Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Saunassa peseydytään sekä fyysisesti että henkisesti. Tutkimuksen perusteella saunan on ihanteellisinta sijaita lähellä luontoa ja veden äärellä.

Saunominen on sielun superfoodia ja edistää terveyttä monin tavoin

Vaasan yliopistossa tutkittiin suomalaisen saunakulttuuriin saloja: saunomista ohjaa aivan uniikki käytöskoodisto. Terveysvaikutukset ovat myös kiistattomat: säännöllinen saunominen hyödyttää etenkin sydän- ja verenkiertoelimistöä ja löylyttely hellii aivoja.

Vaasan yliopiston yliopistotutkijat Hanna Leipämaa-Leskinen ja Hannele Kauppinen-Räisänen ovat kollegoineen selvittäneet suomalaiseen saunakulttuuriin kytkeytyviä käytäntöjä. 

Tähän asti saunomista on tutkittua pääasiassa terveys-ja lääketieteen näkökulmista, joten tutkimuksen näkökulma on uusi.

– Saunomisen sosio-kulttuuriset merkitykset ovat vielä pitkälti penkomatta, vaikka se on suomalaisille, mutta myös muissa maissa asuville hyvin tärkeä asia arjessa, Leipämaa-Leskinen sanoo.

Tutkijat ottivat lähtökohdiksi paikat, ihmiset, merkitykset sekä materiaaliset prosessit ja tutkivat, kuinka ne kiinnittyvät saunomisen kokemukseen.

– Idea saunatutkimiselle lähti siitä, että aloin miettiä saunakokemusta ulkomaalaisin silmin; se mikä on meille arkea, ei ole sitä muille. Se, että suomalaisella on jokaisella sauna kotona tai ainakin mökillä, on monelle ulkomaalaiselle ihmeellistä ja tuntuu luksukselta, Kauppinen-Räisänen pohjustaa.

Tutkimuksen perusteella saunan on ihanteellisinta sijaita lähellä luontoa ja veden äärellä.

Sauna ei ole vain huone tai rakennus, jonne mennään peseytymään. Saunominen on kokonaisvaltainen kokemus ja saunassa olemista ohjaa aivan oma käytöskoodisto. Saunassa sosiaaliset hierarkiat riisutaan ja istutaan yhdessä hiljaa.

– Rauhallinen sijainti liittyy rentoutumiseen, rauhan tavoitteluun ja puhtauteen, saunassa on tarkoitus peseytyä sekä fyysisesti että henkisesti. Jälkimmäisellä viitataan siihen, kuinka lauteille istahtaessa useimmiten huolet haihtuvat ja stressi helpottaa. 

Tutkijoiden mukaan kaikki yksityiskohdat saunassa, verhoilu, istuinliinat, vesikauha ja sopivan himmeä valaistus ovat kaikki olennaisia osia saunakokemuksessa.

Sauna on edelleen "pyhä" paikka

Tutkimuksen mukaan saunottaessa kunnioitetaan myös ääntä: hiljaisuutta.

– Merkitysten osalta kiinnostavaa oli, kuinka ”pyhä” asia saunominen edelleen on. Saunassa ei saa meluta eikä häiritä ja se opetetaan jo pienille lapsille, Leipämaa-Leskinen pohtii.

– Hiljaisuushan on todettu olevan hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeä kokemus. Jos puhutaan, puhutaan rauhallisesti toisia huomioiden. Saunakokemus voi hiljaisuuden näkökulmasta olla myös henkinen kokemus; se voi olla ei vaan kehon vaan myös mielen puhdistuminen, Kauppinen-Räisänen jatkaa.

 

Saunominen edistää terveyttä monin tavoin

– Saunomisen terveysvaikutuksia on tutkittu pitkään, ja mitä pidemmälle on päästy, sitä myönteisemmiksi näkemykset ovat muuttuneet. Saunomisella on osoitettu olevan suotuisia vaikutuksia sekä fyysiselle elimistölle että henkiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille,  yleislääketieteen erikoislääkäri Jarmo Kantonen Terveystalosta kertoo. 

Säännöllisen saunomisen on osoitettu hyödyttävän etenkin sydän- ja verenkiertoelimistöä. Saunominen saa lihakset rentoutumaan ja ääreisverisuonet laajenemaan, minkä voi huomata veren pakkautumisena ja esimerkiksi naaman punoituksena ja ihon laikkuisuutena. 

– Verisuoniston laajeneminen laskee verenpainetta, mikä tietysti hyödyttää sydäntä. Esimerkiksi sydämen vajaatoiminnasta kärsivä henkilö voi tätä kautta hyötyä saunomisesta, sydän pääsee saunassa ikään kuin helpommalla. Saunominen tekee hyvää myös monille astmaatikoille, sillä limakalvot pitävät saunan lämpimän kosteasta ilmasta, mikä voi vähentää astmaoireilua.   

Löylyttely hellii myös aivoja

Tutkimuksissa saunomiseen on pystytty yhdistämään alentunut riski sairastua muistisairauksiin. Saunomisen vaikutus kroppaan voi muistuttaa jopa pientä urheilusuoritusta, sillä korkea lämpötila saa hien virtaamaan ja sykkeen kohoamaan. 

– Kun kuumuus saa veren pakenemaan kehossa, sydän kompensoi tilannetta lisäämällä tahtia, jotta veri jaksaisi kiertää ja jottei ihminen pyörtyisi. Vaikka toisin voisi luulla, sopivina annoksina tällainen pieni stressitila tekee elimistölle ainoastaan hyvää, Kantonen sanoo.  

Saunominen sopii lähtökohtaisesti kaikille, mutta tilannetaju on paikallaan. Lapset voivat saunoa siinä missä aikuisetkin, kunhan riittävästä nesteytyksestä ja tauotuksesta huolehditaan. 

– Myös vanhukset voivat hyvin saunoa, joskin monet iäkkäämmät nauttivat hieman matalammista lämpötiloista ja lyhyemmistä saunomisajoista. Kaatumisriski ja esimerkiksi voimakkaat huimauskohtaukset on syytä huomioida, sillä saunassa horjahtaminen voi olla kohtalokasta. Saunoessa ja uidessa on aina parempi, jos on kaveri mukana.

Vaikka saunomisella on paljon hyviä puolia, kohtuus on hyvä muistaa. 

– Ongelmia voi ilmetä, jos saunotaan liian pitkään ja liian kuumassa, tällöin saunomisen hyödyt menetetään. Omaa oloa kannattaa kuunnella: saunomisen on tarkoitus tuntua hyvältä. Jos havaitsee itsessään kuivumisen merkkejä ja päässä heittää, on saunominen mennyt överiksi.

– Myöskään runsas alkoholinkäyttö ei sovi yhteen saunomisen kanssa, sillä saunaan sammuessa vaarana on lämpöhalvaus, Kantonen muistuttaa. 

 

 

Lisää aiheesta:

Tiesitkö? Juhannusgrilleissä tirisee noin 19 miljoonaa makkaraa

Lisää aiheesta "Oma talous"