Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Vuodelle 2024 tavallisen ja tylsän markkinan todennäköisyys on kasvanut merkittävästi

Heinäkuun blogitekstissäni kirjoitin S&P 500 -indeksin tilanteesta ja mitä mielestäni vaadittaisiin, että S&P 500 nousee uusiin huippuihin.

Viesti oli suhteellisen selkeä: S&P 500 ei pysty nousemaan uusiin huippuihin pelkästään teknologiasektorin vahvuudella, vaan mukaan tarvittaisiin apua muilta sektoreilta. Toistaiseksi apua ATH-lukemien tekemiseen ei ole tullut oikein miltään suunnalta, vaan pikemminkin päinvastaista on tapahtunut.

Tekstissä tärkeiksi mainostamani asiat olivat XLF:n kahden kuukauden tason EQ ja XLV:n kahden viikon EQ. XLF:n EQ on kirjotushetkestä lähtien itse asiassa jatkanut tiukentumistaan, ja nyt viimeisimmän laskun myötä ollaan muodostettu uusi LH tasolle 35.71, mikäli seuraavan kahdeksan päivän aikana ei tapahdu jotain ihmeellistä. XLV:n kahden viikkon EQ itseasiassa teki ensin breikin ylös, mutta lopulta nousu jäi suutariksi, ja tällä hetkellä kolkutellaan jo toukokuun 2023 pohjatasoja. 

Kuva 1. XLF:n kahden kuukauden EQ ja XLV:n kahden viikon EQ. XLF:n EQ jatkaa entisestään tiukkenemistaan, kun taas XLV teki failed breakoutin. Ei kiva bulleille… 

Bulleille eivät ole viime aikoina aiheuttaneet päänvaivaa ainoastaan XLF ja XLV, vaan myös odotettu teknologiasektorin konsolidaatio saapui annettuaan ensin odottaa itseään pitkään. Itse asiassa QQQ on laskenut tässä kirjoitusten välissä jo sen verran putkeen, että QQQ on vahvistanut siirtymisen viikkotason laskutrendiin, eli kuukausitason konsolidaatio on nyt käynnissä QQQ:n osalta. 

Kuva 2. QQQ viikkotasolla. Silmäänpistävän nätti viikkotason downtrend, joka vahvistui, kun 354.71 meni rikki ensin uuden lower high:n muodostuttua tasolle 380.83. 

Ei ole vaikea arvata näiden kuvien perusteella, että myös S&P 500 on siirtynyt viikkotason laskutrendiin ja kuukausitason konsolidaatioon. 

Kuva 3. SPY viikkotason laskutrendi. Juuri tämän tekstin kirjoitushetkellä karhut yrittävät tehdä murtautumista nykyisen LL:n läpi (kuvassa 420.18). 

Nykyisen markkinan kehityksen perusteella vedän itse suoran johtopäätöksen, että todennäköisyys tylsille kvartaalitason EQ:ille on kasvanut sekä QQQ:lla että SPY:lla. Tämä voisi hyvinkin tarkoittaa, että sijoitusvuosi 2024 voisi olla huomattavasti edeltäjiään rauhallisempi, tai niin kuin jotkut ehkä sanoisivat ”tylsempi”. SPY:n ja QQQ:n osalta pattern on kaikista siistein, XLF:n ja XLV:n osalta nämä kvartaalitason chartit ovat hiukan epäselviä. Kaikkein heikoimmaksi lenkiksi näistä neljästä voidaan kyllä erottaa XLF ja XLV, jotka molemmat ovat alle 10 prosentin päässä loweistaan. 

Piirsin kuvaan myös Fibot SPY:lle ja QQQ:lle, josta nähdään, että SPY-bulleja suosiva kehitys olisi saada tehtyä HL 348.11 suhteen 416.91 tason yläpuolelle, ja QQQ-bulleja suosiva kehitys olisi saada tehtyä HL 254.26 pohjan suhteen 336.90 yläpuolelle. Tällöin molemmat olisivat bull flag -tilanteessa, josta olisi hyvä lähteä rakentamaan pitkäkestoisempaa nousua sitten breikkaamalla LH ja vahvistamalla siirtyminen nousutrendiin.   

Kuva 4. Kaikki 4. merkittävää sektoria yhdessä. SPY ja QQQ erottuvat selkeästi pidemmän TF:n EQ-kandidaatteina vuodelle 2024!

Yhteenvetona: 

Viimeaikaisen kurssikehityksen perusteella S&P 500 -indeksin todennäköisyys tehdä ATH tämän vuoden loppuun mennessä on pienentynyt hyvin merkittävästi. Sen sijaan sijoittajien on mielestäni ainakin henkisesti varauduttava siihen, että vuodesta 2024 tulee tylsempi vuosi kuin edeltäjänsä, mikä toki ainakin allekirjoittaneelle on mukava uutinen. Muistakaa, että kvartaalitason kuvioilla kestää oikesti todella paljon aikaa kehittyä, eli teoriassa jos päädytään kvartaalitason chartilla kunnon EQ:t kehittelemään, patternissa voidaan viettää kauankin aikaa (koko vuoden 2024 ja siitä jopa pidemmälle), mikä tarkoittaa lähtökohtaisesti volatiliteetin pienentymistä =) 
 

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Jos pankkiiri myisi Suomen eläkejärjestelmää, hän päätyisi telkien taakse

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Bitcoinin kurssikehitys on vakuuttanut tänä vuonna – miten käy ensi vuonna?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.
 

Tammirallille on hyvät edellytykset tänä vuonna

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Oma koti kullan kallis on ensi vuonna nuorille asunnonostajille vielä kalliimpi

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.

Kansankapitalismin edistäminen tapahtuu esimerkin voimalla ja omistamisen verotusta keventämällä

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Onko osakesäästötili sittenkään kannattava suomalaiselle sijoittajalle?

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.