Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Olemme kasvun mahdollistajia

Kevät on tunnetusti suomalaisille osinkojuhlan aikaa. Itsekin odotan osasta omistuksiani tasaista kassavirtaa, jolla ostan lisää osinkojen suhteen kitsaita kasvuyhtiöitä.

Nämä toivottavasti maksavat sitten joskus liiketoiminnan kypsyessä osinkoja, joilla puolestaan ostan uusia kasvuyhtiöitä. Aika näyttää, onko tämä fiksua. Tämän strategian ohella teen, kuten noin 15 prosenttia jäsenistämmekin, lyhyemmän aikavälin kauppaa. Pääpaino on silti kasvuyhtiöissä. 

Kasvuhan vaatii yhtiöiltä rahaa, joten sitä pitää joko jäädä liiketoiminnasta tai hankkia ulkoa. Pörssi on tässä äärimmäisen tehokas alusta, ja Fabianinkadun pyöröovi on tämän vuoden osalta tuonut enemmän yhtiöitä sisään kuin vienyt ulos. Listautumisantien määrä on kasvussa, ja hyvä niin. Toivottavasti kehitys on pysyvä ja tarjolle tuleva valikoima yhtiöitä monipuolinen.

Listautumisen kynnystä tulisi laskea.

Varsinkin First Northiin, pörssin eteiseen, tuleville yhtiöille me yksityissijoittajat olemme tärkeä kasvun mahdollistaja ja samalla oleellinen osa suomalaisten menestystarinoiden rakentamista. Siten listautumisen kynnystä, kuten kustannuksia ja verokiilaa, tulisi laskea. Verotuksen tulisikin olla neutraalia yhtiömuodosta ja omistajan juridisesta muodosta riippumatta, mutta tällä hetkellä listayhtiöiden verokuorma osingoista on yhteisövero huomioon ottaen yli 40 prosenttia, kun listaamattomalla yhtiöllä se on alle 30 prosenttia. Samanaikaisesti on sijoittajia, jotka maksavat osingoista vain 20 prosentin yhteisöveron. Näitä ovat vakuutusyhtiöt, yleishyödylliset tahot, kuten säätiöt, ay-liike ja työnantajaliike, sekä ulkomaalaiset sijoittajat. Siten katse kannattaa kääntää jo nyt eduskuntavaalien eteisessä kampanjoiviin kuntavaaliehdokkaisiin: kuka on tasa-arvoisen suomalaisen omistajuuden asialla ja kumpaan suuntaan hän käyttäytymistä ohjaisi esimerkiksi verotuksella?

Listautumiswebinaarien ohella keväällä moni yhtiö, kuten Stora Enso ja Nordea, on ansioitunut kutsumalla yhtiökokouksen yhteydessä kaikkia sijoittajia seuraamaan hallituksen ja johdon esityksiä sekä esittämään näihin kysymyksiä. Tämä on hyvä ensiaskel kohti täysin virtuaalista yhtiökokousta tai hybridikokousta. Tätä kirjoittaessa Martela on edelläkävijä ja toistaiseksi ainoa täysin virtuaalisen yhtiökokouksen järjestäjä. Kiitos yhtiölle pioneeriroolin ottamisesta ja omistajien ensiluokkaisesta palvelemisesta!

Olemme vuosien aikana kiitelleet hyvin viestiviä yhtiöitä, ja nyt on meidän vuoromme. Osakesäästäjien toimistolla on aloittanut viestintäpäällikkönä Kristina Bergström. Kun hän asettuu taloksi, voitte odottaa entistä parempaa jäsenviestintää eri kanavissa ja entistä parempaa viestintää kaikesta siitä edunvalvontatyöstä, jota teemme suomalaisten sijoittajien ja jäseniemme eteen. Tervetuloa Kristina!

 

Victor Snellman

Kirjoittaja on Viisas Raha -lehden päätoimittaja ja Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Tilaa Viisas Raha

Osakesäästäjien jäsenenä saat sijoittajan tuhdin lukupaketin Viisas Raha aikakauslehden muiden rahanarvoisten etujen lisäksi

Liity nyt

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Jos pankkiiri myisi Suomen eläkejärjestelmää, hän päätyisi telkien taakse

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Bitcoinin kurssikehitys on vakuuttanut tänä vuonna – miten käy ensi vuonna?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.
 

Tammirallille on hyvät edellytykset tänä vuonna

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Oma koti kullan kallis on ensi vuonna nuorille asunnonostajille vielä kalliimpi

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.

Kansankapitalismin edistäminen tapahtuu esimerkin voimalla ja omistamisen verotusta keventämällä

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Onko osakesäästötili sittenkään kannattava suomalaiselle sijoittajalle?

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.