Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Onko kryptomarkkinoiden pohjat nähty?

Alkuvuonna roimaa kurssilaskua. Useampi toimija hakeutunut konkurssiin. Ethereumiin tulossa merkittävä päivitys.

Kryptomarkkinoiden ensimmäinen vuosipuolisko on kokonaisuudessaan ollut monille kryptosijoittajille haasteellinen ja mollivoittoinen. Viime vuoden marraskuun uudet kurssihuiput ovat olleet historiaa ja karhumarkkina, huima volatiilisuus sekä alan yritysten konkurssit ovatkin hallinneet kryptosijoitusmaailmaa vuoden alusta asti.

Kryptomarkkinoilta on pyyhkiytynyt varallisuutta reilussa puolessa vuodessa liki 2 biljoonan dollarin edestä. Kun viime vuoden marraskuussa kryptovaluuttojen yhteenlaskettu markkina-arvo oli vielä liki 3 biljoonaa dollaria, kesällä yhteenlaskettu markkina-arvo oli pudonnut jo liki 800 miljardin dollarin tasolle.

Bitcoinin kurssi oli vuoden alussa noin 47 000 dollaria ja alimmillaan kurssi on käynyt liki 17 000 dollarissa, laskua noin 60 prosenttia. Pelkästään kesäkuussa bitcoinin kurssi laski miltei 40 prosenttia ja näin heikkoa kvartaalia kurssikehityksen suhteen ei oltukaan nähty yli kymmeneen vuoteen. Toiseksi suurimman kryptovaluutan ethereumin kurssi laski puolestaan jo alle 1 000 dollarin tasolle, kun kurssi oli tammikuun alussa noin 3 700 dollaria, laskua pahimmillaan liki 75 prosenttia.

Kryptovaluutta Terra romahti nollaan

Kryptomarkkinoilla koettiin toukokuussa miltei paniikinomaisia tunnelmia, kun yksi suurimmista kryptovaluutoista Terra sekä siihen kytköksissä ollut algoritmipohjainen vakaavaluutta UST (TerraUSD) romahtivat. Terralla käytiin vielä toukokuun alussa kauppaa yli 80 dollarin hintaan, mutta noin viikossa hinta romahti käytännössä liki nollaan. Terrasta hävisi täten lyhyessä ajassa liki 40 miljardin dollarin arvosta varallisuutta. Samaten vakaavaluutaksi mainostettu UST menetti dollariin kiinnitetyn laskennallisen arvonsa, sen vakautusmekanismi petti ja monet sijoittajat kärsivät merkittäviä tappioita.

Terran ja UST:n romahdukset johtivat ketjureaktioihin ja tätä myötä monien alan yritysten konkursseihin sekä positioiden likvidointeihin. Yksi suurimmista kryptomarkkinoiden hedge fundeista, Three Arrows Capital (3AC), hakeutui kesäkuussa konkurssiin. Rahastossa oli parhaimmillaan ollut noin 10 miljardin dollarin edestä varallisuutta ja konkurssihetkellä 3AC:lla oli velkaa yli 3,5 miljardia dollaria.

Myös kryptolainoihin erikoistunut lainapalvelu Celsius sekä kryptovaluuttojen vaihtopalvelu Voyager hakeutuivat konkurssiin, kummankin toimijan konkurssihetken velat ja vastuut pyörivät miljardiluokassa. Myös muita pienempiä kryptopörssejä ja alan toimijoita on ajautunut vaikeuksiin.

Luottamus kryptomarkkinoihin koetuksella

Voitaneenkin sanoa, että kryptomarkkinoilla koettiin perinteistä finanssimaailmaa vastannut Lehman Brothers -tyyppinen luottamuksen ja markkinoiden romahdus. Monet alan toimijat olivat käyttäneet liiallista velkavipua spekuloiden samalla johdannaisilla, ottaneet liikaa kurssiriskiä ja kurssien jatkaessa laskuaan ajautuivat pakkomyynteihin. Erilaiset lainapalvelut olivat luvanneet sijoittajille jopa kaksinumeroisia korkotuottoja. Suuriin tuotto-odotuksiin liittyy usein myös korkea riski, joka valitettavasti realisoitui kerrannaisvaikutusten levitessä.

Kulunut kevät on monille kryptosijoittajille väistämättä ollut raskas ja luottamus markkinoihin on saattanut olla koetuksella. Monet vaihtoehtoiset kryptovaluutat (altcoinit) ovat menettäneet arvonsa. Useat niistä ovat keskitettyjä, erityisen riskisiä ja volatiileja ja verrattavissa enemmänkin startup-sijoituksiin. Saattaakin olla parempi käsitellä jo vakiintuneita kryptovaluuttoja, kuten bitcoin ja ethereum, omana kategorianaan. Kurssilaskusta huolimatta bitcoinin ja ethereumin fundamentit ovat edelleen terveellä pohjalla ja pikemminkin noususuunnassa.

Tässä vaiheessa lienee vielä vaikea sanoa, ollaanko kryptomarkkinoilla nähty jo vuoden pohjalukemat, vai dominoiko karhumarkkina vielä myös loppuvuotta. Bitcoinin kurssi on toipunut

kesäkuun pohjalukemista yli kolmanneksen ja vastaavasti myös ethereumin kurssissa on nähty nousuralli ja kurssi onkin vajaassa parissa kuukaudessa miltei tuplaantunut.

Kryptosijoittajan kannattanee myös lähiaikoina kiinnittää erityistä huomiota ethereumiin ja arviolta 19.9. tapahtuvaan kauan odotettuun sulautumistapahtumaan (merge). Tuolloin ethereum-verkko on päivittymässä uudenlaiseen konsensus- ja louhintamalliin. Jää lopulta nähtäväksi, minkälaisen arvostuksen markkinat antavat uudenlaiselle ethereumille, koetaanko ”sell the news” -markkinareaktio ja onko tällä vaikutusta myös bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen loppuvuoden kurssikehitykseen.

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Lähdekriittisyys ja yhteisöllisyys treidaamisessa

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Treidaajan oppimiskeinot

Kristian Kannus

Kirjoittaja on swingtreidaaja ja salkunhoitaja Weketor consultingiolla. Kirjoittajan ajankohtaista sisältöä voi lukea Twitteristä @Weketor.

Euroopan umpisolmu

Martin Paasi

Kirjoittaja on Nordnetin talousasiantuntija.

Suunnannäyttäjä

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.

Pohjat takana osakemarkkinalla?

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Bitcoin kahdessa minuutissa

Mika Wahlman

Kirjoittaja on toiminut 40 vuotta tietotekniikan parissa ja yli 20 vuotta IT-alan yrittäjänä. Hän on Bitcoin-asiantuntija, -luennoitsija ja valmisteilla olevan Bitcoin-kirjan kirjoittaja sekä Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus ry:n hallituksen jäsen.