Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Joulukuussa 2020 uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 21 vuotta ja 6 kuukautta.

Asuntolainoja nostettiin loppuvuonna ennätysmäärä – keskikorko laski ennätyksellisen alhaiseksi

Suomen Pankin tilastojen mukaan asuntolainoja nostettiin joulukuussa enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden aikana asuntolainojen keskikorko laski ennätyksellisen alhaalle ja laina-ajat pitenivät entisestään.

Suomen Pankin tilastojen mukaan viime joulukuussa kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja 1,9 miljardin euron edestä, mikä on 460 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Asuntolainoja ei ole koskaan aiemmin nostettu näin paljon joulukuussa.

Poikkeuksellinen loppuvuosi asuntolainamarkkinoilla kiritti koko vuoden nostoja. Syys-joulukuussa 2020 asuntolainoja nostettiin 13,2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Koko viime vuoden aikana uusia asuntolainoja nostettiin 4,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Vuoden 2020 nostot olivat yhteensä 20,4 miljardia euroa.

Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko laski ennätyksellisen alhaiseksi ja oli 0,69 prosenttia vuoden vaihteessa. 

Joulukuussa 2020 uusien asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 21 vuotta ja 6 kuukautta. Takaisinmaksuajaltaan yli 29 vuotta olevien lainojen osuus uusista asuntolainoista on kasvanut nopeasti: joulukuussa 2020 niiden osuus oli 12,1 prosenttia, kun vuosi sitten vastaavana aikana niiden osuus oli 6,7 prosenttia.

Runsaat asuntolainanostot, kevään lyhennysvapaat ja pidentyneet takaisinmaksuajat kiihdyttivät osaltaan asuntolainakannan kasvuvauhtia. Joulukuussa asuntolainakanta oli 103,6 miljardia euroa ja sen vuosikasvuvauhti oli 3,3 prosenttia.

Joulukuussa asuntolainojen ehtoja uudelleen neuvoteltiin normaali määrä keväällä nähdyn piikin jälkeen. Asuntolainasopimuksia neuvoteltiin uudelleen 980 miljoonan euron edestä, mikä oli alle viidesosa huhtikuussa neuvotelluista lainasopimuksista. Normaali määrä on ollut noin miljardin euron molemmin puolin jo useamman vuoden ajan.

Lainat ja talletukset

Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli joulukuun 2020 lopussa 103,2 miljardia euroa ja talletusten keskikorko 0,05 prosenttia. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 90,7 miljardia euroa ja määräaikaistalletuksia 3,8 miljardia euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat joulukuussa 0,1 miljardin euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli joulukuussa 0,25 prosenttia.

Kotitalouksilla  oli joulukuun 2020 lopussa kulutusluottoja 16,8 miljardia euroa ja muita lainoja 18,2 miljardia euroa. Uusia yrityslainoja ilman tili- ja korttiluottoja nostettiin joulukuussa 2,5 miljardin euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski marraskuusta 2020 ja oli 1,93 prosenttia. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli joulukuun lopussa 96,9 miljardia euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 37,3 miljardia euroa.

 

Lisää aiheesta: 

Kiinteistövälittäjien asuntomarkkinaennuste alkuvuodelle: lisää kasvua vanhojen asuntojen kauppaa – katso alueelliset ennusteet

Koronarokotteen kehitys ja erikoissairaanhoidon saatavuus vaikuttavat asuntomarkkinoihin

Lisää aiheesta "Oma talous"