Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Suomalaisilla kotitalouksilla oli talletuksia 91,2 miljardin euron arvosta maaliskuun 2019 lopussa.

Kotitalouksien sijoitukset kasvoivat alkuvuonna

Suomen Pankin alkuvuoden tilastot kertovat, että osakeomistusten arvo nousi 3 miljardia ja rahasto-osuuksien arvo kasvoi 1,5 miljardia.

Kotitalouksien talletuskanta kasvoi vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana 2,1 miljardia.  Eniten rahoitusvarat kasvoivat käyttelytileillä, joilla oli maaliskuun lopussa kotitalouksien rahoitusvaroja 78,4 miljardia.

Määräaikaistalletusten määrä supistui edelleen ja muodosti vain 5,4 prosenttia kotitalouksien talletuksista. Kokonaisuudessaan suomalaisilla kotitalouksilla oli talletuksia 91,2 miljardin euron arvosta maaliskuun 2019 lopussa.

 

 

Osakeomistusten arvo nousi

Suomalaisten kotitalouksien noteerattujen osakkeiden kanta oli 35,7 miljardia maaliskuun lopussa. Kotitaloudet myivät nettomääräisesti 248 miljoonan edestä noteerattuja osakkeita vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Osakemarkkinoiden suotuisan kurssikehityksen myötä kotitalouksien osakeomistusten arvo kasvoi 3 miljardia euroa samana ajanjaksona. Kotitalouksien osakesijoituksista 79 prosenttia kohdistui kotimaisiin yrityksiin.

Kotitalouksien joukkovelkakirjalainaomistukset ovat supistuneet tasaisesti viime vuosien aikana ja maaliskuun lopussa kotitaloudet omistivat joukkovelkakirjalainoja 2,5 miljardin euron edestä.

 

Merkittävä osuus kotimaisista sijoitusrahastoista

Kotitalouksilla oli sijoituksia Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin 22,3 miljardia maaliskuun lopussa. Kotitalouksien omistamien rahasto-osuuksien arvo kasvoi 1,5 miljardia. Eniten arvoaan (0,8 mrd.) kasvattivat kotitalouksien sijoitukset osakerahastoissa. Lisäksi kotitaloudet sijoittivat nettomääräisesti 92 miljoonaa lisää sijoitusrahastoihin vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Maaliskuun 2019 lopussa kotitalouksilla oli eniten sijoituksia pitkän koron rahastoissa (8,1 mrd.) ja seuraavaksi eniten osake- (7,8 mrd.) ja yhdistelmärahastoissa (4,3 mrd.).

Kiinteistörahastot ovat kasvattaneet suosiotaan kotitalouksien sijoituskohteina viime vuosina. Kotitalouksilla oli 1,8 miljardin sijoitukset kiinteistörahastoissa maaliskuun lopussa. Kotimaisten rahastosijoitusten lisäksi kotitalouksilla oli sijoituksia ulkomaisissa sijoitusrahastoissa 2,3 miljardia.

Kotitalouksien varoja kanavoituu sijoitusrahastoihin myös vakuutuslaitosten kanssa tehtyjen sijoitussidonnaisten vakuutussopimusten kautta. Tällä tavoin kotitaloudet omistavat välillisesti rahasto-osuuksia arviolta 24 miljardia, josta noin 20 miljardia kotimaisissa sijoitusrahastoissa.

Jos suorat ja välilliset rahastosijoitukset huomioidaan, kotitaloudet omistavat merkittävän osuuden Suomessa rekisteröityjen sijoitusrahastojen 117,7 miljardin euron kokonaiskannasta.

 

Suomalaisten talletukset ja sijoitukset, 2019Q1

 

Lisää aiheesta "Oma talous"