Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Verkkototeutuksena 19.4–23.4.2021 järjestettävä tapahtuma on lajissaan ensimmäinen.

Finanssiala tarjoaa 200 nuorelle työelämäkokemuksen etänä

Finanssiala tarjoaa ensimmäistä kertaa koko toimialan kattavan työelämään tutustumisjakson eli TETin etänä koululaisille ja opiskelijoille. Viikon mittaisen ”etäTETin” aikana kahdellasadalla nuorella on mahdollisuus tutustua finanssialan työpaikkoihin ja kartuttaa työelämätaitoja asuinpaikastaan riippumatta.

Finanssiala ry:n, Oikotien ja Talous ja nuoret TATin yhteistyössä kehittämä Finanssialan etäTET käynnistyy 19. huhtikuuta. Yläkoululaiset ja lukiolaiset tutustuvat toimialan eri yrityksiin ja uramahdollisuuksiin. Finanssialan yrityksistä viikolla ovat mukana Danske Bank, Varma, OP Ryhmä ja Nordea, joista jokainen isännöi nuorille yhden työpäivän verkon välityksellä. Viikon teemoina ovat vastuullisuus finanssialalla, tulevaisuuden työelämä sekä jokaisen puhujan omat TET-kokemukset.

– Hanketta on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Haluamme tarjota suomalaisille nuorille mahdollisuuden tutustua yhdenvertaisesti finanssialaan etäyhteyksien välityksellä. Hienoa, että monet finanssialan yritykset ovat lähteneet mukaan tarjoamaan nuorille arvokkaita ensimmäisiä kokemuksia työelämästä, sanoo Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Suuren kysynnän vuoksi finanssialan etäTET-paikat täyttyivät nopeasti, ja opinto-ohjaajat ovat ilmoittaneet viikolle mukaan oppilaitoksia esimerkiksi Kittilästä, Kempeleestä, Kajaanista, Porista, Lahdesta ja Kuopiosta.

Nuorille on lähetetty etukäteen oppimispaketti, jonka avulla he voivat valmistautua viikkoon ja tutustua työelämä- ja taloustaitoihin sekä saavat työkaluja oman osaamisen tunnistamiseen. EtäTET-viikon aikana nuori pääsee tekemään oikeita työtehtäviä yrityksissä ja ideoimaan tulevaisuuden finanssialaa. Nykypäivän työelämätaitoihin kuuluvat olennaisesti myös etäkokoustaidot ja virtuaaliset työkalut, joita nuoret harjoittelevat viikon aikana.

Talous ja nuoret TATin toimitusjohtajan Jenni Järvelän mukaan TET-jakso on ensimmäinen ja tärkeä askel nuoren työuralla, joka on jäänyt monelta kokematta poikkeusolojen takia.

– Kosketus työelämään on tärkeä osa nuoren polkua kohti itsenäistä, hyvää ja yhteiskunnallisesti aktiivista kansalaisuutta, Jenni Järvelä sanoo.

Verkkototeutuksena 19.4–23.4.2021 järjestettävä tapahtuma on lajissaan ensimmäinen. Jatkoa teemaviikolle on tulossa. Ensi marraskuussa TAT järjestää maailman suurimman etä-TETin, johon osallistuu Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Palta ry, Mara ry ja Finanssiala ry.

Lisää aiheesta "Oma talous"