Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Osakesäästötili versio 2.0

Viikko 42 oli osakesäästäjien superviikko. Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa Family Economy Week, jossa kiven kovat ammattilaiset toivat esille eri näkökulmia taloudesta, säästämisestä ja sijoittamisesta.

Pääsin itse kertomaan tiistaina Osakesäästäjien joulukuisesta kannanotosta suomalaisen omistajuuden ohjelmaan. Tämän vuoden aikana olemme säännöllisesti pitäneet esillä, niin julkisuudessa kuin kulisseissa, miten osakesäästötiliä tulee parantaa.
Työmme ei ole mennyt hukkaan!

Keskustan äänitorvi Suomenmaa uutisoi 20.10. keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten poliitikkojen ulostuloista: talletusrajaa tulee nostaa ja tilien lukumäärärajoite tulee poistaa.

Itse pidin saman viikon lauantaina Turun Talouspäivillä esityksen osakesäästötilin versiosta 2.0.

Esityksessäni toin esille, kuinka meillä suomalaisilla pääpaino varallisuudesta on edelleen kiinteässä omaisuudessa; rahastot
ja osakkeet ovat kokonaisuudessa valitettavan pieni osa. Osittain rahastoivaa eläkejärjestelmää moni nuori vertaa
pyramidihuijaukseksi. Eläkeikä ja eläkemaksun osuus nousevat jatkuvasti. Vaikka epäluulo järjestelmää kohtaan on lisännyt sijoitusinnostusta, on vielä paljon tehtävää.

Osakesäästötilin talletuskatto ja tilien lukumäärärajoite tulee poistaa. Ja koska nuoret usein aloittavat rahastoilla ja toisaalta hajauttavat ulkomaille rahastojen kautta, tulee jatkossa voida tilille ostaa kaikkia niitä arvopapereita kuin arvo-osuustilille. Näin saataisiin nuoret mukaan korkoa korolle -junaan, eikä heidän tuottojaan leikata, kun haluavatkin tilin sisällä siirtyä rahastoista osakkeisiin.

Viime vuoden jäsenkyselyssä oli vastaajien mukaan tärkeimpänä kehityskohteenamme entistä näkyvämpi edunvalvonta ja vaikuttaminen. Olemme tänä vuonna tehneet töitä sen eteen. Vaikka vaikuttamistyömme kukintoa alkaa näkyä, emme vielä voi kerätä hedelmiä. Vuonna 2022 nostetaan kierroksia, sillä eduskuntavaalit ovat nurkan takana. Tärkeimmät tavoitteemme ovat osakesäästötilin parantaminen sekä omistamisen verotuksen kohtuullistaminen. Ne, jos mitkä, ovat tulevaisuusinvestointeja.

Nyt pyydän nöyrästi apuasi: ota yhteyttä kansanedustajaasi ja kerro miten mielestäsi osakesäästötiliä tulisi kehittää. Tämän ohella pyydän värväämään yhden ystävän Osakesäästäjien jäseneksi tai lahjoittamaan hänelle jäsenyyden. Meitä on nyt yli 35 tuhatta. Jos meistä jokainen hankkii kaksi uutta jäsentä, on meitä yli 100 tuhatta. Silloin olisimme yhdessä suurempi kuin
Suomen 10. suurin kaupunki.

Kirjoitus on julkaistu 4.11. ilmestyneessä Osakesäästäjien Viisas Raha -talouslehden numerossa 7/2021.

 

Victor Snellman

Kirjoittaja on Viisas Raha -lehden päätoimittaja ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Kulta treidaajan silmin

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.

Kryptovaluuttamarkkinoilla nähtiin vuonna 2021 ennätysten vuosi

Anton Räsänen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen ja kryptovaluutta-alan neuvonantaja.

Miksi veikkaaminen on suositumpaa kuin sijoittaminen, vaikka siinä ei ole mitään järkeä?

Jesse Viljanen

Kirjoittaja on Nuorten Osakesäästäjien aktiivi ja Osinkoinsinööri talousblogin kirjoittaja.

Treidaustorstai – ovi auki treidaajien maailmaan

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän julkaisee Youtubessa Trader's Club -videosarjaa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Bitcoinin tapahtumarikas vuosi – 5 kohokohtaa

Toni Heiskanen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen puheenjohtaja ja maksuttomasti saatavilla olevan “Bitcoin: Avain vapauteen” e-kirjan toinen kirjoittaja.

Jälleen hyvä sijoitusvuosi takana – entä edessä?

Timo Rothovius

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien hallituksen puheenjohtaja.