Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sijoituskohteen valintaan kannattaa käyttää aikaa. Kuva: iStock

Kesäraati: Älä anna yhtiön nykytilan hämätä – Hyvän sijoituskohteen pitää pystyä tuottamaan arvoa myös tulevaisuudessa

Nuorten Osakesäästäjien raati kertoo, millä perusteilla he valitsevat sijoituskohteensa.

Miten valitset yhtiöt, joihin sijoitat?

Maria Nurminen

Maria Nurminen:

”Sijoitan yhtiöihin, joiden liiketoimintaa pystyn itsekin ymmärtämään. Koen, että sijoittaminen ja yhtiön seuraaminen on mielekkäämpää, kun toimiala ja yhtiökin on mielenkiintoinen ja ymmärrettävissä oleva.

Pohdin tarkasti myös toimialan ja yrityksen mahdollisuuksia onnistua myös tulevaisuudessa vaikeinakin aikoina.”

 

Emilia Kivikko

Emilia Kivikko:

”Pyrin valitsemaan tietysti aina omaan sijoitusstrategiaan sopivia yhtiöitä, joiden toimintaan uskon tutustumisen jälkeen, mutta tärkeitä ominaisuuksia ylipäätään yhtiölle on esimerkiksi, että ymmärrän mitä yhtiö tekee, yhtiöllä on hyvät tulevaisuudennäkymät pitkällä sijoitushorisontilla ja yhtiö kiinnittää huomiota vastuullisuuteen.

Yksi omista kulmakivistäni on huolehtia suorien osakkeiden toimialallisesta hajautuksesta omassa salkussa.”

Kaisa Vanha-Perttula

 

Kaisa Vanha-Perttula: 

”Sijoitan sellaisiin yhtiöihin, jotka kiinnostavat itseäni, joiden liiketoimintamallin ymmärrän, joilla on jokin selvä kilpailuetu verrattuna muihin toimialan yhtiöihin ja jotka pystyvät luomaan arvoa pitkällä aikavälillä. Pyrin siis löytämään sellaisia sijoituskohteita, joiden matkassa voin olla mahdollisimman pitkään.” 

 

Osakesäästäjänä saat enemmän

Osakesäästäjien jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa.

Nuorten Osakesäästäjien jäsenyys alle 30-vuotiaille vain 15 euroa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Oma talous"