Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Vanhakin sähköpääkeskus voi olla täysin turvallinen. Kuva: STUL

Asutko omakotitalossa? Varo sähkötarkastaja huijareita

Urakoitsijaliitto varoittaa ovelta ovelle kiertävistä kaupustelijoista, jotka tarjoavat ylihintaisia täysin tarpeettomia remontteja vedoten muuttuneisiin määräyksiin.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäsenistö on raportoinut liittoon havaintoja sähköistysremonttien harhaanjohtavasta ovelta ovelle -myynnistä. Kohteena ovat olleet useimmiten omakotitaloissa asuvat ikäihmiset.

Oven taakse yllättäen ilmestynyt henkilö saattaa esittäytyä sähköurakoitsijaksi tai valtuutetuksi sähkötarkastajaksi, ja haluaa nähdä esimerkiksi kodin sähkökeskuksen. Tuloksena voi olla hintava tarjous sähköistyksen uudistamisesta, jota ei todellisuudessa tarvitsisi välttämättä tehdä lainkaan.

Seinäjoella toimivan Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Juha Lounatvuoren mukaan myös hänen toimialueellaan on törmätty viime vuosina siihen, että sähkötöitä myydään valheellisin väittein.

– Eräässäkin tapauksessa omakotitalon omistajalle oli tarjottu talon sähköpääkeskuksen vaihtoa 2 500 euron ”tarjoushintaan” väittämällä, ettei sähkökeskuksissa saa nykyisten EU-määräysten mukaan enää olla perinteisiä tulppasulakkeita, sanoo Lounatvuori.

– Onneksi talon omistaja soitti meille ennen kauppoja. Tutkimme sähkökeskuksen ja totesimme, ettei sen vaihtamiselle ollut mitään tarvetta, ja vaikka olisi ollutkin, keskuksen ja sen vaihtotyön hinnaksi olisi meidän arviomme mukaan tullut korkeintaan 700 euroa, Lounatvuori kertoo.

Ei pakkoa uudistaa

Sähkökeskuksia, pistorasioita tai muitakaan sähkölaitteistoja ei tarvitse uusia pelkästään muuttuneiden määräysten takia.

–Kun asennuksia tehtäessä on noudatettu silloisia vaatimuksia, niiden täyttäminen riittää, toteaa STUL:n tekninen johtaja Esa Tiainen.

Jos sähköistyksen kunto alkaa mietityttää tai jotain on rikki, kannattaa kutsua paikan päälle sähköasennusoikeudet omaava asentaja tarkistamaan tilanne ja tekemään korjaukset.

Vakiintuneilla toimijoilla on käytössään myös määrämuotoinen kodin sähköistyksen kuntokartoitus -menetelmä. Sen avulla tehtyjen havaintojen ja mittausten perusteella sähköasentaja antaa toimenpidesuositukset. Toimintaan ei Tiaisen mukaan kuulu uhkakuvien maalailu tai painostus tilaamiseen.

Jos epäilykset vilpillisyydestä heräävät, kannattaa tarkistaa tarjotun työn hintataso ja tarve  ottamalla yhteyttä johonkin STUL:n ylläpitämästä www.löydäsähkömies.fi palvelusta löytyvään sähköurakoitsijaan.

 

Lisää aiheesta "Oma talous"