Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Maailman pelastamista, riskienhallintaa vai markkinointipuhetta

Vastuulliseen sijoittamiseen löytyy monta näkökulmaa. Sijoittajapiireissä vastuullisuuskysymykset herättävät sekä kiinnostusta että kyseenalaistamista. Entistä useampi tiedostaa, että sijoittaminen on paitsi keino vaurastua myös vaikuttaa. 

Vastuullisuusmarkkinoinnin ja vastuullisuusasiantuntijoiden rekrytointi-ilmoitusten takana on poliittisia päätöksiä, kansainvälisiä sopimuksia kuin myös isojen yritysten ja varainhoitotalojen strategisia päätöksiä. 
Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan ympäristöasioiden, sosiaaliseen vastuuseen liittyvien tekijöiden sekä hallintotapa-asioiden huomioon ottamista sijoitustoiminnassa. Englanniksi vastuullisen sijoittamisen yhteydessä käytetään usein lyhennettä ”ESG”- joka koostuu sanoista Environment, Social and Governance. Vastuullinen sijoittaminen koskee osakkeiden lisäksi myös kaikkia muitakin omaisuuslajeja.  

Näkökulma, jossa vastuullista sijoittamista on katsottu yksinomaan eettisestä näkökulmasta alkaa olla varsin vanhanaikainen. Volkswagenin skandaali, Meksikonlahden öljyturma ja myös suomalaisten vanhainkotiyritysten laiminlyönnit ovat tuoneet vastuullisuuden riskienhallintanäkökulman sijoitustoiminnassa entistä näkyvämmin esiin. 

Vastuullisessa sijoittamisessa ei ole olemassa yhtä yksiselitteistä tapaa.

Jokainen, joka haluaa toteuttaa vastuullisuutta sijoituksissaan päättää itse siitä, mitä pitää vastuullisena ja missä laajuudessa haluaa vastuullisuutta painottaa sijoituspäätöksissään. Kyllä ympäristölle, tasa-arvolle, kiertotaloudelle, suomalaisille työpaikoille, ei lapsityövoimalle, saasteille ja korruptiolle, vai mikä sitten ikinä onkin lähellä sydäntä ja/tai oman riskienhallinnan kannalta tärkeää.

Suurten konsernien on käsiteltävä toimintakertomuksissaan ympäristöä, sosiaalisia ja työntekijöihin liittyviä tietoja, ihmisoikeuksia sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyviä asioita. Morningstar on laatinut oman standardinsa ja työkalun, jonka avulla voi vertailla rahastojen kohdeyhtiöiden vastuullisuutta. Lisäksi on niin kansainvälisiä (esim. Equator principles ja UN Principles for responsible investments) kuin kotimaisiakin (Finsif) tahoja, jotka sekä määrittelevät vastuullista sijoittamista, että ottavat jäsenikseen vastuulliseen sijoittamiseen sitoutuneita rahastoyhtiöitä ja varainhoitajia ym. finanssialan yrityksiä. 

Vaikka tietoa vastuullisuudesta ja osin vakiintuneita määritelmiä onkin saatavissa, kokee kuitenkin moni tavallinen yksityissijoittaja helppolukuisen, vertailukelpoisen ja luotettavan tiedon hankkimisen yhä vaikeaksi. Vielä ei ole olemassa vastuullisen sijoittamisen luomu-, reilunkaupan- tai joutsenmerkkejä. 

Oli kyse vastuullisuudesta, teknisen laitteen käyttöohjeesta tai jostain muusta - suurella massalla tuskin koskaan tulee olemaan kiinnostusta lukea ja vertailla pienellä präntättyjä pitkiä tekstejä. Niin kauan kuin helppoa tietoa ei ole saatavissa, moni ei välttämättä joko näe vaivaa sijoitustensa vastuullisuuden miettimiseen tai luottaa mutu-tuntumaan. 

Monien yritysten nettisivuilla on tietoa vastuullisuudesta, mutta ne ovat kuitenkin yrityksen itsensä antama kuva asioista. Se mikä on jätetty pois ei selviä, eivätkä yrityksen itsensä antama tieto lähteenä vastuullisuudesta yksinään riitä. Tällä hetkellä ei myöskään valvota varainhoitajien tai rahastoyhtiöiden vastuullisuusmarkkinointia. Sijoitustuotteita ja -palveluja tarjoava yritys voi markkinoida palvelujaan ja tuotteitaan vastuullisina, mutta väitteen katetta ei tarkista valveutunutta ostajaa lukuun ottamatta kukaan. 

Finanssialalla on vahva rooli maailman ilmastohaasteiden ratkaisemisessa. EU:n komissio on Pariisin ilmastosopimuksen (2016) ja YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda2030n myötä asettanut tavoitteeksi ohjata pääomia kestäviin sijoituksiin ja kestävään kasvuun sekä arvioida ja hallita taloudellisia riskejä, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen heikkenemiseen, ympäristötuhoon ja sosiaalisiin kysymyksiin. 

EU:n Komissio on antanut ehdotukset mm. vastuullista taloudellista toimintaa koskevaksi luokitukseksi, vertailuarvot matalahiilidioksidisiksi ja hiilidioksidipositiivisiksi vertailuarvoiksi sekä ESG-asioiden huomioon ottamiseksi rahastojen ja sijoituspalveluyritysten riskienhallinnassa. Lisäksi on myös ehdotettu, että varainhoitajien ja sijoitusvakuutuksia myyvien olisi otettava huomioon asiakkaittensa vastuullisuutta koskevat tavoitteet ja näkökannat. 

EU-vaalien lopputuloksella onkin vaikutusta siihen mihin suuntaan vastuullista sijoittamista koskeva sääntely lopulta muodostuu. Rahalla on valtaa ja sijoittajien päätöksenteko on ohjannut yhteiskuntaa jo pitkään ennen kuin kukaan on puhunut vastuullisesta sijoittamisesta sanakaan. Vastuullisuusnäkökulmien esiin tuominen sijoittamisessa on siten tärkeä askel oikeaan suuntaan. Vastuullisen sijoittaminen vakiinnuttaminen ja arkipäiväistyminen edellyttää paitsi isojen finanssitalojen, kansainvälisten organisaatioiden ja poliittisten päätöksentekijöiden päätöksiä myös asiakkaita, jotka paitsi arvostavat myös vaativat vastuullisia sijoituskohteita.


 

Katja Flittner

Kirjoittaja on Nuorten Osakesäästäjien aktiivi, joka työskentelee lakimiehenä Lexia Asianajotoimisto Oy:ssä.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Vähän säännellyllä kryptomarkkinalla sijoittajan oma vastuu korostuu

Henri Väkeväinen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta

Mistä on pienet sijoitustuotot tehty?

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.

Lakimiehen vinkit: Hoida henkivakuutus kuntoon

Niina Kosunen

Kirjoittaja on yrittäjä ja lakimies (OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja) Lakitoimisto Kunnes Oy:ssa, joka tarjoaa oikeudellista osaamista erilaisissa perhevarallisuus- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä sekä laatii erilaisiin perhe- ja varallisuustilanteisiin sopivat oikeudelliset asiakirjat kuten testamentit, avioehtosopimukset, edunvalvontavaltuutukset, ositussopimukset, perukirjat.
FB: Lakitoimisto Kunnes 
Insta: lakitoimisto_kunnes
 

Osaatko lukea taloyhtiösi tilinpäätöstä?

Sanna Hughes

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja

Kolme osakevalintaa vuodelle 2024

Timo Heikkilä

Sijoittaja.fi:n perustaja sekä hallituksen puheenjohtaja (KTM, TMC, HHJ)

Optimisti iloitsee – nuori sijoittaja, älä menetä toivoasi

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.