Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Fortumiin tehtävä erityistarkastus

Fortumissa on käynnissä vuosikymmenen omaisuuden sosialisointi. Tätä ennakoin Alfa TV:llä Hjalliksen keskusteluohjelmassa 1.9. toteamalla valtion ottavan ”osinkonsa” vaikka kalliilla hybridilainalla. Sittemmin olemme nähneet Fortumille räätälöidyn siltarahoituksen 14,2 prosentin korolla ja suunnatulla ilmaisella osakeannilla valtion täysin omistamalle bulvaaniyhtiö Solidiumille.

Puheenjohtaja Veli-Matti Reinikkalan (HS 30.8.) mukaan siltarahoitus on täysin riskitön. Lausunto on täysin vastuuton. Riskittömänä pidettävien valtiolainojen korkotuotto on tyypillisesti kolmen prosentin luokkaa. Roskalainojen (engl. Investment Grade) korko on tällä hetkellä 8–10 prosenttia. Fortumin maksama korko on siten järkyttävän kova ottaen huomioon ”riskittömyys.”

Herää kysymys motiiveista ja kulisseista. Kuinka monta rahoittajaa johto ja hallitus on tosiasiallisesti käynyt kosiskelemassa ja mitä hintaa on tarjottu? Vai onko käyty vain pääomistajan tykönä ja siten rikottu huolellisuusvelvoitetta? Kirsikkana kakun päällä yhtiö on 26.9. tiedottanut, ettei se edes tarvitse lainaa; sitä on nostettu varmuuden vuoksi. Kyseenalaista on myös keväällä 2022 maksettu miljardin osinkopotti, vaikka likviditeetin kiristyminen oli nähtävissä.

Valtio ei saa pelata eri säännöillä.

Elokuun osavuosikatsauksessa yhtiö nosti Venäjän liiketoimintojen arvoa taseessaan 3,2 miljardista 5,5 miljardiin. Perusteluna käytettiin ruplan kurssia, joka on teennäisesti vahvistunut Venäjän hyökkäyssodan aikana. Eittämättä tulee tunne arvon paisuttelusta, jotta oma pääoma ei valahda pakkaselle. Hjalliksen ohjelmassa sanoin, että tilintarkastajana en laittaisi nimeäni tällaiseen paperiin.

Edellä mainituista seikoista tulee tehdä erityistarkastus!

Nyt olisi valtakunnan syyttäjälle miljardin euron paikka ennakkotapaukselle: saavatko enemmistöomistajat nostaa yhtiöistä satoja miljoonia hybridilainoilla ja emittoida itselleen sadalla miljoonalla uusia osakkeita ohi vähemmistöomistajien? Kyse on peitellystä osingosta; valtio ei saa pelata eri säännöillä.

Noin 200 000 suomalaista omistaa Fortumia suoraan ja kaikki meistä välillisesti. Paikallisyhdistykset järjestävät bussikyytejä Helsinkiin 23.11. järjestettävään ylimääräiseen yhtiökokoukseen, jossa Fortum ei tarjoa kokouskahveja. Kyse on pehmeästä keinosta pitää hankalat osakkaat poissa. Absurdit lainaehdot vaativat määräenemmistön, eli 67 prosenttia, taakseen.

Omistaja: äänestä ennakkoon hallituksen esitystä vastaan. Reinikkala ja Fortumin hallitus: kannattaa perua yhtiökokous.

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Millaisen kattauksen vuosi 2024 tarjoaa osakemarkkinoille?

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Joululahjapulma on ratkaistu

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Jos pankkiiri myisi Suomen eläkejärjestelmää, hän päätyisi telkien taakse

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Bitcoinin kurssikehitys on vakuuttanut tänä vuonna – miten käy ensi vuonna?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.
 

Tammirallille on hyvät edellytykset tänä vuonna

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Oma koti kullan kallis on ensi vuonna nuorille asunnonostajille vielä kalliimpi

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.