Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Helsingin pörssin tammiralli on toistaiseksi ollut palkitseva

Pienyhtiöt ovat parhaimmillaan nousseet hurjasti. Sijoittajan kannattaa kuitenkin varoa putoavia puukkoja, jotka ovat haavoittaneet monia.

Toistaiseksi tammikuu on ollut Helsingin pörssissä erittäin palkitseva, kun pienten yhtiöiden kurssit ovat nousseet paikoittain hyvinkin rajusti. Helsingin pörssin pienyhtiöindeksille OMXHSCGI:lle on vuoden alusta kertynyt nousua melkein seitsemän prosenttia. Perässä yli viiden prosentin tuotolla ovat keskisuuret yhtiöt (OMXHMCGI), ja jopa suuret yhtiöt ovat vuoden alusta nousseet yli neljä prosenttia. Kuukausitasolla tarkasteltuna Helsingin pörssin yhtiöt jatkavat lokakuussa aloittamaansa pomppua ylös, ja edelleen huomionarvoista on pienten ja keskisuurten yhtiöiden raaka laskutrendi.

 

Pienten ja keskisuurten yhtiöiden nykyinen kuukausitason pomppu. Viime vuoden ison laskun jälkeen pomppu on chartilla edelleen heikko.

Helsingin pörssin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin bullina olevat varmasti haluavat pompun jatkuvan vielä jonkin verran ylös, jotta jää tilaa tehdä higher low nykyisen pompun huipun löytämisen jälkeen. Tämän jälkeen olisi luontevaa yrittää kääntää trendiä takaisin nousuun, joka olisi bullien suurin toive. On kuitenkin hyvä muistaa, että tämä koko tapahtumaketju vaatii paljon aikaa muotoutua, koska aikaikkunana on kuukausitaso.

Kun katsotaan konepellin alle, nähdään, että pienyhtiöissä on parhaimmillaan ollut aivan hurjia nousuja. Hurjimpia ovat tarjonneet muun muassa Lehto Group, Lifa Air, Herantis Pharma ja Nurminen Logistics. Kun katsotaan yhtiöiden kurssigraafeja tarkemmin, nähdään niiden olevan enemmän tai vähemmän ”putoavia puukkoja”, jotka ovat tammirallin myötä saaneet reilusti

nostetta. Yhtiöt ovat myös yleisesti ottaen fundamenteiltaan riskikkäämmästä päästä, ja jopa jokseenkin sijoittajien vihaamia yhtiöitä (Lehto ja Lifa Air). Näiden lisäksi hyvin monet pienyhtiöt ovat tuottaneet +10-20 % vuoden alusta – tämän varmasti monet tammiralliin uskoneet tuntevat omassa salkussaan.

 

Tammirallin kovimpia tuottoja ovat toistaiseksi tarjonneet muun muassa nämä yhtiöt. Yhtiöiden graafeista nähdään kuitenkin tammirallia edeltävä raaka lasku – putoava puukko on tehnyt monille matkan varrella isot haavat käteen.

Itse otin tammiralliin vain maltillisen position ostamalla Duellia hieman alle kahden euron tasoilta (1,986 eurosta). Tekstin kirjoitushetkellä (17.1.) positio on tuottanut hiukan yli kuusi prosenttia, eli saldo on ”ihan ok”. (Tarkka tuotto treidistä tulee tietooni myöhemmin tänään, kun irtaudun positiosta ennen yhtiön huomista liiketoimintakatsausta.)

Pyrin myös tammiralliosakkeita kartoittaessa ostamaan sellaisia yhtiöitä, joita voisin muutenkin ottaa pidempään salkkuun (ts. yhtiö on mielestäni jokseenkin laadukas). Oman havaintoni mukaan yleisesti ottaen tammiralleissa fundamenteiltaan heikot yhtiöt tuppaavat kyllä nousemaan rajusti, usein puhtaasti edeltävän vuoden suuren laskun vuoksi. Koska tammirallipositiot ovat swing-treidejä, en tykkää ajatuksesta, että joutuisin pitämään yön yli analyysini mukaan fundamenteilta heikkoja yhtiöitä. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, etten tykkää ottaa uutisriskiä tällaisten yhtiöiden kohdalla (kun karkeana hihavakiona esimerkiksi negatiivinen tulosvaroitus voisi mielestäni laskea yhtiön X kurssia esimerkiksi -10 % yön yli).

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Millaisen kattauksen vuosi 2024 tarjoaa osakemarkkinoille?

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Joululahjapulma on ratkaistu

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Jos pankkiiri myisi Suomen eläkejärjestelmää, hän päätyisi telkien taakse

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Bitcoinin kurssikehitys on vakuuttanut tänä vuonna – miten käy ensi vuonna?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.
 

Tammirallille on hyvät edellytykset tänä vuonna

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Oma koti kullan kallis on ensi vuonna nuorille asunnonostajille vielä kalliimpi

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.