Lehti suomalaiselle sijoittajalle

EMQ on Euroopan pankkiyhdistyksen järjestämä kilpailu, jossa testataan nopeutta ja talousosaamista. Suomesta finalistit valitaan talousosaamiseen liittyvän Zaldo-verkko-oppimateriaaliin kuuluvan lopputestin perusteella.

European Money Quizin voitto Unkariin – finaali seurattavissa videostriimin kautta

European Money Quizin (EMQ) finaaliin osallistui yli 20 Euroopan maata. Tänä ja viime vuonna finaalit järjestettiin suorana verkkolähetyksenä, jossa kunkin maan kaksihenkiset joukkueet kisaavat toisiaan vastaan kotimaistaan. Aiempina vuosina finalistit matkasivat Brysseliin kisaamaan. Voiton nappasi tällä kertaa Unkari.

Suomen edustajat Sara Norrkniivilä ja Elja Manner pitivät eurooppalaisen talousosaamiskilpailun kysymyksiä helppoina – voiton Unkariin ratkaisi lopulta enemmän vastausnopeus.

Ysiluokkalaiset kertovat kumpikin keränneensä talousosaamista seuraamalla mediaa ja kuuntelemalla oppitunneilla. Norrkniivilä kertoo lisäksi keskustelevansa usein perheensä kanssa talousasioista.

– Haluan pysyä kärryillä, mitä maailmalla tapahtuu, ja talousasioita seuraamalla siitä saa melko hyvän kuvan. Vaikkapa veroihin tai työmarkkinoihin liittyvästä osaamisesta on varmasti hyötyä myös omassa taloudessa tulevaisuudessa, Norrkniivilä sanoo Finanssiala.fi -verkon artikkelissa.

Talousosaaminen ja nopeus testiin

EMQ on Euroopan pankkiyhdistyksen järjestämä kilpailu, jossa testataan nopeutta ja talousosaamista. Suomesta finalistit valitaan talousosaamiseen liittyvän Zaldo-verkko-oppimateriaaliin kuuluvan lopputestin perusteella. Zaldo on maksuton talousoppimateriaali, jossa on kullekin vuosiluokalle soveltuvia sisältöjä neljännestä luokasta alkaen aina yhdeksänteen vuosiluokkaan asti.

Finaalissa voittajat ratkaistiin monivalintakysymyksin. Molempien finalistien yksilölliset suoritukset katsotaan yhdessä Suomen edustajien suoritukseksi. Kysymykset liittyvät sekä talouteen yleisesti että oman talouden hallintaan. Elja Manner pitää tärkeänä, että kysymyksissä korostetaan talousosaamisen kahta puolta, yksityistä ja julkista.

– Jos menen pankkiin hakemaan lainaa, se on minun henkilökohtainen asiani ja vaikuttaa pitkälle omaan tulevaisuuteeni. Toisaalta taas kansantalouteen liittyvät poliittiset päätökset koskevat meitä kaikkia, sanoo Manner verkkosivustolla.

Finaali seurattavissa tästä 

 

Lisää aiheesta "Oma talous"