Yksikköhinnan muuttamiseen on psykologiset syyt. Korkea yksikköhinta antaa sijoittajille käsityksen, että yhtiö on kallis, kun taas matala yksikköhinta tuntuu edulliselta. Tällaista johtopäätöstä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä. Silti näin tehdään. Tällä ei ole mitään tekemistä rahoitusteorian kanssa mutta erittäin paljon käyttäytymistaloustieteen kanssa.

Maailmalta on silti löydetty paljonkin todisteita splitien positiivisesta vaikutuksesta hinnanmuodostukseen. Vaasan yliopiston Niko Nurmen vuonna 2012 valmistuneessa pro gradussa havaittiin, että Suomessa splitin julkaisupäivänä ja sitä seuraavana päivänä on saatu yhteensä noin viiden prosentin ylituottoa ja toteutuspäivänäkin 1,8 prosentin ylituottoa. Näitä ei pidä laskea yhteen.

Joskus yhtiöt ovat ehdottaneet splitiä yhtiökokouskutsun yhteydessä, ja toteutus on ollut yhtiökokouspäivän jälkeisenä päivänä. Vuosina 2001–2011 saatiin ylituottoa nimenomaan toteutuspäivänä. Mikäli yhtiö jakoi osinkoa splitin toteutuspäivänä, sinä ja seuraavana päivänä saatiin yhteensä peräti 14 prosentin ylituotto, joskin havaintojen vähäisyyden takia tästä ei pidä vetää liikaa johtopäätöksiä. Toki jos osinko irtoaa samaan aikaan kuin split toteutuu, sijoittajan voi olla vaikea tietää, miten hinnoitella osaketta päivän muiden markkinaliikkeiden lisäksi.

Jos osinko irtoaa samaan aikaan kuin split toteutuu, sijoittajan voi olla vaikea tietää, miten hinnoitella osaketta päivän muiden markkinaliikkeiden lisäksi.

Nokia splittasi osakkeitaan vuosina 1995–2000 useaan otteeseen, yhteensä peräti 64:1. Yksi Nokian osake vuonna 1995 kasvoi siis 64:ään vuoteen 2000 mennessä.

Silloin Nokian huiput nähtiin 65 euron tasolla. Ilman splitiä osakkeen huippuhinta olisi ollut 4,160 euroa ja tänäänkin 4,81 euron hinnalla 307,84 euroa. Tuntuisiko Nokia silloin kalliilta?

Edullisempi tuplaa varmemmin

Splitien tarkoituksena on palauttaa totuttu hinta, jolloin osake ei enää vaikuta kalliilta. Kyse on siis puhtaasti optisesta harhasta, johon liian moni sijoittaja lankeaa liian helposti. Nurmi havaitsi, että moni yhtiö tavoitteli splitillään noin 15 euron hintaa, joka ilmeisesti vaikuttaa olevan sijoittajille mieluisa. Splitin tehneiden yhtiöiden kurssit olivat poikkeuksetta nousseet hyvin, joten näihin liittyi muutenkin positiivista virettä.

Erilaiset tutkimukset ovat todenneet splitien parantavan osakkeiden likviditeettiä. Matala yksikköhinta houkuttelee mukaan piensijoittajia, mikä on omiaan nostamaan osakkeen hintaa. Jos yksikköhinta on vaikkapa tanskalaisen rahtiyhtiö AP Möller Maerskin kaltaisesti noin 7,400 Tanskan kruunua osakkeelta, voi pienikokoisissa salkuissa tulla hajautuksen kanssa ongelmia. Myös ajallisen hajautuksen toteuttaminen pienikokoisissa salkuissa on haasteellista tällaisissa yhtiöissä.

Mitä pienempi yksikköhinta on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on mahdollista saada suurta tuottoa.

Osakkeen yksikköhinnan yhteyttä arvonmuodostukseen on myös tutkittu. Karkeasti yleistettynä: mitä pienempi yksikköhinta on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on mahdollista saada suurta tuottoa, varsinkin lyhyellä aikavälillä.

Todennäköisimmät kurssin tuplaajat löytyivät Forbesin mukaan alle viiden dollarin yksikköhintaisista osakkeista ja epätodennäköisimmät yli 25 dollaria maksaneista.

Tämä on hyvinkin yleisesti tiedossa oleva fakta, joka on omiaan ohjaamaan sijoittajien valintoja. On kuitenkin otettava huomioon, että alhaisen yksikköhinnan yhtiöiden tuottohajonta oli valtaisa, mikä johti ryhmänä mediaanilla mitattuna selvään alituottoon. Oli siis turvallisempaa valita joukko korkeamman yksikköhinnan osakkeita.

Korkeamman yksikköhinnan puolesta puhui myös tilasto, jonka mukaan kunnon romahduksen todennäköisyys laski, mitä suurempi yksikköhinta oli. Vahvimpien yhtiöiden yksikköhinnat eivät yleensä missään vaiheessa ole olleet senttiosakkeita.

Senttiosakkeiden, joiden yksikköhinta on alle euron, onkin sanottu helpommin menevän nollaan kuin kaksinkertaistuvan.

Tästä meillä ei kuitenkaan ole luotettavaa tutkimusta.
 

Juttu on julkaistu alun perin Viisaan Rahan numerossa 6/2019.