Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Ei kiitos krääsälle – häälahjoista toivotuimmat mahtuvat kirjekuoreen

Yhä useammin hääpari on jo rakentanut pesänsä, joten perinteisille häälahjoille, kuten kodinkoneille, astioille tai koriste-esineille, ei ole enää tarvetta.

Toivotuimmat häälahjat ovat tätä nykyä lahjakortit, talletukset häämatkatilille sekä käteinen raha, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus –kyselystä.

Sen sijaan astioita, pyyhkeitä tai koriste-esineitä haluaisi saada lahjaksi vähemmän kuin joka kymmenes vastaaja. Monet avioliiton satamaan purjehtivat pariskunnat ovat sisustaneet kotinsa mieleisekseen eikä uusille arkipäivän tavaroille siten ole tarvetta.

Morsiamia lahjakortti tai avustus häämatkatilille ilahduttaa useammin kuin sulhasta, mutta käteinen on molemmille puolisoille mieluinen lahja. Kymmenen prosenttia naisvastaajista ja 14 prosenttia miesvastaajista piti osakkeita ja rahasto-osuuksia mieleisinä häälahjoina.

Yllätys vieraiden puolelta

Enemmistö häävieraista suosisi lahjakorttia lahjana. Yllättävää kuitenkin on, että kun kyselyn mukaan 66 prosenttia naisista lahjoittaisi hääparille lahjakortin, miehistä sen puolelle kallistuu 45 prosenttia.

Suomalaisten mielestä raha on tavaraa mielekkäämpi lahjamuoto. Monen kyselyyn vastanneen mielestä talletus häämatkatilille tai käteinen raha ovat myös hyviä lahjoja. Joka kymmenes vastannut olisi valmis vieraana lahjoittamaan osakkeita tai rahasto-osuuksia.

Sen sijaan astioiden, kodintekstiilien tai koriste-esineiden suosio lahjoina vai hiipuu. Viime vuonna vastaavassa kyselyssä enemmän kuin joka neljäs vastaaja olisi lahjoittanut astioita, kun tänä vuonna samoin tekisi alle viidennes. Vastaava lasku näkyy kodintekstiilein suosiossa.

Naiset antaisivat silti edelleen miehiä useammin hääparille tavaraa, mutta mieltymys tavaralahjoihin on laskenut.

Morsiuspari maksaa

Häiden kustannus vaihtelee suuresti parien välillä. Valta osa, 43 prosenttia, pareista kuitenkin sanoo rahoittavansa häänsä palkkatuloista.

Vanhemmat ovat etenkin nuorempien vastaajien mielestä tärkeä häiden rahoittaja. Joka kolmas vastaaja sanoi turvautuvansa vanhempien rahalliseen apuun. Vanhempien kukkaroon turvautui 43 prosenttia naisvastaajista, kun vastaava osuus miehistä oli joka viides.

Säästöt ovat rahoitusvaihtoehdoista kolmanneksi käytetyin rahoitusmuoto. Sen sijaan alle neljä prosenttia vastaajista rahoittaa häänsä lainalla.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn toteuttu Kantar TNS 17.-23.5.2019. Kyselyyn haastateltiin 1 050 suomalaista, jotka olivat iältään 15-74 -vuotiaita. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin +/- 3,1 prosenttiyksikköä.

Lisää aiheesta "Oma talous"