Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Tukholman metro laajenee 220 tunnelikilometriä seuraavien kymmenen vuoden aikana.

YIT mukaan Tukholman metron laajennushankkeeseen

Elokuussa alkavaan urakkaan sisältyy perustustöitä sekä avokaivanto- ja kalliotunneleiden louhimista.

YIT ja Tukholman aluehallinto ovat sopineet Tukholman metron laajennukseen liittyvästä Sockenplan-urakasta.

Rakentaminen alkaa elokuussa 2020 ja kestää noin 2,5 vuotta. Urakan arvo on noin 40 miljoonaa euroa, ja se kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan.

Urakka on osa mittavampaa Tukholman metron laajennusta. Tukholman kaupunki laajentaa metroa 11 uudella asemalla ja noin 22 tunnelikilometrillä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Laajennussuunnitelma kattaa lähes 30 erillistä urakkaa, ja kokonaisinvestointisuunnitelman arvo on noin 2 miljardia euroa. 

Sockenplan on Söderortin kaupunginosan suuntaan kulkevan, uuden sinisen linjan eteläisin osuus, joka yhdistää Hagsätra-linjan ja uuden Södermalmilta tulevan sinisen linjan Sockenplanin kohdalla. Urakkaan sisältyy perustustöitä sekä avokaivanto- ja kalliotunneleiden louhimista.

Lisää aiheesta:

YIT:llä edessä vaikeita kuukausia hyvän alkuvuoden jälkeen

YIT paransi kannattavuuttaan – väläyttää lisäosinkoa Peab-kaupasta

Kone toimittaa liukuportaat Tukholman metron laajennukseen

 

Lisää aiheesta "Markkinat"