Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Tarjonnan niukkuus ei ratkea hintasääntelyllä

Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina 10.9.2023 Lontoon vuokra-asuntokriisistä. Kilpailu vuokramarkkinoilla on Lontoossa koventunut lyhyessä ajassa selvästi. Vuokra-asuntojen hinnat ovat pilvissä, eikä asuntoja riitä kaikille halukkaille. Ratkaisuksi Lontoon pormestari on ehdottanut vuokrasääntelyä.

Äkkiseltään vuokrasääntely voi tuntua hyvältä ratkaisulta nouseviin vuokriin. Helsingin Sanomienkin mukaan lontoolaisilla vuokranantajilla on kissanpäivät, ja silloin hintojen jäädyttäminen voi tuntua monesta oikeudenmukaiselta. Silloin kun ongelmana on tarjonnan niukkuus, hintasääntely on kuitenkin ratkaisuna vähän kuin housuihin pissaaminen pakkasella. Se saattaa lämmittää hetken, mutta sen jälkeen on entistä kurjempaa.

Ruotsalainen taloustieteilijä Assar Lindbeck on aikoinaan todennut, että vuokrasääntely on pommituksen jälkeen tehokkain tapa tuhota kaupunki. Vuokrasääntely kyllä alentaa niiden vuokria, jotka asunnon ovat onnistuneet saamaan, mutta pahentaa ongelmaa kaikkien muiden osalta. Vuokrasääntely vähentää asuntosijoittamisen houkuttelevuutta ja johtaa helposti pitkällä aikavälillä entistä niukempaan vuokra-asuntojen tarjontaan. Pahimmillaan vuokraukseen syntyy rinnakkaiset pimeät markkinat ja pitkiä jälleenvuokrausketjuja. Myös asuntojen kunto heikkenee, koska vuokranantajilla ei ole taloudellista kannustinta tehdä korjauksia. Lopputuloksena vuokra-asunnon kerran saaneet eivät uskalla luopua asunnostaan, työvoima ei liiku ja talouskasvu hidastuu.

Asumisen hinta pysyy parhaiten kurissa sillä, että pidetään huolta riittävästä tarjonnasta. Paras lääke Lontoonkin vuokra-asuntokriisiin löytyy, kun katsotaan ongelman juurisyytä: vuokra-asuntopulaa. Hinnat ovat päässeet karkaamaan, koska kasvavassa kaupungissa asuntoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi kaikille halukkaille. Juuri nyt asuntoja pitäisi siis rakentaa rutkasti lisää (mikä toki Brexitin jälkeisessä Iso-Britanniassa ei sekään ole aivan yksinkertainen yhtälö ratkaistavaksi).

Suomessa tilanne on tällä hetkellä lähes päinvastainen: PTT:n Kiinteistöliitolle ja Omakotiliitolle laatiman asumismenotutkimuksen mukaan vuokralla asuvien asumismenojen kasvu on ollut tänä vuonna selvästi maltillisempaa kuin omistusasujien. Kovimmat vuokrankorotukset on tänä vuonna nähty kaupunkien omistamissa vuokrakohteissa, joissa vuokrat määräytyvät kustannusperusteisesti.

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen viime vuosien maltillisesta kustannuskehityksestä voimme kiittää monipuolista ja kilpailtua vuokramarkkinaa sekä viime vuosien runsasta uudisasuntorakentamista, jonka avulla vuokra-asuntoja on saatu tarjolle riittävästi jopa suuriin kaupunkeihin. Ja vaikka vuokranantajista tilanne saattaa juuri nyt tuntua tukalalta, on kilpailtu, mutta hintasääntelystä vapaa markkina myös vuokranantajan kannalta paras vaihtoehto.

Sanna Hughes

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Bitcoinin syntymästä 15 vuotta

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.

Nuoren sijoittajan kanssa käyty keskustelu kiteytyi tähän: Ei kannata pelätä

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Osat ovat osin vaihtuneet, mutta kaikkien väri on punainen

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Sama yhtiö voi olla hyvis tai pahis – vastuullisuus ei ole yksiselitteistä

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Mitä tapahtui Stora Enson sijoittajaviestinnälle?

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Huiput vetävät puoleensa

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.