Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kesäyrittäjä-ohjelma auttaa 17–29-vuotiaita nuoria kokeilemaan kesällä omia yritysideoitaan ja ottamaan vastuuta omista tekemisistään. (Kuva: iStock)

Kesäyrittäjä Digissä - ja Kesäyrittäjä Vantaa -ohjelma auttaa nuoria kokeilemaan omia yritysideoitaan

Kesäyrittäjyys saa nuoret kokeilemaan omia yritysideoitaan.

– Kesäyrittäjät oppivat paljon työstä ja itsestään. Kokemukset ovat olleet selvästi rohkaisevia, sillä viime vuonna Kesäyrittäjinä toimineista peräti 78 prosenttia jatkoi yritystoimintaa myös kesän jälkeen, kertoo Talous ja nuoret TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä.

TATin kehittämä ja OP:n, Santanderin sekä seitsemän kaupungin ja OKM:n tukema Kesäyrittäjä-ohjelma auttaa 17–29-vuotiaita nuoria kokeilemaan kesällä omia yritysideoitaan ja ottamaan vastuuta omista tekemisistään.

Tänä vuonna 250 nuorta saa paikan ohjelmaan Espoossa, Helsingissä, Iisalmessa, Oulussa, Raumalla, Turussa ja Vantaalla. Tämän lisäksi käynnistyy Kesäyrittäjyys Digissä, johon voi hakea mistä päin Suomea tahansa.

Ohjelmat käynnistyvät ensi viikolla, ja ne toteutetaan yhteistyössä kaupunkien kanssa sekä täysin verkossa toteuttavana Kesäyrittäjä Digissä versiona. Hakea ennättää vielä Vantaan ohjelmaan ja digissä toteutettuun ohjelmaan. Näiden hakuajat päättyivät 28.4.

– Tavoitteenamme on tehdä yrittäjyydestä helpommin lähestyttävää, tarjota vaihtoehto perinteiselle kesätyölle sekä edistää yrittäjyystaitojen oppimista. Mukaan voi hakea myös parina tai tiimissä. Mukaan voi hakea, vaikka olisi jo perustanut yrityksen, neuvoo projektipäällikkö Sanna Ikäläinen Talous ja nuoret TATista.

Kesäyrittäjään haetaan mukaan omalla yritysidealla.

– Idean ei tarvitse olla vielä valmiiksi jalostettu - riittää, että sinulla on ajatus siitä, millaista kesäyritystä voisit pyörittää ja olet hieman miettinyt myös idean toteuttamista. Me autamme sinua työstämään ideaasi eteenpäin!

https://www.kunkoululoppuu.fi/kesayrittaja-ohjelma/

 

 

 

Lisää aiheesta "Oma talous"