Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Sijoittamisen peruskurssi -koulutuksen arvo on 59 euroa, mutta liiton jäsenet pääsevät osallistumaan sille nyt maksutta.

Jokaisella on oikeus vaurastua – Osakesäästäjien jäsenille ilmainen Sijoittamisen peruskurssi vie sinut askeleen lähemmäksi vaurastumista

Osakesäästäjien jäsenenä saat 29.3.2021 alkavan sijoittamisen peruskurssin ilmaiseksi. Sijoittamisen peruskurssi on kuuden illan kokonaisuus, jolla saat sijoittamisen perusteet varmasti haltuun. Perusteiden ollessa kunnossa on osaamistaan helppo rakentaa eteenpäin. Kurssilla opit samalla välttämään myös aloittelevalle sijoittajalle yleisimmät kalliit ajatusvirheet.

– Koulutus sopii ihan aloittelijalle, eikä esitietovaatimuksia ole. Kurssilla käydään läpi käytännön esimerkein, kuinka kuka tahansa pääsee alkuun sijoittamisessa, kertoo Sijoittamisen peruskurssin kouluttaja Mikko Haapaniemi.

– Peruskursseilla käsitellään sijoittamista ja sijoitussuunnitelman laatimista. Mihin tuottojen saaminen perustuu ja millaisia tuotteita on? Lisäksi tuotteiden hyödyntämistä ja riskien hallintaa käsitellään käytännönläheisesti, mutta asiantuntevasti. Etenkin riskin ymmärtämiseen panostetaan paljon, sillä riski on myös työväline vaurastumiseen, kertoo Haapaniemi.

Haapaniemen mukaan kyseessä on kuuden illan webinaarikurssi, jossa käydään seikkaperäisesti läpi sijoittamista niin, että perusteet ovat varmasti hallussa. Kurssi toteutetaan verkossa Teams Live Event -ohjelmaa käyttäen, joten osallistuminen on turvallista ja mahdollista mistä tahansa käsin.

Kuuden illan aikana muodostuu osaamiskokonaisuus, joka helpottaa sijoittamista olennaisesti. Kurssin myötä opitaan välttämään myös yleisimmät kalliit ajatusvirheet.

– Usealla sijoittamisesta haaveilevalla, mutta ei vielä sitä tekevällä on ajatus, ettei heillä ole varaa sijoittaa. Sijoittamisessa pääsee alkuun vaikka 15 eurolla kuukaudessa. Oman varallisuuden kartuttaminen on siis mahdollista lähes kaikille.

Sijoittamisen peruskurssin teemat ovat seuraavat:

Luento 1: Taustalla pyörivä psykologia ja syyt sijoittamiseen

Luento 2: Miten rakennat sijoitussuunnitelman ja pitäydyt siinä?

Luento 3: Riskienhallinnan keskeisimmät työvälineet

Luento 4: Mistä ja miten tuotot tulevat?

Luento 5: Tavallisimmat sijoitustuotteet

Luento 6: Pääomaverotus käytännössä

Osakesäästäjien kurssit ovat aina käytännönläheisiä runsaine esimerkkeineen. Sijoittamisen peruskurssit sopivat aloittelijoille eivätkä vaadi ennakko-osaamista. Myös sijoittamista pidempään harrastaneet tulevat saamaan vahvoja ahaa-elämyksiä. 

 

Osakeliiton Sijoittamisen peruskurssin kouluttaja Mikko Haapaniemi on peruskoulutukseltaan ohjelmistotekniikan insinööri, ja hän on toiminut pitkään teknisen alan kouluttajana.

– Tämän lisäksi olen vero-oikeuden kauppatieteiden maisteri, joten minulla on myös taloustieteiden osaamista. Pörssiyrityksissä olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan, nyt toimin tuotepäällikkönä Valmetilla. 

– Kurssin aikana aion keskittyä käytännön esimerkkeihin ja sen korostamiseen, että sijoittaminen on mahdollista käytännössä kaikille – tulotasosta riippumatta.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä

Liity Osakesäästäjien jäseneksi tästä

 

Lisää aiheesta "Oma talous"