Lehti suomalaiselle sijoittajalle

”Upea” päivä jälleen suomalaiselle piensijoittajalle

Tänään vuorossa oli Citycon, joka järjesteli eilisen illan aikana pääomistajalle ja muutamalle muulle instikalle osakkeita alehintaan ohi muiden omistajien.

Perusteluna lienee luottoluokituksen säilyminen. No, sama summa jaetaan pääomanpalautuksena omistajille tänä vuonna, joten järjestely vaikuttaa vähintäänkin erikoiselta.

Näitä suunnattuja anteja voi kyllä tulkita surutta kansankapitalismin raiskaamiseksi, varsinkin kun niitä suunnataan lähipiirille.

Aina suunnattu anti ei ole huono asia niillekään omistajille, jotka anteihin eivät pääse osallistumaan. Nimittäin merkintäoikeusannin järjestäminen on lainsäädännön myötä tehty äärimmäisen jäykäksi ja kalliiksi yhtiöille, jolloin tietyssä tilanteessa voi olla kaikkien etu tehdä suunnattu anti merkintäoikeusannin sijaan.

EU:ssa on käynnissä hanke nimeltä ”Listing Act”, josta ollaan juuri päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen. Siinä yhtenä teemana on lainsäädännön keventäminen merkintäoikeusantien osalta, jolloin ne voisivat jatkossa olla työkalupakissa helpommin käytettävissä pörssiyhtiöillä suunnattujen antien sijaan. En usko, että Cityconin tapauksessa lainsäädäntö olisi muuttanut toimintatapaa vähemmän härskiksi, mutta monen muun yhtiön osalta suunnattu anti voi muuttua merkintäoikeusanniksi tulevaisuudessa.

P.S. huomasitteko muuten, että eilen Nvidian markkina-arvo nousi yhden illan aikana yhtä paljon, kuin on koko Helsingin pörssin arvo on? Nyt sen arvolla saisi seitsemän Helsingin pörssiä. Tästä mallia myös Cityconille. Eräs kuuluisa suomalainen sijoittaja ehdotti minulle tänään osakasaloitteeksi, että Cityconin hallitus ruoskitaan ja toimitusjohtaja laitetaan päiväksi häpeäpaaluun Senaatintorille munasillaan. Moni voi arvata, kuka tämän aloitteen takana oli.
 

Karri Salmi

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.

Lisää aiheesta "Näkökulma"

Lakimiehen vinkit: Hoida henkivakuutus kuntoon

Niina Kosunen

Kirjoittaja on yrittäjä ja lakimies (OTM, HTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja) Lakitoimisto Kunnes Oy:ssa, joka tarjoaa oikeudellista osaamista erilaisissa perhevarallisuus- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä sekä laatii erilaisiin perhe- ja varallisuustilanteisiin sopivat oikeudelliset asiakirjat kuten testamentit, avioehtosopimukset, edunvalvontavaltuutukset, ositussopimukset, perukirjat.
FB: Lakitoimisto Kunnes 
Insta: lakitoimisto_kunnes
 

Osaatko lukea taloyhtiösi tilinpäätöstä?

Sanna Hughes

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja

Kolme osakevalintaa vuodelle 2024

Timo Heikkilä

Sijoittaja.fi:n perustaja sekä hallituksen puheenjohtaja (KTM, TMC, HHJ)

Optimisti iloitsee – nuori sijoittaja, älä menetä toivoasi

Mari Hannola-Antikainen

Kirjoittaja on nuorten talousosaamiseen erikoistunut asiantuntija Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -organisaatiossa.

Kryptolompakkosiirtoihin tulossa tiukennuksia EU-alueella

Henri Väkeväinen

Kirjoittaja on Suomen Kryptovaluuttayhdistys Konsensus Ry:n hallituksen jäsen, ja hänellä on vuosien kokemus kryptovaluutoista sekä niihin liittyvien oikeudellisten tilanteiden ratkaisemisesta

Omien osakkeiden osto-ohjelmat kiristävät taas tunteita – turhaan

Karri Salmi

Kirjoittaja on Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.