Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kyselyn mukaan puolet suomalaisista eivät pidä mökkinaapureista ja 37 prosenttia karsastaa mökille tupsahtavia vieraita.

Suomalaisen haave: oman rauhan tyyssija kohtuuhinnalla

Mökistä ollaan valmiita maksamaan alle 150 000 euroa. Sauna ja jääkaappi ovat mökin vähimmäisvaatimukset, mutta yhä useampi haluaa sinne myös verkkoyhteyden. Juhannusta suomalaiset haluavat viettää omassa rauhassaan, perheen piirissä rentoutuen ja grillaillen.

Enemmistö suomalaisista on valmiita maksamaan mökistä 40 000–150 000 euroa, selviää S-Pankin Kantarilla teettämästä Suuresta Mökkikyselystä.

- Perinteinen mökki järven rannalla on edelleen monelle suurin haave. Itselle sopivin vapaa-ajan asunto voi kuitenkin löytyä yllättävästäkin paikasta, vaikkapa kaupungin keskustasta tai ulkomailta, S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Päivi Huttunen sanoo.

Suurin osa (59 prosenttia) olisi valmis ostamaan mökin puolison kanssa, mutta lähes joka kolmas ostaisi sen mieluiten yksin. Jos omistusta jaetaan, se halutaan jakaa pikemminkin oman kuin puolison perheen kanssa.

- Yhteisomistuksen ja lomaosakkeiden suosio on pikkuhiljaa kasvamassa. Kyselyn tulokset kuitenkin kertovat, että kyseessä on kuitenkin vielä pieni edelläkävijöiden joukko ja suurin osa haluaa omistaa mökin joko yksin tai oman perheen kanssa.

Nämä on oltava

Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista piti tärkeänä, että mökillä on vähintäänkin sauna ja jääkaappi. Sähköjä piti tärkeinä lähes 80 prosenttia.

- Joillekin mökkiaskareet ja askeettisuus ovat parasta pakoa arjesta, mutta yhä useammin suomalaisten vapaa-ajan asunnot ovat hyvin varusteltuja kakkoskoteja.

Nuoremmat sukupolvet haluavat mökiltä mukavuuksia ja toivovat siellä olevan enemmän ”luksusta” – kuten sisävessa, juokseva vesi ja laajakaista. Eniten mukavuuksia kaipaavat alle 30-vuotiaat nuoret ja toisaalta eläkeikää lähestyvät yli 50-vuotiaat, jotka viettävät pitkiäkin aikoja mökillä.

Omaan rauhaa ja hiljaisuutta

Kyselyn mukaan 90 prosenttia suomalaisista arvostaa mökkeilyssä kaikkein eniten omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Lähes yhtä moni (85 prosenttia) koki mökillä olossa tärkeäksi ajan viettämisen perheen tai muiden läheisten kanssa, mutta toisaalta 62 prosenttia vastaajista kertoi viettävänsä siellä mielellään aikaa yksin.

Suosikkilistan kärkeen pääsevät myös luonnonläheisyys, lepo ja laiskottelu sekä saunominen, joista pitää yli 80 prosenttia vastaajista.

Lepoa arvostetaan enemmän kuin harrastuksia ja puuhastelua.

- Vanha käsitys kesämökistä työleirinä on murtumassa. On ihan sallittua mennä mökille myös rentoutumaan ja nauttimaan joutenolosta, Huttunen kertoo.

Puuhastelusta suosituimpiin lukeutuu sienestäminen ja marjastaminen, joka kiinnostaa erityisesti 50–74-vuotiaita naisia: 72 prosenttia ikäluokasta ilmoitti pitävänsä siitä.

Suurimmat inhokit: itikat ja ihmiset

Mökille vetäytyvät suomalaiset inhoavatkin kaikenlaisia rauhan rikkojia. Inhokkilistan kärjessä ovat hyttyset, paarmat ja muut hyönteiset, joita ilman mökkeilisi 89 prosenttia vastaajista. Kolme neljästä ärsyyntyy moottoriveneiden ja vesiskootterien melusta.

Kyselyn mukaan puolet suomalaisista eivät pidä mökkinaapureista ja 37 prosenttia karsastaa mökille tupsahtavia vieraita. Negatiivisimmin mökkinaapureihin suhtautuvat 35–49-vuotiaat miehet, joista 59 prosenttia ei pidä naapureista. Hieman alle puolet eli 42 prosenttia vastaajista ei pidä muiden mökeillä vierailusta.

Sen sijaan mökkimatkat jakavat mielipiteitä: 43 prosenttia vastaajista koki ne vastenmielisiksi, kun taas 46 prosenttia tykkää.

- Me suomalaiset rakastamme omaa rauhaa. Lomapaikkaa ei haluta liian kaukaa pitkien mökkimatkojen vuoksi, mutta oma reviiri on kuitenkin oltava, Huttunen sanoo.

Myös ulkohuussiin suhtaudutaan kaksijakoisesti: suurin osa (60 prosenttia) ei ole siitä innoissaan, mutta toisaalta reilu kolmannes vastaajista taas piti siitä. Erityisen tykästyneitä pihanperällä käymiseen ovat nuoret, 15–24-vuotiaat miehet, joista 42 prosenttia pitää ulkohuusseista. Huussi aiheuttaa vähemmän ihastusta saman ikäisissä naisissa, joista joka kolmas kertoi pitävänsä siitä.

Yöttömän yön vieton perustarpeet

Tutkimuksen mukaan suomalaisten juhannus kuluu varsin rauhallisesti. Tärkeintä juhannuksen vietossa ovat sauna, grillaus ja perhe. Näitä piti tärkeimpänä noin 40 prosenttia suomalaista.

Naisille juhannuksen vietto perheen parissa tärkeämpää kuin miehille.

Reilulle neljäsosalle ystävät ja mökkeily ovat oleellisin osa juhannusta. Juhannusjuomat ja rakkaus oli kärjessä vain noin kymmenellä prosentilla vastaajista. 

Varsinkin yli 50-vuotiaille juhannuksessa erityisen tärkeää on ajanvietto veden äärellä. Sinne kaipaa sekä naisista että miehistä joka neljäs.
Keskikesää halutaan viettää erityisesti luonnon helmassa, sillä alle kymmenen prosenttia liputti kaupunkijuhannuksen puolesta. Vieläkin harvempi oli halukas lähtemään juhannukseksi ulkomaille.

Lisää aiheesta "Oma talous"