Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kiinteistöalan Kustannuksen Koti uudistalosta –opas kertoo, miten uudistalon hallinto, talous ja palvelut järjestetään ja mikä on rakennuttajan vastuu virheistä ja puutteista. 

Ostitko asunnon uudiskohteesta - tunnetko osakkaan oikeudet ja velvollisuudet?

Uudiskohteen ostaminen voi kuulostaa monen mielestä vaivattomalta, koska remontteja ei pitäisi olla heti näköpiirissä. Totuus voi kuitenkin paljastua toiseksi ja ostajan kannattaa esimerkiksi käyttää oikeuttaan osallistua rakennustyön tarkkailijan valintaan. 

Viime aikoina on otsikoihin noussut useita tapauksia, joissa uudiskohteen urakoitsija on tehnyt kesken rakentamisen konkurssin tai rakentamisen laatu ei ole vastannut määräyksiä. Uuden asunnon ostajan kannattaa siis selvittää, miten riskeihin voi varautua ja miten ongelmatilanteissa pitää toimia.

Kiinteistöalan Kustannus on julkaisut seikkaperäisen Koti uudistalosta –oppaan avuksi uuden taloyhtiön osakkaille, hallituksen jäsenille, isännöitsijälle, asuntosijoittajille, rakennuttajalle ja kiinteistönvälittäjälle.

Asunnon ostaminen on usein suurimpia hankintojamme. Kauppa saatetaan kuitenkin tehdä vain sijainnin tai upean myyntiesitteen perusteella. Myös moni ikäihminen muuttaa omakotitalosta uudistaloon, jolloin taloyhtiön käytännöt voivat olla vieraita.

Riitely tulee kalliiksi

Monelle voi tulla yllätyksenä, että uudiskohteen osakkaiden on itse luotava taloyhtiöön hallinto ja yhtiön pelisäännöt, suunniteltava yhtiön talous, tilattava palvelut, tarkastettava itse kiinteistö ja huoneistot rakennuksen valmistumisen jälkeen ja reklamoitava viipymättä rakennuttajalle virheistä ja puutteista.

– Uudiskohteen ostajalla pitäisi olla valtava määrä tietoa reklamoinnista ja kaikesta mitä, uudistalossa tulee vastaan. Koska tietoa ei ole, syntyy helposti väärinkäsityksiä osakkaiden ja rakennuttajan sekä mahdollisesti rakennuttajan ja taloyhtiön hallituksen välillä. Pahimmassa tapauksessa väärinkäsityksistä voi kehkeytyä iso riita, jossa on vain häviäjiä, kiteyttää toinen kirjan kirjoittajista, isännöitsijä Hannaleena Kuutilo Walttari Oy:stä. 

Kuutilo sekä oppaan toinen kirjoittaja Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen ovat työssään selvitelleet lukuisia uudistalojen pulmatilanteita. 

Osakkeenomistajien kokous valitsee rakennustyön tarkkailijan

Rakennusaikaisen hallituksen on viivytyksettä kutsuttava koolle osakkeenomistajien kokous, kun vähintään neljäsosa yhtiön asunnoista on myyty. Kokouksessa valitaan rakennustyön tarkkailija ja tilintarkastaja. Yksittäisellä ostajalla ei ole ehdotonta oikeutta käyttää omaa valvojaa rakennustyön aikana.

Rakennusvalvontaviranomaisen loppukatselmusleima ei tarkoita sitä, ettei rakennuksessa olisi asuntokauppalain mukaisia virheitä ja puutteita. Kaikista havaituista puutteista tulee ilmoittaa välittömästi asunnon rakennuttajalle. 

Kirja ohjeistaa niin osakasta kuin taloyhtiötä kirjaamaan ylös kaikki havaitut virheet viimeistään vuositarkastukseen mennessä. Jos havaittuja virheitä ilmoitetaan vasta vuositarkastuksen jälkeen, niitä ei lueta rakennusaikana syntyneiksi virheiksi vaan asumisesta aiheutuneiksi, joiden korjaus ei ole enää rakennuttajan vastuulla.

 

Koti uudistalosta - opas

Osakkaan ja taloyhtiön hallituksen opas kertoo, miten uudistalon hallinto, talous ja palvelut järjestetään ja mikä on rakennuttajan vastuu virheistä ja puutteista. Kirja antaa vastaukset ja selkeät ohjeet muun muassa näihin kysymyksiin:

– mitä ovat osakkeenostajien kokous ja hallinnon luovutuskokous
– miten ja milloin uudelle taloyhtiölle valitaan hallitus
– miten järjestetään taloyhtiön isännöinti, huolto, siivous ja muut palvelut
– mitä käytännön pelisääntöjä taloyhtiössä tarvitaan
– mitä asiakirjoja urakoitsijan pitää luovuttaa taloyhtiölle
– miten lasketaan riittävät vastikkeet ja maksut
– mitä ovat loppukatselmus, ostajan oma tarkastus ja vuositarkastus
– mitä ovat rakennusajan vakuus ja rakennusajan jälkeinen vakuus
– mikä on rakennuttajan vastuu virheistä ja puutteista
– miten ja milloin tehdään reklamaatio.
– Kirjan liitteistä löytyvät huoneiston tarkastusohjeet ostajalle, pöytäkirjamallit tärkeimmistä kokouksista, pihataparakennusohje, malli järjestyssäännöistä sekä lista taloyhtiön tärkeistä asiakirjoista.

Kirjan voi ostaa Kiinteistöalan kustannuksen verkkokaupasta.

 

Lisää aiheesta "Oma talous"