Syksyllä eräs kauppikseen opinnäytetyötä tekevä halusi haastatella minua treidaukseen liittyen. Ensimmäinen kysymys koski sitä, miten homma alkoi, ja siten koko polku tuli muisteltua auki.
Ensimmäiset osakekauppani tein 14-vuotiaana pankissa heti finanssikriisin osuttua 2008–2009. Olin ollut jo tuotakin ennen kiinnostunut makrotaloudesta, yhtiöistä, pörssistä ja tarvittavista työkaluista. Niistä ja maailman menosta olin kyllä perillä jo tuossa mopoiässä, mutta en tiennyt oikeastaan mitään markkinan tai itseni psykologiasta tai teknisestä analyysistä. Eikä kokemusta ollut tietenkään esimerkiksi volatiliteetin tai markkinan luonteen nopeista muutoksista.
Jo muistaakseni seuraavana vuonna kävin kuitenkin spekulatiivista kauppaa lontoolaisen CFD-välittäjä Plus500:n hinnanerosopimuksilla. Kohde-etuuksina oli useimmiten EUR/USD, indeksejä, öljyä, maakaasua ja likvidejä osakkeita Suomesta ja Yhdysvalloista. Vuoden tai parin ajan treidasin satasia kerralla. Noin 16-vuotiaana tein jotain oikein, sillä saldo kasvoi kuukaudessa 14 000 euroon. Luulin tietäväni mitä olin tekemässä, kunnes kahdessa päivässä hävisin kaiken. Euroopan velkakriisin ensimmäinen aalto löi 2011 ja muutti markkinan tempoa. Asia jäi vaivaamaan hampaankoloon.
Tämän jälkeen perehdyin pariksi vuodeksi ensisijaisesti sijoittamiseen. 18–19-vuotiaana yritin treidaamista uudestaan. Menetin siihen varatun summan eli puolet rahoistani ennen kuin lopetin siltä erää ja säästin taas suomalaisiin osakkeisiin. Hauskasti Eurooppa huojui tuolloinkin 2014.
Kantapään kautta
Tärkeimpänä oppina oli kokemus äärimmäisen hektisestä ja korkeavipuisesta, käytännössä mahdottomasta riskienhallinnasta. Myös hintaliikkeen lainalaisuuksien lukemistaito livenä eli "price action" ja joidenkin anomalioiden ja indikaattorien ihmettely oli hyödyllistä.
Noina vuosina marginaalivakuuksilla oli mahdollista vivuttaa omaa pääomaa jopa 200–500-kertaiseksi. Siitä syystä salkkuni positiot olivat teininä hetkellisesti jopa omakotitalon suuruusluokkaa. Sillä vivulla sai treidata jopa volatiilia maakaasua, joka liikkui usein 5–10 prosenttia päivässä. En kyllä kertonut puuhistani juuri kenellekään, mutta kerran 16-vuotiaana taisin mainita yhdelle kaverille, miten tein typerällä riskillä 7000 euroa viikossa.
Sitä painetta ei voinut teini hallita, varsinkin kun elämä oli täynnä urheilua ja kouluakin. Vahingossa opin alan terminologiaa ja byrokratiaa. Eniten opin kuitenkin kantapään kautta.
Opiskelin muutaman vuoden Tampereen Teknillisessä Yliopistossa – tietysti talousaiheiset kurssit ensin, mikä ei varmasti ollut järkevää. Ihmiset kyselivät minulta välillä sijoitusjutuista, ja sain jossain vaiheessa parilta tutulta perinteisiä sijoitussalkkuja hoitoon. Aikaa alkoi mennä sijoitusasioiden parissa, ja opinnot jäivät vähemmälle.
Aloitin 2016 swing-treidaamaan suomalaisia osakkeita. Vuonna 2018 aloin pikkuhiljaa käymään kauppaa USA:n markkinoilla, jolloin aktiivisempi kaupankäynti tuli taas kuvioihin.
Osa rutiineista muuttuu, osa pysyy
Tuolta pohjalta minusta tuli treidaaja, salkunhoitaja, yrittäjä ja finanssiasioiden konsultti. Teen omaan lukuuni päiväkauppaa, mutta enimmäkseen swing-positioiden sisällä. Treidaan pääasiassa
kaikkein likvideimmillä ja tutuimmilla arvopapereilla USA:sta ja kotimaasta, mutta välillä tartun oudompiinkin lappuihin. Analysoin aika tasapuolisesti makrotaloutta, yhtiöitä, sentimenttiä, narratiiveja, arvostusta ja hintakehityksen teknistä kuvaa.
Osa rutiineista muuttuu, osa on pysynyt. Tuskin käyn kauppaa ihan samalla tavalla enää viiden tai kymmenen vuoden päästä. Tie treidaajaksi ja yrittäjäksi on ollut pitkä, hölmö ja stressaava. Onneksi se on ollut myös mielenkiintoinen, itsenäinen ja vapaa. Sellaista tämä touhu on oikeastaan vieläkin.
Välillä markkinan pulssilla pysyy erinomaisesti ja omaa melkein Midaksen kosketuksen. Välillä tuntuu idiootilta, kun ei opi virheistään tai rikkoo omia sääntöjään. Välillä päätöksiä on helppo tehdä, ja välillä ne eivät tule ilman stressiä. Itsenäisyys ja vapaus on välillä yksinäisyyttä. Välillä kotoa ei ehdi minnekään ja välillä taas voi olla reissussa, eikä homma edes tunnu työltä.
