenttia. Kanta on kasvanut tätä vauhdikkaammin edellisen kerran syyskuussa 2016.

Asuntolainakannan kasvua vauhdittivat uudet asuntolainat, joita nostettiin lokakuussa runsaasti, peräti 1,9 miljardilla eurolla. Se oli 145 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Kun edellisen kerran asuntolainoja nostettiin lokakuussa tätä enemmän, elettiin vuotta 2007.

Suomen Pankin mukaan uusien asuntolainojen keskikoron lasku on pysähtynyt kesän jälkeen ja pysynyt 0,72 prosentin tuntumassa viimeisten kolmen kuukauden aikana.

Uusien asuntolainojen keskimääräiset laina-ajat ovat edelleen pidentyneet. Lokakuussa nostettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 20 vuotta 9 kuukautta. Yli 68 prosenttia uusista asuntolainoista myönnettiin yli 20 vuoden takaisinmaksuajalla.

Takaisinmaksuajaltaan pidempien lainojen (yli 29 vuotta) osuus uusista asuntolainoista on kasvanut: niiden osuus oli lokakuussa seitsemän prosenttia, kun vuosi sitten osuus oli kolme prosenttia.

Yrityslainat halpenivat

Kotitalouslainoista oli lokakuun lopussa kulutusluottoja 16,5 miljardia euroa ja muita lainoja 17,6 miljardia.

Uusia yrityslainoja (pois lukien tili- ja korttiluotot) nostettiin lokakuussa 2,2 miljardin euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski syyskuusta ja oli 2,21 prosenttia. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli lokakuun lopussa 90,6 miljardia euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 34,6 miljardia.

Rahaa makaa edelleen tileillä

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli lokakuun lopussa 94,4 miljardia euroa ja talletusten keskikorko 0,11 prosenttia.

Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 81,5 miljardia ja määräaikaistalletuksia 4,9 miljardia euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat lokakuussa 0,4 miljardin euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli 0,12 prosenttia lokakuussa.

Lisää aiheesta "Oma talous"