Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Bkt-kasvun ennakoidaan jatkuneen kesälle – vihannesten halpeneminen hidasti hintojen nousua

Tilastokeskus arvioi myös työllisyyden kasvaneen edelleen kesälle tultaessa.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kausitasoitettu bruttokansantuote olisi noussut huhti-kesäkuussa 0,9 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt oli 1,8 prosenttia vuodentakaista ylemmällä tasolla.

Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen noin 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tehdyt työtunnit olivat työpäiväkorjattuna suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuoden toisella neljänneksellä.

Tilastokeskus julkistaa tarkemmat tiedot toisen neljänneksen bkt:sta 30. elokuuta.

Inflaatio hidastui

Kuluttajahintojen nousu oli keskikesällä maltillista. Vuosimuutos oli heinäkuussa 0,8 prosenttia, kun kesäkuussa se oli 1,0 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui Tilastokeskuksen mukaan muun muassa hotellihuoneiden hintojen laskusta.

Kuukausitasolla inflaatio oli hidastunut 0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa vihannesten ja kodin kalusteiden halpenemisesta.

Heinäkuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, savukkeiden, vuokrien, matkaviestintäpalveluiden ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Hintojen nousua hillitsivät eniten matkapuhelinten, hotellihuoneiden, omakotitalokiinteistöjen ja televisioiden halpeneminen.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan 44 000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Hinta-aineistoa täydennetään elintarvikkeiden osalta niin sanotulla kassapääteaineistolla, josta saadaan noin kolme miljoonaa hintatietoa laskentaan. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Hintakehitys hidasta myös Euroopassa

Euroalueen inflaatio oli heinäkuussa ennakkotietojen mukaan 1,1 prosenttia, kun kesäkuussa se oli 1,3 prosenttia.

Suomen vastaava, yhdenmukaistetulla tavalla laskettu kuluttajahintaindeksi oli heinäkuussa 1,0 prosenttia.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.

Lisää aiheesta "Oma talous"