Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Ålandsbanken nosti ohjaustaan – kuluva vuosi sujunut odotuksia paremmin

Ahvenanmaalaispankki antoi positiivisen tulosvaroituksen ja kurssi singahti selvään nousuun Helsingin pörssissä.

Ålandsbanken nostaa arviotaan koko kuluvan vuoden operatiivisesta nettotuloksestaan. Pankki arvioi tilinpäätöksessään helmikuun alussa, että tämän vuoden operatiivinen nettotulos olisi suunnilleen samaa tasoa kuin viime vuonna eli noin 29,0 miljoonaa euroa.

- Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden alustavien kirjanpitotietojen perusteella korjaamme koko vuodelle annettua näkymäohjausta, Ålandsbanken perustelee.

Pankin kirjanpidon mukaan operatiivinen nettotulos olisi alustavasti ollut heinä-syyskuussa noin 9,5 miljoonaa euroa ja tammi-syyskuun osalta noin 24,1 miljoonaa euroa.

Siten Ålandsbanken nostaa arviotaan koko vuoden tuloskehityksestään: nyt pankki odottaa koko vuoden operatiivisen nettotuloksensa ylittävän viime vuotisen tason tai olevan viime vuoden kanssa samalla tasolla.

Ålandsbanken julkistaa kolmannen neljänneksen katsauksensa 23. lokakuuta kello 9.

Markkinoille kelpasi

Ålandsbankenin parantunut tulosodotus sai Helsingin pörssissä lämpimän vastaanoton. Kello 11.45 pankin osake oli nousijalistan kakkospaikalla 5,4 prosentin plussillaan. Kauppaa käytiin 15,60 euron hintaan. 

Samaan aikaan Helsingin pörssin yleisindeksi oli 0,1 prosentin laskussa ja rahoitussektori kokonaisuutena pakittanut 0,3 prosenttia maanantain päätöstasoon verrattuna.

 

Lisää aiheesta "Markkinat"