Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Aaltoilu kuuluu osakemarkkinan luonteeseen – seuraava aalto osoittanee ylöspäin

Osakkeilla on tapana aaltoilla vuoden aikana voimakkaasti, oltiin sitten vahvassa nousumarkkinassa tai turbulentimmassa kengurumarkkinassa. Osakesijoittajan riskinsietokyky on monta kertaa vuodessa koetuksella

Arvioin kuukausi sitten kirjoittamassani blogissa, että indekseihin on muodostumassa shorttipaikka, toisin sanoen mahdollisuus hyötyä laskevista kursseista. Sen jälkeen osakemarkkina kääntyi yllättävänkin vahvaan laskuun ja S&P 500 -indeksi pudotteli alas noin 7 prosenttia seuraavan kolmen viikon aikana, pienyhtiöt vielä hieman enemmän. Näin ollen korjausliike on kestänyt jo 2,5 kuukautta vuoden huippuhinnoista heinäkuulta, ja kurssipudotusta on kertynyt kokonaisuudessaan lähes 9 prosenttia. Nyt nähty kurssikorjaus on siis jo kolmas 9 prosentin lasku sen jälkeen, kun karhumarkkinan pohja tehtiin lokakuussa 2022.

Osakemarkkinoiden vahva heilunta molempiin suuntiin on vakio – ei poikkeus

Osakkeilla on tapana aaltoilla vuoden aikana voimakkaasti, oltiin sitten vahvassa nousumarkkinassa tai turbulentimmassa ns. kengurumarkkinassa. Jos katsotaan dataa vuodesta 1980, nähdään, että keskimääräinen vuoden huipusta vuoden pohjaan ylettyvä korjausliike on keskimäärin 11 prosenttia niinäkin vuosina, jolloin markkina tuottaa positiivisesti. Jos katsotaan kaikkia vuosia, keskimääräinen lasku venyy 14,3 prosenttiin.

Tämän lisäksi vuoden sisällä saadaan tietenkin myös useampia pienempiä korjausliikkeitä. Jos rajaksi valitaan vähintään 5 prosentin kurssilasku huipusta, niitä nähdään vuodessa keskimäärin 3,4 kappaletta. Osakesijoittajan riskinsietokyky on siis monta kertaa vuodessa koetuksella, kun kurssit punertavat ja media retostelee jos jonkinlaisilla uhkakuvilla.

J.P. Morgan. Harmaat palkit osoittavat vuosituoton, punainen piste kertoo vuoden suurimman korjausliikkeen prosenteiss

Markkinan seuraava aalto ja sen suunta

Viime kuukausien aikana nähty laskeva aalto vaikuttaisi tulleen päätökseen. Se on kypsä niin laskuprosenttien kuin myös laskun keston suhteen. Teknisen analyysin näkökulmasta juuri se taso, jolta markkina kääntyi viime viikolla ylöspäin, on hyvin luonnollinen käännöspiste: ostajat aktivoituivat nousevalla 200 liukuvalla keskiarvolla. Samalla tasolla kulkee myös karhumarkkinan pohjista piirretty nouseva trendilinja (blogin ensimmäisessä kuvassa vihreällä).

Tämän lisäksi markkina painui yli kaksi kuukautta kestäneen laskun myötä poikkeuksellisen ylimyytyyn tilaan. Yksi parhaista indikaattoreista tunnistaa merkittäviä markkinakäänteitä on tarkastella sitä, kuinka moni S&P 500 -indeksin osake on 50 liukuvan keskiarvon yläpuolella. Silloin harvoin, kun tuo luku painuu alle 10 prosenttiin, on yleensä hyvä paikka ostaa osakkeita. Tämä signaali saatiin viime viikolla.

Kyseinen indikaattori antaa ostosignaaleja vain harvoin, tässä neljä aiempaa signaalia viimeiseltä viideltä vuodelta:

 Joulukuu 2018: osakkeet kääntyivät 20 prosentin korjausliikkeen jälkeen lähes heti nousuun, joka kesti tulevat kaksi vuotta

 Koronakriisi: ostosignaali saatiin jo selvästi ennen romahduksen pohjaa, mutta indikaattori merkkasi hyvän ostopaikan

 Kesäkuu 2022: osakkeet nousivat pohjakosketuksesta 19 prosenttia seuraavan kahden kuukauden aikana

 Lokakuu 2022: ostosignaali saatiin 2 viikkoa ja noin 3 prosenttia ennen lopullista karhumarkkinan pohjaa. Sen jälkeen S&P 500 nousi yli 30 prosenttia elokuuhun mennessä.

 S&P 500 -indeksin kehitys sinisellä, harmaa indikaattori kertoo kuinka monta prosenttia osakkeista on 50 liukuvan keskiarvon yläpuolella. Ostosignaali saadaan, kun indikaattori laskee 10 prosentin tason alapuolelle.

Itse uskon, että edessä on vähintään kaksi kuukautta kestävä nousuaalto. Olen positioitunut siihen nostamalla salkkuni sijoitusastetta ja pyrin hyödyntämään mahdollisia pieniä korjausliikkeitä uusien long-treidien avaamiseen. Pidän hyvin mahdollisena, että ensi vuoden aikana markkina saattaa mennä viime viikon pohjaa alemmaksi, mutta pyrin pelaamaan näitä liikkeitä aina aalto kerrallaan – ne kun usein kestävät kuukausia per suunta.

Tärkeää tietoa riskeistä: Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.

Jukka Lepikkö

Kirjoittaja on Suomen tunnetuimpia treidaajia ja tehnyt aktiivista päiväkauppaa vuodesta 2007 alkaen. Hän esiintyy Youtubessa Traders' Club -videosarjassa ja jakaa ajankohtaisia markkinanäkymyksiään myös Twitterissä, @JukkaLepikko.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Jos pankkiiri myisi Suomen eläkejärjestelmää, hän päätyisi telkien taakse

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Bitcoinin kurssikehitys on vakuuttanut tänä vuonna – miten käy ensi vuonna?

Anton Räsänen

Kirjoittaja toimii Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsenenä ja kryptovaluutta-alan neuvonantajana.
 

Tammirallille on hyvät edellytykset tänä vuonna

Johannes Sippola

Kirjoittaja on treidaaja, lääketieteen opiskelija ja Medifilm Oy:n toimitusjohtaja.

Oma koti kullan kallis on ensi vuonna nuorille asunnonostajille vielä kalliimpi

Sini Saarni

Kirjoittaja on taloustieteen opiskelija Aalto-yliopistossa.

Kansankapitalismin edistäminen tapahtuu esimerkin voimalla ja omistamisen verotusta keventämällä

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.

Onko osakesäästötili sittenkään kannattava suomalaiselle sijoittajalle?

Victor Snellman

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja.