Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Tesla kiinnosti suomalaisia sijoittajia toukokuussa. Kuva: iStock

Ulkomaiset osakkeet kiinnostavat nyt kotimaisia enemmän

Sijoittajien varovaisuus markkinoilla kasvaa, ja ennätykselliset ostoryntäykset ovat takana. Suomalaisosakkeissa vakaa osingon maksaja pitää pintansa.

Suomalaissijoittajat kevensivät arvo-osuustileiltä toukokuussa suomalaisosakkeita 16 miljoonalla eurolla, kertoo osakevälittäjä Nordnet. Osakesäästötileillä suomalaiset kuitenkin kasvattivat osakepainoaan kahdeksalla miljoonalla eurolla.

Nordnet Suomen asiakkaat kasvattivat salkkuaan ennätysmäärin tammi–huhtikuussa, mutta toukokuu sai sijoittajat varovaisiksi.

– Varovaisuuden kasvun taustalla on todennäköisesti yli 30 vuoden huippuunsa kiihtynyt inflaatio, mikä jakaa yksityissijoittajien taloudellista huomiota pörssin ulkopuolellekin. Nousevien hintojen maailmantilanteessa moni pienentää tai on kasvattamatta sijoitusriskiään, Nordnetin maajohtaja Suvi Tuppurainen sanoo.

Nordnetillä toukokuun vaihdetuin ja netto-ostetuin osake oli Sampo. Ulkomaisissa osakkeissa kärkipaikkaa piti Tesla.

– Sammossa moni yksityissijoittaja näkee haastavinakin aikoina verrattain vakaan osinkoyhtiön, ja Teslassa puolestaan houkuttelee osakkeen kurssikäyrä, joka käväisi kuukauden jälkipuoliskolla jopa lähes 50 prosenttia alle viimeisten 12 kuukauden huippunoteerauksensa, Tuppurainen pohtii.

Ulkomaiset osakkeet näyttävät tällä hetkellä myös vetävän puoleensa suomalaissijoittajia, sillä toukokuun aikana suomalaissijoittajat lisäsivät ulkomaisia pörssiosakkeita nettomääräisesti 23 miljoonalla eurolla.

Taulukoiden lähde: Nordnet

Osakesäästäjänä saat enemmän

Osakesäästäjien jäsenenä saat lukuisia rahanarvoisia jäsenetuja sekä Viisas Raha -lehden kahdeksan kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi! Voit myös ostaa jäsenyyden lahjaksi täältä.

Lisää aiheesta "Markkinat"