Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Lapselle sijoittaminen yleisempää nuorilla vanhemmilla

Suomalaisvanhemmista joka neljäs säästää lapselleen, kertoo Danske Bank.

Lapsen ikä vaikuttaa vanhempien intoon säästää ja sijoittaa lapsilleen. Aktiivisimmin lapsilleen säästävät ja sijoittavat pienten lasten vanhemmat, selviää Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksesta. Kaikista vanhemmista noin 40 prosenttia kertoo säästävänsä lapsilleen. 

Sijoittamisen osalta samat tekijät selittävät yleistymistä. Osakkeisiin ja rahastoihin sijoittaminen on yleisempää pienille lapsille.

”On mielenkiintoinen kysymys, onko kyseessä ikäkausi- vai aikakausikysymys. Ovatko hiljattain vanhemmaksi tulleet vanhemmat halukkaampia säästämään kuin aiemmat ikäluokat? Sijoittamisen lisääntyminen on hyvä asia, sillä jos lapselle säästetään rahaa hänen itsenäistymistään varten, pitkä aikajänne tekee sijoittamisesta tuottoisampaa”, Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto sanoo.

Suurissa perheissä lapsille säästäminen ja sijoittaminen ovat harvinaisempia: yleisyys vähentyy lapsien määrän myötä ja vähintään neljän lapsen perheissä lähes 70 prosenttia vanhemmista sanoo, että ei säästä lapsilleen.

Rahan puute suurin syy sijoittamattomuuteen

Yleisin syy, miksi vanhemmat eivät sijoita lapselleen, on ylimääräisen rahan puute. Tämän sanoo syyksi 39 prosenttia vanhemmista.

”Suomalaisissa perheissä eletään erilaisissa taloudellisissa tilanteissa, ja monien arjessa sijoittaminen tuntuu hyvin etäiseltä. Sijoittamisessa etuna kuitenkin on, että se antaa ajan kanssa yleensä tuottoja. Kuukausisijoittaminen tuottaa lapselle pesämunan, kun tämä aloittaa omaa elämäänsä.”

Toiseksi yleisin syy on, että vanhempi ei koe sijoittamisen olevan tarpeellista.

”Suomi ja Ruotsi ovat yhteiskuntina hyvin samantyyppisiä: ne on rakennettu ajatukselle, että kaikki saavat samat mahdollisuudet taustaan katsomatta. Se voi olla syy, miksi vanhemmat pitävät sijoittamista tarpeettomana. Samaan aikaan on kuitenkin hyvä muistaa, että Ruotsissa sijoittaminen on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa.”

Danske Bankin alle 10-vuotiailla asiakkailla on keskimäärin vajaat 700 euroa sijoituksia. Summasta noin 70 prosenttia on rahastoissa.

Lokakuussa 18 vuotta täyttäneellä nuorella on käytössään 18 600 euroa, jos hänelle on säästetty 50 euroa kuukaudessa syntymästä lähtien Danske Bankin Kompassi-osakerahastoon. Tuottoa tästä summasta on yli 70 prosenttia. Jos sijoittamista jatkaa 70-vuotiaaksi, kuuden prosentin vuosituotolla summa on noussut 650 000 euroon.

”Sijoittamisessa aika on tärkein asia. Pitkä aikaväli tasoittaa vaihtelut markkinoilla ja ennen kaikkea kasvattaa korkoa korolle -ilmiön merkitystä. Lapselle sijoittamisessa on usein myös helpompaa olla kurinalainen kuin itselle sijoittamisessa”, Kivipelto huomauttaa.

Lisää aiheesta "Oma talous"