Katainen ilmoittautui yhteisvastuun kannattajaksi
Sitran yliasiamies Jyrki Katainen virittelee Suomessa keskustelua siitä, miten EU:n taloussäännöstöä pitäisi uudistaa.
Lokakuussa Nasdaq Helsingin euromääräinen vaihto väheni vuoden takaisesta 3,9 prosenttia ja syyskuusta 14,5 prosenttia. Osakevaihto väheni myös kappalemääräisesti: vuoden takaisesta 1,4 prosenttia ja syyskuusta 5,0 prosenttia.
Suomen Osakesäästäjät osallistui tänäkin vuonna Lounais-Suomen suurimpaan oman talouden ja sijoittamisen tapahtumaan, Turun Talouspäiville. Tapahtumassa Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman esitteli yhdistyksen näkemyksen tulevaisuuden osakesäästötilistä – osakesäästötili 2.0-mallista.
Kotitalouksien vaate- ja kenkäostokset kutistuivat viime vuonna 24 prosenttia, ja joka kymmenes alan erikoiskauppa lopetti toimintansa. Kaupan liitto ennustaa, etteivät vaatetuksen kuluttajamarkkinat lähivuosina palaa pandemiaa edeltävälle tasolle.
Osakesäästäjät kertoo saaneensa lukuisia yhteydenottoja koskien Sievi Capitalin ja Boreon yhdistymistä. Yhteydenotoissa on pyydetty muun muassa kannanottoa koskien uuden yhtiön jakosudetta Sievin ja Boreon nykyomistajien kesken sekä keräämään valtakirjoja erityisesti Sievin ylimääräiseen yhtiökokoukseen, jossa äänestetään yhdistymisestä.
Verohallinto arvioi, että yli 920 000 henkilön tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin alkuvuodesta 2021. Kun tulorajan tarkistaa kohdalleen, tuloja ei joulukuussa veroteta korkeammalla lisäprosentilla.
Vuokra-asumisen suosion kasvu pitää yllä vuokra-asuntojen kysyntää. Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan tarjontaa monipuolistaa sekä isojen että pienten vuokranantajien määrän kasvu. Myös asuntojen uudistuotanto on vilkastunut.