Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Analyytikot odottavat viime vuotta vaisumpaa osinkokevättä

Vuoden 2023 tilinpäätöskausi on edessä. Samalla saadaan tieto pörssiyhtiöiden hallitusten osinkoesityksistä. Tulevista osingoista saa hyvän käsityksen tarkastelemalla analyytikoiden osinkoennusteita. Ne eivät ole tae tulevista osingoista, mutta niiden perusteella osinkosijoittaja voi löytää hyviä osakkeita osinkosalkkuun. 

Viime vuosi oli nihkeä Helsingin pörssin yhtiöille, ja analyytikot odottavatkin tämän näkyvän tämän kevään osinkovirrassa. Kaikkien Osaketyökalun suomalaisten osakkeiden osinkoennusteiden mediaanin muutos viime vuoteen on 0,0 %. Keskimääräisen osakkeen osinko pysyy siis viime vuoden tasolla.

Osinkojen absoluuttisessa määrässä ero edellisvuoteen on kuitenkin huomattava. Analyytikoiden ennusteiden perusteella laskettu absoluuttinen osinkopotti tilikaudelta 2023 on 13,5 miljardia euroa, kun vuoden 2022 osingot olivat 14,3 miljardia. Tämä tarkoittaa siis 5,3 prosentin laskua aiemmasta. Suurimmat syypäät osinkopotin laskuun ovat Sampo, SSAB, Stora Enso, Metsä Board ja Neste, joilla absoluuttisesti jaettavan osingon ennustetaan laskevan eniten.

Suurilla ja keskisuurilla yhtiöillä osinkotuotto pysyttelee hyvällä tasolla

Helsingin pörssin markkina-arvoltaan 50 suurimman yhtiön mediaani osinkotuotto on 4,2 prosenttia (päätöskurssi 18.1.2024). Yli neljän prosentin osinkotuottoprosenttia pidetään keskimääräistä parempana. Lukema on kuitenkin hieman heikompi kuin viime vuonna, jolloin se oli 4,3 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että yhteenlaskettu osinkosumma on vuoden takaista pienempi.

Osinkokevään kovimmat osinkotuottoprosentit

Tarkastelimme Suomen parhaita osinko-osakkeita. Rajasimme vertailuun vain ne osakkeet, jotka saavat Sijoittaja.fi:n Osaketyökalun pistetyksessä hyvät (7-10) osinkopisteet. Seulan läpäisi 45 osaketta. Näin valituista parhaista osinko-osakkeista korkeimmat 18.1. päätöskurssilla lasketut osinkotuottoprosentit saivat seuraavat osakkeet:

 

Osinkotuottovertailun kärkikolmikko

Korkeimpaan osinkotuottoon vertailussa yltää Keskisuomalainen 10,3 prosentin osinkotuottoprosentilla. Tämä ei ole suuri yllätys, sillä Keskisuomalainen on jo pitkän aikaa ollut mukana kuukausittaisessa osinkotuottovertailussa. Yhtiö on viime vuosina maksanut tasaista euron osinkoa per osake, mutta osakekurssi on samalla tasolla kuin viisi vuotta sitten. Keskisuomalaisen H1-tulos oli heikko, joten euron osinko voi olla liian korkea. Tulevaisuudessa yhtiöltä voidaan odottaa matalampia osinkoja, mitä myös laskeva osakekurssi ennakoi.

Cityconilla tilanne on pitkälti samanlainen kuin Keskisuomalaisella. Yhtiö on maksanut viime vuosina tasaista 0,50 euron osinkoa. Viime vuonna asuntomarkkinoiden haasteet sekä nousseet markkinakorot näkyivät kiinteistösijoitusyhtiön tuloskehityksessä, minkä takia myös analyytikot odottavat tilikauden 2023 osingon jäävän hieman alle 50 sentin. Sijoittajat ovat suhtautuneet osakkeeseen todella varovaisesti. Cityconin osakekurssi laski koko vuoden 2023, ja lasku on jatkunut vielä tammikuussa 2024, mikä osaltaan nostaa osakkeen osinkotuottoprosenttia (9,5 %).

Kolmannelle sijalle osinkotuottovertailussa nousi Nordea 8,8 prosentin osinkotuottoprosentilla. Muun rahoitussektorin tavoin myös Nordea hyötyi viime vuonna normalisoituneesta korkotasosta. Yhtiö takoi vahvoja neljännestuloksia toisensa perään, ja analyytikot uskovatkin Nordean kasvattavan osinkoaan jopa 20,9 prosenttia edellisvuodesta.
Kaikki vuoden 2024 osinkokeväästä

Osinko-osakkeiden suurvertailussa tutkimme tarkemmin parhaita suomalaisia osinko-osakkeita ja niiden osinkoennusteita. Laajassa vertailussa selvitimme, mille yhtiöille povataan parasta osingon kasvua ja mitkä osakkeet erottuvat joukosta osinkotuottoprosentillaan. Tarkastelussa oli myös yhtiöiden tulosennusteet ja velkaantuneisuus, sekä odotetun osingon suhde niihin. Lue artikkeli tästä!

Timo Heikkilä

Sijoittaja.fi:n perustaja sekä hallituksen puheenjohtaja (KTM, TMC, HHJ)

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Kannattaako panostaa osakepoimintaan vai työuraan?

Jesse Viljanen

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen Osakesäästäjien hallituksen jäsen, Viisas Rahan kolumnisti ja Osinkoinsinööri-talousblogin kirjoittaja.

”Upea” päivä jälleen suomalaiselle piensijoittajalle

Karri Salmi

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.

Ei lakia vaan politiikkaa kryptomarkkinoilla

Henri Väkeväinen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta

Avioliitto vai avoliitto? Valinnalla on iso taloudellinen merkitys eikä yleinen uskomus pidä paikkaansa

Niina Kosunen

Kirjoittaja on yrittäjä ja lakimies (OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja) Lakitoimisto Kunnes Oy:ssa, joka tarjoaa oikeudellista osaamista erilaisissa perhevarallisuus- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä sekä laatii erilaisiin perhe- ja varallisuustilanteisiin sopivat oikeudelliset asiakirjat kuten testamentit, avioehtosopimukset, edunvalvontavaltuutukset, ositussopimukset, perukirjat.
FB: Lakitoimisto Kunnes 
Insta: lakitoimisto_kunnes

Onko asuntosijoittajan excel rikki?

Sanna Hughes

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja