Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Rapujuhlat jokaiselle lompakolle - Lue vinkit onnistuneisiin Kräftiksiin!

Rapukausi on parhaimmillaan ja syvälle juurtuneet perinteet herättävät myös suomalaisia herkuttelemaan merenelävillä kerran, jos toisenkin. Loppukesän ruokajuhla huumaa hyväntuulisuudellaan ja perinteillään. Rapujuhlat ovat myös juhlijoidensa näköiset, sillä niin perinteitä vaaliva kuin modernikin juhlija löytää menun sekä tavat herkutella ravuilla.

Rapujuhlien eli kräftskiva perinne on tunnetusti Ruotsalainen, mutta Pohjoismainen ruoka- sekä juomajuhla ei ole kuitenkaan alun perin lähtenyt pohjoisesta. Pohjoismaat ovat itseasiassa rapuperinteessä jäljessä, sillä perinteet rapujen käytöstä ovat jo 1000-luvulta alkaen Euroopassa. Vanhimmat dokumentoidut tiedot ravuista Ruotsissa ovat 1500-luvulta, jolloin Eerik XIV on kuvannut olevansa rapujen ystävä. Sanotaan, että Aristoteles mainitsee ravut kirjoituksissaan 300- luvulla eKr. 

Kräftis on herkullinen makuelämys, jossa ruokaan panostetaan kesän mauilla ja yhdessäoloa korostetaan. Pöydän ei kuitenkaan tarvitse notkua kalliita herkkuja, vaan jokainen voi rakentaa mieleisensä menun saksiniekkojen ympärille. Ruotsalaisen perinteen mukaan alkupalana tarjoillaan juustopiirasta Ruotsin hovin suosikkijuustosta Västerbottensostista valmistettuna. Tilliliemessä keitetyt ja jäähdytetyt ravut ovat pääruoka, jonka kanssa nautitaan paahtoleipää, voita, tilliä sekä tietenkin juustoa. 

Juomapuolta ei rapujuhlasta unohtaa, sillä monelle kräftiksen mielikuva on nimenomaan hienostuneen juopunut. Yhteislaulu, akvaviitti, valkoviinit sekä olut kuuluvat asiaan- Helan går! Niin juoma- kuin ruokapuolenkin voi kuitenkin vapaasti rakentaa mieleisekseen, kunhan ravut ovat keskipisteenä.

Kotimaiset joki- ja täpläravut ovat suosittuja, mutta kiireiselle tai pienemmällä budjetilla myös pakasteravut ovat hyvä valinta. Myös erilaiset viinivalinnat tuovat mahdollisuuden vaikuttavat budjettiin ja vaihtoehtoja löytyykin laidasta laitaan. Tyypillisesti parhaimpina rapuviineinä pidetään Riesling- tai Sauvignon Blanc- rypäleistä valmistettuja valkoviinejä.

Herkulliset ravut voivat olla tyyriitä ja juhlallisuudet koristeineen saattavat käydä napata lompakosta ison lovin! Joulun ja Halloweenin tavoin rekvisiitalla on osuutensa tunnelmanluonnilla- hattuja, ruokalappuja, veitsiä, lyhtyjä, valoja sekä kaikkea muuta missä punavalkoinen väriskaala rapuineen toistuu. Rapujuhlat sopivat kuitenkin omakotitalon pihalle kuin kerrostaloonkin ja kaikkea siltä väliltä! Rapujuhlista kannattaakin tehdä omannäköisensä ja samalla rapujen hintaa voi kilpailuttaa paikallisten tukkujen valikoimasta suurten kauppojen pakastealtaisiin. 

Vinkit onnistuneisiin rapujuhliin:


Käytännölliset yksityiskohdat: sitruunavettä käsien huuhtelemiseen, hyttyskarkote, sekä paperikaulus ja servietit tulevat tarpeeseen.

Yllätä kattauksella: kynttilät, punaiset rapukoristeet sekä rapuveitset ovat omiaan rapujuhlissa tunnelmanluonnissa. Samalla syöjä kiittää rapuveitsestä, sillä saksikkaiden kuoriminen voi olla muutoin hankalaa.

Maha täyteen onnistuneella menulla: ravut eivät yksistään usein täytä mahaa, joten täyttävä menu rapujen kanssa tekee poikaa! Rapuja kannattaa varata noin 10-15 henkilö kohden. 

Juomalaulut jäänmurtajana: Yhteislaulut ja snapsit kuuluvat perinteisiin, joten hoilota iloisesti mukana ja unohda sävelkorva. Snapsia ei myöskään tarvitse kumota kerralla, vaan siitä voi siemaista vain hieman. 

 

Urbaani elämyshai

- täyttä elämää pörssin ulkopuolella -

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Milloin rahapuheesta ja sijoittamisesta tuli yleistä?

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Miten käytän momentumia?

Kristian Kannus

Kirjoittaja on swingtreidaaja ja salkunhoitaja Weketor consultingiolla. Kirjoittajan ajankohtaista sisältöä voi lukea Twitteristä @Weketor.

Tapahtuuko pian Wall Streetin merkittävin uudistus 30 vuoteen?

Henri Väkeväinen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta

Suunnitteletko treidaamista? Muista nämä 5 asiaa

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Tarjotaan: viihtyisiä koteja ja verotuloja Suomeen

Sanna Hughes

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja

Lapset mukaan pörssikeinottelemaan

Karri Salmi

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.