Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Investointi uusiin taitoihin säästää rahaa ja helpottaa vaurastumista

Itsensä vaurastuttaminen alkaa monella ylimääräisten ostosten vähentämisellä, budjetoinnilla ja joissakin tapauksissa sijoittamisella pörssiosakkeisiin. Usein saattaa unohtua, että investoimalla itseensä rahan säästäminen ja vaurastuminen saattaisi nopeutua, vaikka siihen joutuisikin panostamaan hieman rahaa. Opittu pääoma on myös Warren Buffettin mukaan yksi parhaista sijoituksista ja olen hänen kanssaan asiasta täsmälleen samaa mieltä.

Oli kyseessä sitten ruuanlaiton, uuden kielen, kirjoittamisen, projektinhallinnan tai esiintymisen opiskelu; panostaminen yhteenkin näistä taidoista, on vaurastuminen sinulle helpompaa tulevaisuudessa. Ruuanlaiton opiskelu mahdollistaa säästöt valmisruokien ja ravintoruuan ostamisen välttämisellä, kun projektinhallinnan ja esiintymisen taitaminen näkyy palkkapussissa. Kirjoittaminen on taas äärimmäisen hyvä ajattelun väline, joka helpottaa jäsentelemään omia ajatuksia sekä helpottaa sinua ilmaisemaan itseäsi paremmin niin kirjallisesti kuin suullisesti. Nämä kaikki ovat erittäin arvokkaita taitoja nykymaailmassa.

Rahallinen investointi uuteen taitoon maksaa itsensä takaisin hyvin lyhyessä ajassa

Sijoittamista aloittaessani päädyin opiskelemaan kaiken mahdollisen kirjallisuuden niin suorista osakesijoituksista rahastojen maailman kautta erilaisiin sijoitusstrategioihin. Vaikka opiskelua on jo takana kymmenien kirjojen muodossa, niin edelleen mietin erilaisille kursseille osallistumista, koska en usko tässä lajissa olevani koskaan täysin valmis.

Oman pääomani sijoittamisen saralta hankin käyttämällä arvokkainta resurssiani, eli aikaani, mutta jos voisin palata takaisin ajassa, niin aloittaisin sijoittamiseen perehtymisen osallistumalla sijoittamisen peruskurssille. Vaikka tämän tyyppiselle kurssille osallistuminen saattaakin maksaa muutaman kympin, niin säästö ajassa on kuitenkin merkittävä. Säästetyn ajan lisäksi olisin todennäköisesti välttänyt parit sijoitetun pääoman tuhoamiset (Nexstim ja Seadrill), joissa typerillä valinnoilla uhrasin 750 euroa vaivoin tienaamiani rahoja aivan sijoitusurani alkumetreillä. Omalla kohdallani investointi kunnolliseen kurssiin olisi maksanut itsensä takaisin hyvin lyhyessä ajassa ja moninkertaisesti.

Investointi uusiin taitoihin onnistuu myös täysin ilmaiseksi, mutta ei ilman merkittävää ajallista panostusta

Investointi uusiin taitoihin ei välttämättä tarvitse yhtään rahallista panostusta, jos esimerkiksi taloudessa ei sillä hetkellä ole ylimääräistä rahaa. Toisena vaihtoehtona sinulla on vaihtaa aikaasi uusien taitojen oppimiseen, mutta sinun pitää yleensä hyväksyä se tosiasia, että ihan parin tunnin panostuksella harvemmin vielä kovin pitkälle pääsee oli opiskelemasi asia mikä tahansa.

Yksinkertaisin ja varmasti edullisin tapa aloittaa uusien taitojen opiskelu on käyttää hyväksi täysin ilmaista kirjastoverkostoa ja lukea tietokirjallisuutta omasta mielenkiinnon kohteesta. Sijoittamisen alkumetreillä käytin itse hyödykseni tätä mahdollisuutta ja luin täysin ilmaiseksi kaiken mahdollisen kirjallisuuden Seppo Saarin ”pörssiraamatusta” arvosijoittamisen klassikkoon The Intelligent Investoriin.

Omaksi yllätyksekseni voin myös sanoa, että Youtubestakin löytyy tuhansia tunteja laadukasta sisältöä itsensä kehittämiseen täysin ilmaiseksi, kunhan hieman muistaa käyttää tervettä maalaisjärkeä oikean sisällön valinnassa. Itse olen kuluttanut satoja tunteja opiskelen sijoittamista (Graham Stephan (eng), Meet Kevin (eng), Andrei Jikh (eng), Dividends and Income (eng), InderesTV ja Nordnet Suomi), verkkokaupan perustamista (Biaheza (eng)), hakukoneoptimointi ja bloggaamista (Income School (eng)) kuin projektinhallinnan perusteita ja olen ollut ällikällä lyöty miten laadukasta sisältöä pääsen nauttimaan täysin ilmaiseksi. Rahan puute ei siis estä uusien taitojen hankkimista kiitos internetin mahdollisuuksien.

Monet ihmiset vaihtavat mielellään 37.5 tuntia viikossa elämästään rahaksi, mutta eivät ole halukkaita käyttämään muutamaa tuntia oppiakseen lisää rahasta ja sijoittamisesta

Olen ollut valitettavan usein todistamassa erilaisissa sijoitusaiheisilla foorumeilla tilanteita, jossa henkilö tulee pyytämään sijoitusneuvoja vaivalla keräämälleen varallisuudelle. Kysymyksen asettelusta itsestään huokuu tietämättömyys ja valitettava fakta on, että sijoitusaiheisen kirjallisuuden tai tiedon parissa ei ole vietetty sekuntiakaan. Usein näissä tilanteissa sijoitettavaa varallisuutta on kymmenistä tuhansista euroista satoihin tuhansiin euroihin ja silti neuvoa kysytään ihmisiltä, jotka eivät tunne tilannettasi tai riskinsietokykyäsi. Miksi omaan osaamiseen ei haluta panostaa edes tällaisessa tilanteessa?

Suomalaisten palkkatulojen mediaani oli joulukuussa 2020 2958 euroa (Tilastokeskus), joten keskimääräisen työviikon ollessa noin 37.5 tuntia, tulee tuntipalkaksi 20 euroa ennen veroja (verojen jälkeen noin 15 euroa). Suurin osa meistä varmasti mielellään vaihtaa vapaa-aikaansa rahaksi mahdollistaaksemme itsellemme turvallisen paikan asua, pitääksemme vatsamme täynnä ja saadaksemme pihaan jonkun kotteron, jolla pääsemme paikasta A paikkaan B.

Kuitenkin tällaisessa sijoitustilanteessa ei nähdä lisäarvoa ja tarvetta omalle opiskelulle, vaikka todennäköisesti se on äärimmäisen tärkeässä roolissa hyvän ja tuottavan sijoituskokemuksen saamisessa. Uudelle sijoittajalle, jolle arvonvaihtelu voi olla täysin uusi kokemus, suuri pudotus (vaikka viime vuoden koronaviruksen aiheuttama pörssiromahdus) saattaa laittaa puntit tutisemaan ja hätäpäissä osakkeet/rahastot myydään laitaan, vaikka todellista mahdollisuutta pääoman kokonaismääräiselle menettämiselle ei koskaan ollut.

Olemme siis valmiita vaihtamaan aikaamme työelämässä noin 15 euron tuntikorvausta vastaan, mutta näemme vastenmielisenä lukea pari sijoittamisen perusteosta, vaikka sillä voisimme säästää satojen työtuntien edestä olevan rahamäärän verran välttämällä isoimmat virheet.

Vastaavaa mentaliteettia on nähtävissä myös taloudellisten taitojen opettelussa. Olen omaksi huvikseni (ja täysin ilmaiseksi) opettanut kymmeniä ihmisiä oman talouden hallintaan ja lähes aina pöydän toisella puolella pyydetään asioiden käymistä ”mahdollisimman nopeasti”. Ottaen huomioon, että itselläni riitti muutaman tunnin lukeminen talouden hallinnan saloista muuttamaan elämäni suunnan hyvin radikaalisti, niin on erikoista, että useat ihmiset eivät näe tarvetta panostaa asiaan. Tämä ”muutaman tunnin” kunnollinen panostaminen on itsestäni tehnyt noin 100 000 euroa varakkaamman reilussa viidessä vuodessa.

Vapaa-ajalla opitut uudet taidot ovat arvokkaita myös työelämässä riippumatta alasta

Oman tietämyksen jatkuva kehittäminen vapaa-ajalla on harvinainen ominaisuus ja panostamalla itseesi voit hyvinkin erottua muista työntekijöistä saaden enemmän vastuuta ja tätä myöten myös enemmän palkkaa. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikesta vapaa-ajasta pitää luopua itsensä kehittämisen alttarilla, mutta voisi sitä kuitenkin harkita vaihtaa edes osan ”90 päivää morsiamena” maratoneista johonkin uuden taidon opiskeluun.

Näistä asioista kirjoittaminen voi tuntua jollekin itsestään selvältä, mutta valitettavasti asia on harvan ihmisen kohdalla kuitenkaan näin. Olen itse onnistunut etenemään työelämässä nimenomaan vapaa-ajalla opiskelluilla taidoilla ja näiden ansiosta tuloni ovat nousset viimeisen viiden vuoden aikana noin 50 prosenttia. Siinä samalla monet muut opiskellut taidot (kuten talouden hallinta, kirjoittaminen, ruuanlaitto, useammat tulonlähteet) ovat taas joko vähentäneet kulujani tai nostaneet tulojani mahdollistaen nopeamman vaurastumisen. Monet läheiset ovat ajatelleet asioiden tulevan vain itsestään, vaikka todellisuudessa kaikessa on taustalla jatkuva itsensä kehittäminen. Omaan osaamiseen panostaminen siis kannattaa ja on todennäköisesti tuottoisin sijoituksesi koskaan.

Suosittelen jokaista ottamaan askeleet uusien taitojen kehittämiseen – se on todella sen arvoista.

Kirjoituksen aiheet edustavat kirjoittajan näkemystä ja eivät välttämästä edusta Suomen Osakesäästäjien kantaa.

Jesse Viljanen

Kirjoittaja on Nuorten Osakesäästäjien aktiivi ja Osinkoinsinööri talousblogin kirjoittaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Pörssiromahdus tuli – olitko valmis?

Jesse Viljanen

Kirjoittaja on Nuorten Osakesäästäjien aktiivi ja Osinkoinsinööri talousblogin kirjoittaja.

16.3.2020

Tiedätkö, mihin sijoitat?

Timo Marttila

Kirjoittaja on tamperelainen media-alan yrittäjä ja Pirkanmaan Osakesäästäjät ry:n hallituksen jäsen. Hän toimii Viisas Raha -lehden vt. päätoimittajana.

13.3.2020