Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Riskeistä mahdollisuuksiin - jokainen sijoittaja voi hillitä ilmastonmuutosta

WWF Suomen ja Mandatum Lifen päivitetty opas antaa työkaluja vastuullisen sijoitussalkun rakentamiseen ja ilmastoriskeihin liittyvien negatiivisten vaikutuksien minimoimiseen.

WWF Suomen ja Mandatum Lifen verkossa julkaisema päivitetty sijoittajan opas antaa työkaluja sijoitussalkun rakentamiseen ja sijoituspäätösten tekoon ilmastoriskit huomioiden.

Euroopassa vastuullisesti sijoitettujen varojen osuus hoidossa olevasta kokonaisvarallisuudesta oli vuonna 2018 jo lähes 50 prosenttia*. Vastuullisten sijoitusten varojen osuus kasvaa vuosittain noin kuusi prosenttia.

– Tämä muutos leimaa sijoitusympäristöä yhä enemmissä määrin. Viime vuoden kovimpia sijoitustuottoja nähtiin uusiutuvan energian- ja vesiteeman sijoituskohteissa. Myös rahavirroissa ilmastonmuutosta huomioivat sijoituskohteet keräsivät merkittäviä summia. Tätä muutosta on edelleen vahvistettava, Mandatum Lifen allokaatioratkaisuista vastaava johtaja Carolus Reincke sanoo.

– Sijoituskohteita ja etenkin yksittäisiin yhtiöihin sijoittaessa on entistä tärkeämpää arvioida yrityksen liiketoiminnan yhteensopivuutta ilmastotavoitteiden kanssa. Asia korostuu myös osakesäästötilisijoittajien osalta, Reincke muistuttaa.

Maailman talousfoorumi nosti ilmastonmuutoksen riskiarvionsa kärkeen

Ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti maailmantalouteen ja sijoitusmarkkinoihin. Maailman talousfoorumi nosti siihen liittyvät riskit vuoden 2020 riskiarvionsa kärkeen. 

– Elämme ratkaisevia hetkiä ilmastokriisin vastaisessa taistelussa, mutta meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Tämän vuoksi jokaisen sijoittajan on aiheellista läpivalaista sijoituksensa, jotta pääomavirrat kääntyisivät kohti kestäviä ja vähähiilisiä sijoituksia. Fossiilienergian lähtölaskenta käynnissä, ja tämä heijastuu vääjäämättä sijoitusten arvoon. Uskon, että  julkaisemamme opas auttaa yrityksiä, säätiöitä ja yksityishenkilöitä muuttamaan sijoitussalkkunsa osaksi ratkaisua, ei osaksi ongelmaa, sanoo WWF Suomen oikeudellinen neuvonantaja Raija-Leena Ojanen.

Tutustu oppaaseen: Riskeistä mahdollisuuksiin - Sijoittajan opas ilmastoriskien hallintaan

Opas on osa Mandatum Life ja WWF Suomen kolme vuotta sitten aloittamaa yhteistyötä, joka tähtää vastuullisen sijoittamisen edistämiseen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tavoitteena on sopeuttaa sijoitustoimialan toimintaa Pariisin ilmastosopimuksessa sovitun 1,5–2 asteen lämpötilatavoitteen edellyttämälle tasolle.

*GSI Alliance, Global Sustainable Investment Review 2018

Lisää aiheesta: 

Nuoret ja ikäihmiset pitävät vastuullisuutta erityisen tärkeänä sijoitusvalinnoissaan

Tiesitkö tämän? Helsingin pörssissä on vastuullisuusindeksi

Tiina Landau: Neljä tärppiä sijoittajalle vastuullisten tuottojen saavuttamiseen

Suomalaiset ja ruotsalaiset kammoavat sijoituksissaan samaa alaa – sijoittajat pitävät vastuullisuutta tärkeänä

Vastuullisen sijoittamisen järjestö listasi maailman parhaimmat – kaksi suomalaisinstituutiota mukana

Lisää aiheesta "Oma talous"