Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Omakotitaloasujan lasku kasvoi vuodessa keskimäärin 125 euroa, osassa kunnista jopa satoja euroja.  

Omakotitalossa asuminen tulee entistä kalliimmaksi - isot erot kuntien välillä

Omakotiliiton mukaan ero kalleimman ja huokeimman kunnan välillä on kasvanut jo 1 660 euroon. Omakotitaloasujan laskua ovat kasvattaneet erityisesti sähköyhtiöiden tekemät siirtomaksujen korotukset.

Omakotiliiton teettämän tutkimuksen mukaan asumisen kustannukset lasku kasvoivat vuodessa keskimäärin 125 euroa, osassa kunnista jopa satoja euroja.

Kustannuksia ovat nostaneet erityisesti sähköyhtiöiden tekemät siirtomaksujen korotukset, mutta kunnissa, joissa asumiskustannusten nousut ovat suurimpia, myös kiinteistöveroa, vesimaksuja tai jätehuollon maksuja on korotettu.

– Asumiskustannusten nousu on saatava kuriin. Kolmessa vuodessa asumiskustannukset ovat nousseet rivakkaa tahtia, keskimäärin 11 prosenttia. Yksittäisiä maksujen korotuksia tehdessä tulee ottaa huomioon myös asumiskustannusten nousun kokonaisvaikutus, Omakotiliiton liiton puheenjohtaja Ari Rehnfors painottaa.

Tutkimuksen mukaan kalleimman ja huokeimman kunnan välillä eroa on nyt 1 660 euroa, kun viime vuonna kuilu oli noin 1 500 euroa. Kalleimman kunnan paikkaa pitää yhä Kemiönsaari, jossa asuminen omakotitalossa maksaa vuodessa lähes 4 900 euroa, kun huokeimmassa kunnassa Kempeleessä selviää 3 200 eurolla.

Kemiönsaaren jälkeen kalleimpia kuntia ovat Parainen, Sastamala, Leppävirta, Raisio ja Järvenpää. Kalleimpien kuntien kärkikymmenikkö on pysynyt lähes samana kuin viime vuonna. Uusina kuntina kymmenen kalleimman kunnan listalle nousivat Leppävirta, Lieto ja Savonlinna. Maakunnista kallein asua on Pohjois-Savo. Eniten nousua oli Sastamalassa, jossa kustannukset kasvoivat lähes 300 euroa.

Edullisinta asuminen on Kempeleen ohella Pietarsaaressa, Kokkolassa, Kittilässä, Seinäjoella ja Keminmaassa. Uusina kymmenen halvimman kunnan listalle nousivat Turku, Kerava ja Vantaa. Listalta tippuivat Rauma, Tornio ja Pori.

Tutkimus kattaa 100 kuntaa, jotka edustavat noin 83 prosenttia Suomen asukasluvusta.

Kustannukset ovat keskimäärin suurimmat Varsinais-Suomessa ja Savossa. Valkoisella pohjalla olevista kunnista tietoa ei siis ole saatavilla. Lähde: Omakotiliitto

Eroa lämmityskustannuksissa jopa 800 euroa vuodessa

Lämmityssähkö haukkaa yli puolet asumiskustannuksista.Kalleimmillaan lämmittäjä joutuu maksamaan noin 2 475 euroa Pohjois-Savon kunnissa Leppävirralla, Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä sekä lisäksi Pieksämäellä. Kaikkein halvimmalla  pääsee Seinäjoella, jossa lämmitys maksaa vuosittain 1 664 euroa – eroa on siis yli 800 euroa.

– Selvityksessä sähkön ostoenergiana on käytetty paikallisen energiayhtiön toistaiseksi voimassa olevaa hintaa, jonka kuluttaja voi halutessaan kilpailuttaa ja hyötyä näin energian hinnasta. Lämmityskustannukset (esimerkkilaskelmassa 14 000 kWh/v) eivät pidä sisällään käyttösähköä (4 000 kWh/v).

Lämmityskustannuksiin sisältyvässä sähkönsiirtomaksussa on suuria paikallisia eroja, ja tätä osuutta asukas ei pysty kilpailuttamaan. Kallein sähkönsiirtomaksu lämmityksen osalta oli viime vuoden tapaan Kajaanissa ja Kuhmossa, lähes 977 euroa, ja myös vuodessa tapahtunut nousu on huomattava, yli 60 euroa. Edullisin siirtohinta puolestaan löytyy Rovaniemeltä, 391 euroa, missä hinta on pysynyt samana. Eroa on siis jopa 585 euroa vuodessa.

– Monopoliasemassa olevien jakeluverkkoyhtiöiden sallittua tuottoprosenttia tulee alentaa nykyisestä. Nykyinen yli kuuden prosentin tuotto ei yhteiskunnan nykyisten nollakorkojen tilanteessa ole missään nimessä hyväksyttävä. Verkkoyhtiöiden ydintehtävänä on oltava sähkön toimittaminen asiakkaille eikä voiton tuottaminen omistajatahoille tai pääomasijoittajille, Rehnfors painottaa.

Kiinteistöveron ja vesimaksun erot kasvattavat kuilua entisestään

Espoossa selvityksen keskimääräisessä 120 neliömetrin kokoisessa esimerkkiomakotitalossa kiinteistövero oli 808 euroa, kun se halvimmillaan Keuruulla ja Kemiönsaarella on 175 euroa − eroa kertyi siis 633 euroa. Kiinteistöverotuksen uudistusta valmistellaan parhaillaan.

– Omakotiliitto painottaa, että uudistus ei saa johtaa kohtuuttomiin veronkorotuksiin, kiinteistöverolle tulee olla katto ja ikääntyneille pienituloisille pitää kehittää kiinteistöveron leikkausmekanismi, joka mahdollistaa omassa kodissa asumisen. Kunnille on myös annettava mahdollisuus periä pienempää veroa kuin laki nykyään sallii.

Vesimaksut muodostavat noin viidesosan asumiskustannuksista ja eroa eri kuntien välillä oli lähes 850 euroa vuodessa. Kalleinta oli viime vuoden tapaan Kemiönsaaressa, jossa tyyppiomakotitalossa vesimaksuihin kuluu 1 369 euroa, kun Kempeleessä vedenkäyttäjä selviää 523 eurolla.

Omakotiliitto: Kunnalliset maksut omakotitaloissa 2020 (pdf)

Omakotiliitto tutkimuksen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy ja vertailussa tarkastellaan tyyppiomakotitaloa: 120 neliömetrin suuruinen, 30 vuotta vanha puurakenteinen, sähkölämmitteinen omakotitalo (lämmityksen kulutus 14 000 kWh/v), 1 000 m2:n omalla tontilla. Tutkimus tehtiin neljättä kertaa, ja se kattaa 100 kuntaa, jotka edustavat jo 83:a prosenttia Suomen asukasluvusta. 

 

Lisää aiheesta "Oma talous"