Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Vahva maine vaikuttaa sijoituspäätöksen tekemiseen

Yhtiön hyvällä maineella on arvoa. Tämän väitteen kanssa helppo olla samaa mieltä, vaikka ei ottaisi vertaisarvioituja tutkimuksia huomioon. On loogista ajatella, että hyvämaineinen yhtiö pystyy neuvottelemaan parempia osto- ja myyntiehtoja kuin huonomaineiset yhtiöt.

Toisaalta erityisesti kuluttajasektorilla hyvä maine lisää asiakaspysyvyyttä ja toisaalta huono maine voi vähentää sitä huomattavasti. Hyvämaineisen yhtiön joutuessa siitä riippumattomista syistä ongelmiin, saa se suotuisammilla ehdoilla rahoitusta ja pyyteetöntä apua verrattuna esimerkiksi sarjapettäjiin.

Maineen mittaaminen yksiselitteisesti on hankalampaa kuin esimerkiksi osinkoprosentin laskeminen, koska maineessa on lukuisia erilaisia tekijöitä, jotka kaikki vaikuttavat sijoituspäätökseen: yhtiötä punnitaan esimerkiksi työnantajana, vastuullisuudesta, tuotteesta ja palvelusta sekä taloudesta ja johtamisesta. Sijoittajina luomme kokonaismielikuvan osin tietoisesti ja suunnitelmallisesti, osin intuitiivisesti.

Aikaisemmat ulkomaiset tutkimukset osoittavat, että luottamus kumpuaa hyvästä maineesta.

Näin on myös yksityis- ja ammattisijoittajilla. Tämä on hyvä jokaisen sijoittajan ja yrityksen tiedostaa.

Maineessa on siten yksittäisen sijoittajan näkökulmasta paljon tulkinnanvaraa. Suuret vastausjoukot sen sijaan luovat konsensuksen, parviälyn,  jota voidaan hyödyntää yhtiöiden keskinäisessä vertailussa sekä löytämään ne keinot, joilla maineesta voidaan pitää huolta sekä parantaa sitä.

Vuosien aikana suomalaisten pörssiyhtiöiden mainetta on selvittänyt esimerkiksi Arvopaperi, jonka vuoden 2016 selvityksessä vastaajina oli 1 266 pääasiassa suomalaista yksityissijoittajaa. Yritysarvioita tehtiin yhteensä 5 866 kappaletta.

Alkuvuonna 2021 Suomen Osakesäästäjät lähti T-median ja Pörssisäätiön kanssa tutkimaan pörssiyhtiöiden mainetta ja vaikuttaako maine sijoittajien käyttäytymiseen Suomessa. Keväällä aloittamaamme vuosittaiseen tutkimukseen vastasi 7 251 yksityissijoittajaa antaen yhteensä 15 998 organisaatioarviota Helsingin pörssin large ja mid cap yhtiöistä.

Iloksemme huomaamme, että tutkimuksemme on laajuudessaan huomattava Suomen kontekstissa. Käsittääkseni tämä on myös ensimmäisiä kertoja historiassa, kun tulemme osoittamaan datan avulla miten voimakas yhteys pörssiyhtiön maineella ja sijoitusaikeilla on suomalaisten sijoittajien keskuudessa.

Tutkimuksesta ja sen tuloksista järjestetään 5.10. virtuaalitilaisuus kutsuvieraille. Panelisteina on muun muassa arvosijoittamisen legenda Mika Heikkilä.

Kaikki Osakesäästäjien jäsenet ovat kutsuvieraita ja voivat ilmoittautua tämän linkin kautta: Osakesäästäjien tapahtumakalenteri

 

Victor Snellman

Viisas Raha -lehden päätoimittaja ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Bitcoin johtaa kryptomarkkinoiden positiivista kehitystä

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.

Käteisellä on tärkeä paikka treidaamisessa

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Graafit auttavat treidaajia

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.

Onko kryptovaluuttoihin sijoittaminen vastuullista ESG-sijoittamista?

Henri Väkeväinen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta

Nuorten ääni kuuluviin

Aino Kivistö

Olen 17-vuotias lukiolainen, joka on ollut kesätyöläisenä osakesäästäjillä kuukauden ajan. Minua on lähivuosina alkanut enemmän kiinnostamaan sijoittaminen ja oman talousosaamisen kehittäminen. Haluan omalta osaltani olla mukana edistämässä suomalaisten talousosaamisen lisäämistä. Erityisesti haluaisin saada nuoria ja etenkin naisia lähtemään mukaan sijoitusmaailmaan. Itse olen miettinyt yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona opiskelua kauppakorkeakoulussa.

Syksyn makroteemoja treidaajan näkökulmasta

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.