Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Lokakuussa osakerahastoihin sijoitettiin 448 miljoonaa euroa uutta pääomaa

Pohjoismaihin sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten Sharpen mittarilla. Pohjoismaihin sijoittavilla osakerahastoilla on myös erinomaisia vastuullisuudesta kertovia ESG-arvosanoja. Tutustu Finanssialan lokakuun rahastoraporttiin.

Finanssiala ry:n tuoreen rahastoraportin Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin lokakuussa nettomääräisesti 274 miljoonaa euroa. Markkinakehityksen vuoksi rahastopääoma kuitenkin pieneni ja oli kuun lopussa 122 miljardia euroa.

Lokakuussa osakerahastoihin sijoitettiin nettomääräisesti yhteensä 448 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Lyhyen koron rahastoihin sijoitettiin 134 miljoonaa ja yhdistelmärahastoihin 94 miljoonaa euroa. Lisäksi vaihtoehtoisiin rahastoihin sijoitettiin yhteensä 12 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Eniten lunastuksia tehtiin pitkän koron rahastoista, nettomääräisesti yhteensä 414 miljoonaa euroa.

– Eri osakerahastoluokkiin sijoitettiin lokakuussa hyvin hajautetusti, mikä kielii siitä, että sijoituksille haettiin turvaa riskejä hajauttamalla. Osakekurssien heilunta tarjosi sijoittajille hyviä sijoitushetkiä, asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä summa.

Koronakriisin toinen aalto jakaa maailmantalouden ensimmäistä aaltoa selkeämmin kriisistä hyötyjiin ja häviäjiin.

– Kaikkien katseet ovat kuitenkin vielä hetken Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksen analysoinnissa

Rahastoraportti on kesäkuusta lähtien sisältänyt ESG-luokituksen, joka kertoo, miten hyvin rahaston omistuksista on saatavilla vastuullisuuteen liittyvää tietoa. ESG-arvosana mittaa rahaston omistusten kykyä hallita ympäristöön, sosiaalisiin tekijöihin ja hyvään hallintotapaan liittyviä keski- ja pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia. Rahastojen ESG-tekijöistä ei ole vielä yhtenäistä sääntelyä tai ohjeistusta.

Pohjoismaihin sijoittavilla osakerahastoilla on erinomaisia ESG-arvosanoja. Näistä rahastoista sijoittaja on saanut myös parhaimmat 17 prosentin tuotot viimeisten 12 kuukauden aikana.

Pohjoismaihin sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten myös Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 0,60).

Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

Osakerahastoissa eniten varoja sijoitettiin Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja globaalisti sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 246 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin vain globaalisti sijoittavista rahastoista, yhteensä 8 miljoonaa euroa.

Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin pääasiassa globaalisti luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 27 miljoonaa euroa.

Pääomia lunastettiin erityisesti euroalueen valtioriskiin ja luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittavista rahastoista, yhteensä 291 miljoonaa euroa. Parhaaseen vuosituottoon ylsivät euroalueen valtioriskiin sijoittavat rahastot 2,0 prosentin keskimääräisellä tuotolla. Sama rahastoluokka menestyi myös parhaiten Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 0,47).

Finanssialan lokakuun rahastoraportti (pdf)

Lisää aiheesta:

Syyskuussa rahastoihin kertyi puoli miljardia uusia sijoituksia

Elokuussa osakerahastoihin kertyi 370 miljoonaa uutta pääomaa

Sijoittajat tekivät heinäkuussa rahastomerkintöjä 427 miljoonalla eurolla

Sijoitusrahastot saivat uusia merkintöjä yli puoli miljardia – raportin uutuus on vastuullisuudesta kertova ESG-luokitus

Lisää aiheesta "Oma talous"