Varsinaisten matkailijoiden lisäksi Airbnb:tä ja muita lyhytaikaista majoitusta tarjoavia alustoja käyttävät esimerkiksi yliopistokaupunkiin lähiopintojaksolle tulevat opiskelijat, keikkatyöläiset, remonttia paossa olevat lähialueen asukkaat tai vaikkapa juuri eronnut henkilö, joka tarvitsee kalustetun asunnon nopeasti päästäkseen uuteen alkuun. 

Kodinomaista majoitusta etsiville yhteistä on usein se, etteivät he koe hotellia vaihtoehdoksi asumiselle. Esimerkiksi kuukaudesta muutamaan kuukauteen kestävässä asumisessa majoittuja kaipaa kodin tuntua, jota ei hotellissa ole – voi laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä ja ihan kirjaimellisesti olla kuin kotonaan. Jos kodinomaista majoitusvaihtoehtoa ei ole tarjolla, saattaa esimerkiksi työkeikka jäädä kokonaan tekemättä.

Toisaalta myös moni matkailija arvostaa majoittumista oikeassa asunnossa: esimerkiksi pienten lasten vanhempien ei tarvitse lasten nukkumaanmenon jälkeen maata itse hiljaa pimeässä hotellihuoneessa, vaan he voivat vaikka katsoa televisiota tai kuunnella musiikkia asunnon olohuoneessa. Ja puuroakin voi nousta keittämään perheen oman rytmin mukaisesti. 
Olen ilahtunut siitä, että nämä tarpeet on tunnistettu nyt myös hallitusohjelmassa. Hallitusohjelman mukaan asuntojen vuokrausta sekä majoitusliiketoimintaa koskeva lainsäädäntö selkeytetään vastaamaan nykypäivän tarpeita ja käytäntöjä ja varmistetaan lyhytaikaisen vuokraustoiminnan edellytykset.

Kaupungin elinvoima ei pysy yllä itsestään

Nykyisen lainsäädännön nojalla jopa useamman kuukauden mittainen majoitus valmiiksi kalustetussa asunnossa on haluttu leimata salahotelliksi ja kieltää toiminnan harjoittaminen asuintaloyhtiöissä. Pisimmälle tulkinnoissaan meni Oulu, jossa virkamiehet tulkitsivat aluksi kalustetun asunnon vuokrauksen toistuvasti alle kuudeksi kuukaudeksi rinnastuvan hotellitoiminaan ja olevan siksi kiellettyä asuinkerrostalossa. Tällainen tulkinta tekisi mahdottomaksi esimerkiksi ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden majoittamisen lukukauden ajaksi.  

Virkamiehet ovat vedonneet kanteluihin, joita ovat saaneet taloyhtiön asukkailta. Ymmärrän hyvin, että mahdolliset häiriöt sapettavat naapureita. Asumisrauhan turvaaminen on tärkeää, eikä häiriöitä pidä kenenkään joutua sietämään. Itse ajattelen, että parhaiten häiriöihin pystyttäisiin puuttumaan taloyhtiön sisällä. Onkin hyvä, että myös tehokkaampi puuttuminen havaittuihin ongelmiin on nostettu esiin hallitusohjelmassa. Joskus naapureita kuitenkin ärsyttää ihan vain se, ettei itse tunne kaikkia rapussa vastaantulevia tai että joku asuntosijoittaja käärii kalustetun asunnon vuokraamisesta isot massit taskuunsa.
Väitetään myös, että kasvanut Airbnb-tarjonta estäisi hotellirakentamista. Tämä kuulostaa kaukaa haetulta. Airbnb-toiminta on hyvin kausiluonteista ja tarjonta joustaa sen mukaisesti. Hotellitoimintaa taas ei voida rakentaa muutaman kuukauden kysynnän varaan. Toisaalta esimerkiksi Rovaniemellä on huomattu, että kasvanut matkailijoiden määrä hyödyttää lopulta ihan kaikkia toimijoita. 

Kääntöpuolena liian tiukoista tulkinnoista on se, että yhtäkkiä kaupungissa ei enää riitäkään majoituskapasiteettia suurtapahtumien aikaan. Suomessa ei kovin montaa kesätapahtumaa pystyttäisi järjestämään ilman yksityistä majoituskapasiteettia. Kuukauden remonttievakossa olevalle ei kukaan uskalla uhkasakon pelossa tarjota asuntoa ja paikalliset yritykset eivät saa työvoimaa, koska keikkatyöläisille ei ole majapaikkaa. Kaupunginäitien ja -isien olisi hyvä ymmärtää, ettei kaupungin elinvoima synny ja pysy yllä itsestään. On melko turhaa itkeä näivettyneen keskustan perään, jos virkamiehet samaan aikaan pyrkivät kieltämään asuntojen tarjoamisen niitä tilapäisesti tarvitseville.