Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Osakesäästäjille tuntuvia jäsenetuja

Osakesäästäjien yhteistyökumppanit tarjoavat jäsenille etuja, tarjouksia ja alennuksia myös vuonna 2022.

Osakesäästäjien jäsenet saavat alennusta sijoituspalveluista ja -kirjallisuudesta sekä talouslehdistä. Jäsenetujen laskennallinen yhteisarvo on jopa yli 2000 euroa. Yhteistyökumppanien verkostoa sekä jäsenetuja laajennetaan ja kehitetään edelleen jatkuvasti jäsenpalautteiden perusteella.

Osakesäästäjien jäsenmaksun suuruus riippuu jäsentyypistä. Edullisimmillaan jäsenyys vuonna 2022 on 15 euroa eikä kalleinkaan 38 euron jäsenmaksu päätä huimaa. Käynnissä olevan puolivuotisjäsenkampanjan ansiosta voit liittyä jäseneksi 20 eurolla loppuvuodeksi! Kaikki jäsenmaksut ovat vähennettävissä maksuvuoden pääomatuloista verotuksessa. Kaikki jäsenmaksut ovat kalenterivuosikohtaisia ja kaikkiin jäsenyyksiin kuuluu oikeus hyödyntää jäsenetuja.

Puolivuotisjäsenyyskampanjassa on mahdollisuus valita joko Viisas Raha –lehti printtinä tai diginä samaan hintaan. Mikäli talouteen tulee jo Viisas Raha –lehti, suositellaan 15 euron perhejäsenyyttä. Kaikilla alle 30-vuotiailla on mahdollisuus liittyä Nuoreksi Osakesäästäjäksi vain 15 eurolla saaden digilehden.

Kaikki jäsenedut ja jäseneksi liittymislomake löytyvät myös Suomen Osakesäästäjien nettisivuilta

Pankki- ja välittäjäedut


Danske Bank
Danske Bank tarjoaa Osakesäästäjien jäsenille osakekauppaa ja säilytystä varten Kaupankäynti Online -palvelun maksutta. Lisäksi kaupankäyntipalkkio on alennetusti 0,12 % / min. 5 € sekä kotimaisille että ulkomaisille osakkeille ja ETF:lle. Jäsen saa asunto- ja sijoitusasuntolainat ilman kuluja sekä lyhennysvapaan lainalleen veloituksetta. Päivittäispankkipalveluissa jäsen saa 50 prosentin alennuksen Platinum-päivittäispalvelusta ja Platinum MasterCard –maksukortista.
Lue lisää Danske Bankin eduista.

LYNX
Osakesäästäjien jäsenenä pääsee käymään kauppaa Lynxin kaupankäyntialustalla alennetuin palkkioin. Alennukset ovat voimassa LYNXin tarjoamilla markkinapaikoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Minimipalkkio toteutunutta toimeksiantoa kohti on kanadalaisille osakkeille 3,50 CAD, yhdysvaltalaisille osakkeille 3,50 USD ja euroalueen osakkeille 5,00 EUR. Lue lisää Lynxin eduista.

Mandatum Life
Mandatum Life tarjoaa Osakesäästäjien jäsenille aina edullisen välityspalkkion toiseksi edullisimmassa hintaluokassa Trader-kaupankäyntipalvelussa. Jäsenenä maksat kaupankäynnistä Helsingin pörssissä ja seitsemässä muussa maassa 0,04 % (min. 6 €) ja parissa kymmenessä muussa pörssissä 0,07 % (min. 8 €). Osakesäästäjien jäsenenä saat digitaalisen varainhoidon palvelussa etuna 1 % tuottobonuksen ensimmäisen 6 kuukauden maksuista 50 000 euroon asti. Lue lisää Mandatum Lifen eduista.

Nordnet
Osakesäästäjien jäsenet saavat Nordnetillä edullisemmat välityspalkkiot kotimaisiin osakekauppoihin ja ovat automaattisesti vähintään palkkiotasolla 3 (0,15 % / min. 7 €). Jäsenten on myös mahdollista saada Nordnetin kautta Inderes-analyysit sekä aktiivisijoittajan kaupankäyntiohjelman Infront Web Traderin etuhintaan. Listaamattomien pohjoismaisten osakkeiden hallinnointi on jäsenille maksutonta.  Lue lisää Nordnetin eduista.

Osuuspankki
Osakesäästäjien jäsenet käyvät Osuuspankissa kauppaa edullisemmilla kaupankäyntipalkkioilla. Välityspalkkio on Suomessa ja Ruotsissa listatuilla arvopapereilla 0,15 % / min. 5 € ja muilla markkinoilla 0,15 % / min. 8 € per toteutunut toimeksianto. Nuorille Osakesäästäjille Osuuspankki tarjoaa lisäetuna Säästäjän palvelupaketin maksutta. Lue lisää Osuuspankin eduista.

OVV Asuntopalvelut
Osakesäästäjien jäsenet saavat OVV Kokonaispalvelusopimuksen uutena asiakkaana -50 prosentin alennuksen ensimmäisestä välityspalkkiosta (norm. 1 kk:n vuokra). Lue lisää OVV Asuntopalveluiden eduista.

Analyysit 

Inderes
Osakesäästäjien jäsenet saavat Inderes Premium -palvelun etuhintaan 14,90 €/kk tai 149,90 €/vuosi (norm. 19,90 €/kk tai 200 €/vuosi). Palvelusta saa Inderesin analyysit yli 120 pörssiyhtiöstä, aamukatsauksen, osakevertailutyökalun sekä Inderesin mallisalkun. Lue lisää Inderesin eduista.

Investtech
Investtech tarjoaa Institutionaalisen –tilauspalveluun tutustumisen maksutta 30 päivän ajan. Jäsenenä saat 30 % alennuksen kaikista tilatuista kolme kuukautta kestävistä palveluista. Palvelu soveltuu harvemmin kauppaa käyville ja suuria trendejä seuraaville sijoittajille. Se sisältää pitkän ja keskipitkän aikavälin analyysit muun muassa kaikista Helsingin pörssiin listatuista yhtiöistä. Analyyseihin sisältyvät graafiset kuvaajat sekä sanalliset selitykset. Lue lisää Investtechin eduista.

Sijoittaja.fi
Osakesäästäjien keskusliiton jäsenenä saat 25% alennuksen vuosijäsenyyden. (norm. 119 €). Puolueettomat sijoittajan työkalut tarjoavat kaiken olennaisen sijoituspäätöksiäsi varten. Työkalujen avulla löydät sijoitustyyliisi sopivat houkuttelevimmat osakkeet ja markkinoiden tehokkaimmat ETF:t. Markkinaympäristössä seuraat markkinaa ja vallitsevia riskejä. Sijoittaja.fi:n maksavana jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöösi kaikki sijoittajan työkalut sekä valmiit mallisalkut. Lue lisää Sijoittaja.fi:n eduista.

Zenostock
Zenito Oy tarjoaa Osakesäästäjien jäsenille osakkeiden etsintä- ja tutkimuspalvelu Zenostockin puoleen hintaan (115 €/vuosi, norm. 230 €/vuosi). Nuorille Osakesäästäjille etuhinta on 25 €/vuosi. Zenostockin tarkoituksena on tunnistaa alhaisesti hinnoitellut osakkeet. Palvelu on kokeneiden salkunhoitajien työkalu ja myös yksityissijoittajien käytettävissä. Lue lisää Zenostockin eduista.

Rahastot 

Investors House Rahastot
Investors House Rahastot noudattaa sijoitustoiminnassaan osinkosijoitusfilosofiaa, jossa painotetaan terveitä ja kasvavia toimialoja, kestäviä kilpailuetuja, korkean pääoman tuottoa ja vahvaa tasetta sekä hyvää osinkotuottoa ja maltillista arvostusta. Osakesäästäjien jäsenet tekevät vähintään 5000 € suuruiset merkinnät kaikkiin Investors House Rahastot Oy:n hallinnoimiin rahastoihin ilman merkintäpalkkiota (norm. 2 %). Lue lisää Investors House Rahastojen eduista.

Lehdet 

Arvopaperi, Kauppalehti ja Talouselämä
Osakesäästäjien jäsenet saavat jatkossakin 30 % alennuksen Arvopaperin, Talouselämän ja Kauppalehden normaaleista tilaushinnoista. Kunkin lehden edut koskevat niin printti-, digi- kuin yhdistelmätilauksia.

Lue lisää lehtieduista:

Arvopaperi

Kauppalehti

Talouselämä

Kirjat

Osakesäästäjien jäsenet pääsevät hyödyntämään etuhintoja myös erilaisiin sijoitusaiheisiin kirjoihin. Etuihin kuuluvissa kirjoissa käsitellään mm. vastuullista sijoittamista ja markkinoiden pitkiä syklejä. Löytyypä eduista myös 25 % alennus kaikkien aikojen myydyimmän suomalaisen sijoitusoppaan, Seppo Saarion: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin uudistetusta painoksesta. Lue lisää kirja- ja muista jäseneduista.

Liity Osakesäästäjien jäseneksi! 

-

Lisää aiheesta "Oma talous"