Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Miksi treidaaminen on niin vaikeaa?

Ajatus yleensä treidaamiseen lähtiessä on tulla rikkaaksi nopeasti tai vaihtoehtoisesti vapaa elämäntyyli. Tutkin hieman millaista dataa on esillä ja omien johtopäätösten mukaan on totta, että enemmistö häviää rahaa. Näistä lopuista (oli se sitten 10–30 %) rahaa tekevistä, enemmistö taas häviää indeksille. Pitkällä aikavälillä indeksiä enemmän tuottoa tekevien treidaajien määrä (kulujen jälkeen) on realistisesti sittenkin alle 5 %.

Treidaamisesta keskusteltaessa kuulee usein: älä aloita, 95 % epäonnistuu kuitenkin. Väitteessä on perää, mutta laajaa tutkimustietoa asiasta ei ole. Pienempiä kyselyitä ja välittäjien statistiikkaa on esillä. On haastavaa arvioida mikä sitten on se oikea luku.

Ajatus yleensä treidaamiseen lähtiessä on tulla rikkaaksi nopeasti tai vaihtoehtoisesti vapaa elämäntyyli. Tutkin hieman millaista dataa on esillä ja omien johtopäätösten mukaan on totta, että enemmistö häviää rahaa. Näistä lopuista (oli se sitten 10–30 %) rahaa tekevistä, enemmistö taas häviää indeksille. Pitkällä aikavälillä indeksiä enemmän tuottoa tekevien treidaajien määrä (kulujen jälkeen) on realistisesti sittenkin alle 5 %.

Treidaajan ominaisuuksia on jokaisen ihmisen mahdollista harjoitella ja kehittää.

Treidaajan ominaisuuksia on jokaisen ihmisen mahdollista harjoitella ja kehittää. Periksiantamattomuus, kärsivällisyys, tunteiden sivuun jättäminen ja niin edelleen. Osa ihmisistä on luonnollisilta ominaisuuksiltaan lahjakkaampia.  Tunteiden säätely ja ei addiktoituva luonne ovat tärkeimmissä rooleissa, jos mietitään, miksi useimmat epäonnistuvat. Nimittäin pääoman menetys ja siitä ylitsepääsemättömyys ovat merkittävä syy, miksi treidaajat lopettavat.

Nämä seikat ovat varmasti tuttuja kaikille, ja myös iso osa menestyviä treidaajia. Haluaisin tuoda näkemyksen, josta ei hirveästi puhuta, mutta pätee joka asiassa. Nimittäin kovan työn merkitys.

Iso osa treidaajista lähtee sijoittajapohjalta liikenteeseen. Sijoittamisella harva elää, ja päivistä suurin osa meneekin päivätyön yms. merkeissä. Harvemmin treidaamisen aloittanut henkilö malttaa tai edes jaksaa panostaa sitä määrää, jota vaaditaan. Yleensä painotetaan ominaisuuksia, jotka tekevät hyvän treidaajan. Loppujen lopuksi tunnit joita tietokoneen äärellä kuluttaa, merkitsevät eniten.

Markkinoilla etulyöntiaseman eli ns. edgen löytäminen on haastavaa. Vastassa ovat ammattilaiset vuosien kokemuksella, robotit superaisteilla ja tietolähteet, joihin meillä taviksilla ei ole edes pääsyä. Kuvittele itsesi keskelle NHL-ottelua. Sinut on valittu puolustajaksi. Miten luulet pärjääväsi? Asetelma on samankaltainen pörssiin astuessa.

Helppoa tietä etsitään aina vaikka sitä ei ole olemassa. On vain tapoja, jotka helpottavat treidaajan matkaa.

Miksi sitten treidaaminen on niin vaikeaa? Yksilöillä on vaikea antaa se määrä panostusta mitä vaaditaan. Pääoman kerryttäminenkin vie pitkän aikaa, ja statistiikan mukaankin treidaaja todennäköisesti jossain vaiheessa uraa häviää kaiken pääoman.

Edgen eli etulyöntiaseman löytäminen vie paljon aikaa (kaikki eivät löydä) ja tunteja pitäisi käyttää oman strategian etsimiseen. Pelkkä graafien ja historian selailu on osa työtä, vaikka tämä onkin tappavan tylsää. Näin yksinkertaisillakin metodeilla on mahdollista löytää oma etu markkinoilla.

Helppoa tietä etsitään aina vaikka sitä ei ole olemassa. On vain tapoja, jotka helpottavat treidaajan matkaa. Juurikin esimerkiksi aikaisemmin mainitsemat luonnolliset ominaisuudet yksilöillä.

Sääntökirjaan listatut ohjeet ovat treidaajan tärkein työkalu. Tällä päästään jo hyvä askel kohti treidaajaa. Oletuksena toki, että noudatamme sääntöjä kuin robotit. Tämän jälkeen pitäisi vielä se oikea työ jaksaa tehdä. Eikä se tarkoita pelkästään treidaamista markkinoilla tai leikkirahalla livenä. Vaan oikeasti graafeilta sitä potentiaalista etulyöntiaseman etsimistä: historian tutkimista miten markkina on toiminut, miten indikaattorit toimivat ja reagoivat.

Nämä kaikki – pääoman kasvatus, epäonnistumiset, rahan menetys, menetetyt tunnit – yhdessä tekevät treidaamisesta äärimmäisen vaikeaa. Ei ole edes mahdollista aloittaa ns. aloittelijan tai amatöörin tasolta. Olet joko amatööri tai ammattilainen. Miten aloittelijoiden markkinat edes toimisivat, jos kaikki vain häviäisivät?

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Lähdekriittisyys ja yhteisöllisyys treidaamisessa

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Treidaajan oppimiskeinot

Kristian Kannus

Kirjoittaja on swingtreidaaja ja salkunhoitaja Weketor consultingiolla. Kirjoittajan ajankohtaista sisältöä voi lukea Twitteristä @Weketor.

Onko kryptomarkkinoiden pohjat nähty?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.

Euroopan umpisolmu

Martin Paasi

Kirjoittaja on Nordnetin talousasiantuntija.

Suunnannäyttäjä

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.

Pohjat takana osakemarkkinalla?

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.