Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kausivaihtelusta apua osakemarkkinan suunnan arvuutteluun

Osakemarkkinoilla on akateemisessakin tutkimuksessa tunnistettuja epätehokkuuksia eli anomalioita. Näitä ovat esimerkiksi tammikuuilmiö, kuunvaihdeilmiö ja viikonpäiväilmiö. Keskityn tässä blogissa tarkastelemaan kausivaihtelua osakemarkkinoiden tuottoja selittävänä tekijänä

Vaikka osakemarkkinat ovat takoneet pitkässä juoksussa historiallisesti käytännössä varmaa tuottoa, jokainen kalenterikuukausi ei ole edes pidemmissä aikasarjoissa keskiarvotuotoiltaan positiivinen. Viimeisen 20 vuoden aikana niin tammikuu, kesäkuu kuin syyskuukin ovat olleet keskimäärin laskukuukausia. Pidemmissä, noin sata vuotta käsittävissä aikasarjoissa tuotot tasoittuvat hieman ja ainoastaan syyskuu jää tuotoiltaan pakkasen puolelle.

Jos viimeisten 20 vuoden keskimääräisten kurssiliikkeiden pohjalta muodostetaan kehitystä kuvaava graafi, se näyttää seuraavalta. Parhaat tuotot ovat ajoittuneet maaliskuun puolivälistä huhtikuun loppuun sekä lokakuun puolivälistä vuoden loppuun jatkuvalla aikajaksolla. Myös heinäkuussa tuotot ovat olleet erinomaisia.

Vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää kausivaihtelua

Edellä tarkasteltiin kausivaihtelua vuositasolla, mutta sitä voi tarkastella myös erilaisissa sykleissä. Yksi tutkimuksessa tunnistettu syklisyys on ns. presidentinvaalisykli, joka USA:ssa tarkoittaa neljän vuoden sykliä.

Tässä neljän vuoden syklissä vuosien tuotot eroavat merkittävästi: vuotena kaksi (ns. välivaalivuosi) tuotot ovat olleet historiallisesti poikkeuksellisen heikkoja ja vuotena kolme taas päinvastoin poikkeuksellisen vahvoja. Kirjoitin tästä tarkemmin viime marraskuussa, kun USA:ssa pidettiin välivaalit: USA:n vaaleilla on vaikutus osakemarkkinoille.

Presidentinvaalisykli näyttää tälläkin kertaa toteutuneen melko hyvin, kun osakemarkkina pohjasi heikon 2. vuoden jälkeen välivaalien kynnyksellä (musta nuoli). Sen jälkeen koettiin poikkeuksellisen vahvaa nousua kohti 3. vuoden kesää.

Viimeisenä variaationa tarkastella kausivaihtelua voidaan valita historiasta nykyisen kaltaiset vuodet, eli ne vuodet, joiden aikana osakemarkkina on ollut poikkeuksellisen vahva ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Jos tarkastellaan niitä 21 vuotta, kun osakemarkkina on noussut vähintään 10 prosenttia heinäkuuhun mennessä, piirtyy niistä keskiarvona alla oleva oranssi graafi. Vahvat vuodet ovat siis poikkeuksellisen vahvoja heinäkuun loppuun asti, jonka jälkeen liikutaan lähinnä sivuttaissuunnassa ennen normaalin kausivaihtelun mukaista marras-joulukuun rallia. Ehkä tätä historiallista kehitystä voi käyttää jonkinlaisena tiekarttana, kun arvailee loppuvuoden kurssiliikkeitä?

Tärkeää tietoa riskeistä: Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Bitcoinin syntymästä 15 vuotta

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.

Nuoren sijoittajan kanssa käyty keskustelu kiteytyi tähän: Ei kannata pelätä

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Osat ovat osin vaihtuneet, mutta kaikkien väri on punainen

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Sama yhtiö voi olla hyvis tai pahis – vastuullisuus ei ole yksiselitteistä

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Mitä tapahtui Stora Enson sijoittajaviestinnälle?

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Huiput vetävät puoleensa

Lari Alenius

Kirjoittaja aloitti treidaamisen vuonna 2019 ja on erikoistunut tällä hetkellä hyödykkeisiin, kuten öljyyn ja kultaan.