Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Kuvassa Stockmannin hissityttöjä 1930-luvulla. Kuva: Stockmann

Yritysaneeraukseen hakeutuneen Stockmannin tulos lepää Lindexin varassa

Lindexin osuus tavaratalokonserni Stockmannin liikevaihdosta oli heinä–syyskuussa jo 70 prosenttia.

Huhtikuussa yrityssaneeraukseen hakeutuneen Stockmannin liikevaihto laski vuoden kolmannella neljänneksellä 207,6 miljoonaan euroon viime vuoden vertailukauden 225,3 miljoonasta eurosta.

Yhtiön oikaistu liiketulos nousi vertailukauden 5,4 miljoonasta eurosta 13,9 miljoonaan euroon.

Oikaistu osakekohtainen tulos oli -0,01 euroon. Viime vuoden vertailujaksolla tulos oli -0,23 euroa.

Lähde: STOCKMANN Oyj Abp, johdon osavuotinen selvitys 30.10.2020

Toimitusjohtaja Jari Latvasen mukaan poikkeuksellinen toimintaympäristö huomioon ottaen Stockmann-konserni onnistui toiminnassaan katsauskaudella hyvin. 

– Tavaratalojen ja myymälöiden kävijämäärät kääntyivät nousuun kohti normaalitasoa kolmannella vuosineljänneksellä, kunnes Covid-19-pandemian muutokset alkoivat vaikuttaa liiketoimintaan katsauskauden lopussa. Koronapandemia on edelleen suurin syy myynnin laskuun digitaalisen myynnin vahvasta kasvusuunnasta huolimatta.

Lindexin osuus tavaratalokonsernin liikevaihdosta oli heinä–syyskuussa jo 70 prosenttia.

– Lindex jatkoi digitaalista kasvuaan ja aloitti toiminnan Zalandossa. Lindex lanseerasi myös uuden alusvaatebrändi Closelyn, jossa Lindex on toiminut brändin kumppanina ja sijoittajana alusta lähtien kahden vuoden ajan.

Lindex kokeilee myös lasten käytettyjen ulkovaatteiden myyntiä muutamissa valituissa myymälöissä. 

– Lindex-divisioona käynnisti kustannussäästöohjelman, jonka tavoitteena on noin 14,5 miljoonan euron säästöt.

Lähde: STOCKMANN Oyj Abp, johdon osavuotinen selvitys 30.10.2020

Stockmann-divisioona päivitti liiketoimintastrategiansa vallitsevaa tilannetta vastaavaksi katsauskauden aikana.

– Tavoitteena on vastata toimintaympäristön ja kuluttajien käyttäytymisen muutoksiin panostamalla asiakassuhteeseen ja lojaalisuuteen, kehittämällä monikanavaista asiakaskokemusta, inspiroimalla asiakkaita kategorioissa muoti, kauneus, koti sekä ruoka ja juoma, kehittämällä asiakaslähtöistä kulttuuria ja keskittymällä kannattavaan liiketoimintaan. 

Stockmann-divisioona jatkoi uudistustoimia useissa tavarataloissa kolmannen vuosineljänneksen aikana.

– Stockmannin premium-asema vahvistui entisestään valikoimaan lisättyjen useiden designer-brändien ansiosta. Lisäksi Helsingin lippulaivamyymälään avattiin uusi luonnonkosmetiikkaosasto. Stockmann-divisioona julkisti myös kaksi uutta omien merkkien mallistoa.

– Stockmann-divisioonan tavarataloja koskevia vuokraneuvotteluja jatketaan tavoitteena kustannustason laskeminen vallitsevan markkinatason mukaisesti. 

Saneerausohjelma valmistuu joulukuussa

Stockmann Oyj Abp hakeutui yrityssaneeraukseen huhtikuussa. Yrityssaneerausmenettely ei koske konsernin tytäryhtiöitä eli Stockmann-tavarataloja Baltiassa eikä Lindexiä.

Saneerausmenettelyn selvittäjän raportissa todetaan Stockmann Oyj Abp:n varoista, vastuista ja muista sitoumuksista sekä yhtiön taloudelliseen asemaan ja sen odotettuun kehitykseen vaikuttavista seikoista, että edellytykset elinkelpoiselle liiketoiminnalle ovat olemassa ja toteuttamiskelpoinen saneerausohjelma voidaan laatia.

Ehdotus saneerausohjelmaksi on valmisteltavana ja se jätetään määräpäivään 11. joulukuuta 2020 mennessä.

STOCKMANN Oyj Abp, johdon osavuotinen selvitys 30.10.2020 (pdf)

Lisää aiheesta:

Yrityssaneeraukseen hakeutunut Stockmann –  kesäkuussa myynti vilkaistui

Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen

Stockmann sopeuttaa toimintaansa – lomautuksia, tulosvaroitus

Stockmann lunasti lupaukset - osinkoa ei vielä jaossa

Positiivinen tulosvaroitus: Stockmannin ja Lindexin loppukiri

 

Lisää aiheesta "Markkinat"