Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Viking Line odotetusti ahdingossa – Yhtiö toivoo korkeasesongista pelastusta

Koronakriisi ja matkustusrajoitukset kurittavat matkustajaliikennettä, ja rahtiliikenne kattaa kulut vain osittain. Viking Linen alkuvuoden tulos oli odotetusti pakkasella, mutta toimitusjohtaja elättelee toiveita loppukesän sesongista.

Viking Line on joutunut tekemään nopeita ratkaisuja äkillisesti ehtyneen kassavirran vuoksi. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 75 miljoonaa euroa, mikä oli reilut 20 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. 

Koronakriisi vaikutti laivamatkustajien määrään jo helmikuussa, mutta maaliskuussa lasku oli huomattavan raju. Maaliskuun puolenvälin jälkeen matkustajakohtaiset tuotot laskivat lähes nollaan, kun ainoastaan Suomen ja Ahvenanmaan välinen matkustajaliikenne sallittiin. Yhtiö joutuikin lomauttamaan lähes koko henkilökuntansa, minkä lisäksi johto alensi palkkojaan ja hallitus luopui hallituspalkkioistaan.

Yhtiön toimintakatsauksen mukaan nykyinen rahtiliikenne kattaa alusten muuttuvat kulut ja pienen osan kiinteistä kuluista mutta ei tuota positiivista liiketulosta. Yhtiön voimavaroina ovat vahva tase ja omavaraisuusaste, mutta negatiivisen kehityksen jatkuessa on mahdollista, että konsernin rahoitussopimusten ehdot eivät enää täyty. Viking Line yrittää varmistaa konsernin likviditeettiä ja neuvottelee nyt lisärahoituksesta. Yhtiön tarkoituksena on hyödyntää erityisesti eduskunnalle annettuun lisätalousarvioon sisältyviä valtiontakauksia, mutta se neuvottelee myös nykyisten rahoittajien kanssa. 

Koronapandemian vuoksi olennaisesti heikentyneiden liiketoimintaedellytysten vuoksi Viking Line on muuttanut vuoden 2020 tulosnäkymiään. Yhtiö perui aiemmin annetun ohjeistuksen ja arvioi, että on epätodennäköistä, että vuoden 2020 tulos olisi positiivinen. Ensimmäisen kvartaalin liiketulos oli -21,5 miljoonaa euroa.

– Odotamme innolla, että voimme jatkaa liikennettä ja toivomme sen tapahtuvan jo korkeasesongin aikana heinä- ja elokuussa. Korkeasesonki on, kuten aina, ratkaiseva tuloksellemme. Odotamme, että lomailu lähialueilla vetää puoleensa koronaepidemian maailmanlaajuisen leviämisen takia. Epidemia tulee todennäköisesti vaikuttamaan matkustuskäyttäytymiseen tulevaisuudessa. Olemme siihen valmiita ja uskomme, että matkat kohteisiimme ja ennen kaikkea saaristoon ja saariston kautta tulevat kokemaan uuden renessanssin, toimitusjohtaja Jan Hanses summaa tulevaisuudennäkymistä toimintakatsauksessa.

Yhtiön katse onkin vahvasti nyt tulevassa. Rahaa palaa myös uuteen kalustoon. Kiinassa rakenteilla olevan Viking Gloryn on tarkoitus aloittaa liikennöinti vuoden 2021 aikana.

Viking Line taloudelliset raportit


 

Lisää aiheesta "Markkinat"