Lehti suomalaiselle sijoittajalle

Suomen tuulivoimatuotanto kasvaa koko ajan, ja sen rinnalla syntyy myös uudenlaisia rahastoja. (Kuva: Pexels).

Tuulivoima ei ole enää vain institutionaalisille sijoittajille

Uusiutuvat energiamuodot kiinnostavat sijoittajia yhä enemmän. Suomen tuulivoimatuotanto kasvaa koko ajan, ja sen rinnalla syntyy myös uudenlaisia rahastoja.

Yhä useampi rahastoyhtiö tarjoaa energiasektorilla vaihtoehtoja fossiilisiin energiamuotoihin sijoittamiselle. Taaleri perusti Suomen ensimmäisen tuulivoimaan sijoittavan pääomarahaston jo vuonna 2011 ja on sittemmin noussut tuulirahastojen kautta Suomen toiseksi suurimmaksi tuulivoiman tuottajaksi.

– Tällä hetkellä meillä on myynnissä Taaleri SolarWind II -rahasto, joka sijoittaa tuuli- ja aurinkoenergiahankkeisiin Euroopassa ja USA:ssa. Rahasto on jo kerännyt 320 miljoonaa euroa osakepääomaa, Taalerin sijoitusjohtaja Petri Isotalus kertoo.

Viimeistään Suomen valtion tavoite hiilineutraalista yhteiskunnasta vuoteen 2035 mennessä on saanut muutkin yhtiöt liikkeelle. Ålandsbanken perusti viime vuoden lopulla ensimmäisen tuulivoimaan sijoittavan erikoissijoitusrahaston, joka onnistui keräämään kolmessa viikossa noin 60 miljoonan euron arvoisen sijoituspotin.

Tuulivoima ei korreloi arvopapereiden kanssa

Ålandsbankenin rahasto teki ensimmäisen investointinsa joulukuun lopussa ostamalla YIT:ltä Murtomäen tuulivoimapuiston hankeoikeudet.

– Ålandsbanken on seurannut tuulivoimamarkkinaa jo jonkin aikaa, ja rahasto päätettiin käynnistää nyt kun on selvää, etteivät tuotot enää perustu tariffeihin ja toiminta on markkinaehtoista. Hyvin sujunut lanseeraus myös kertoo, että markkinoilla on kysyntää avoimelle erikoissijoitusrahastolle, jota voidaan merkitä ja lunastaa kaksi kertaa vuodessa, rahaston salkunhoitaja Juha Känkänen sanoo.

Ålandsbankenin tuulivoimarahasto sijoittaa sekä luvitettuihin ja rakennusvalmiisiin tuulipuistohankkeisiin että jo toiminnassa oleviin tuulipuistoihin. Murtomäen tuulivoimapuiston on tarkoitus valmistua vuonna 2023.

Rahaston vuosittainen tuottotavoite on 5–7 prosenttia. Tuoton kannalta suurin yksittäinen riski on sähkön hinnanmuutos tulevaisuudessa. Yhteiskunta kuitenkin sähköistyy koko ajan, joten Känkänen uskoo, ettei hinta käänny ainakaan pitkällä aikavälillä laskuun.

– Asiakkaamme ovat tuulivoimarahastossa arvostaneet sen tuomaa hajautushyötyä, eli sen ei tuotto suoraan korreloi perinteisten arvopaperisijoitusten kanssa, Känkänen sanoo.

Kotimaisella omistajuudella hiilineutraaliin yhteiskuntaan

Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan vuonna 2020 Suomeen rakennettiin 67 tuulivoimalaa, ja vuoden lopussa maassa oli yhteensä 821 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho oli 2 586 megawattia. Tuulivoimatuotanto kattoi 10 prosenttia koko Suomen sähkönkulutuksesta, ja osuuden uskotaan yhä kasvavan, jos kaikki vuoden 2021 tuulivoimahankkeet pysyvät aikataulussa. Vuodesta 2021 odotetaankin ennätyksellistä tuulivoimavuotta: tänä vuonna valmistuvien tuulivoimapuistojen kapasiteetti tulee olemaan 990 megawattia.

– Kotimaisen omistuksen osuus on 60 prosenttia. Ulkomaisten omistajien joukossakin on silti paljon niitä, joilla on kymmenien henkilöiden tiimit Suomessa, Suomen Tuulivoimayhdistyksen operatiivinen johtaja Heidi Paalatie sanoo.

Paalatie uskoo, että kotimainen omistajuus pysyy voimissaan myös jatkossa, ja sama näkyy myös Ålandsbankenilla. Yhtiö haluaa rahaston kautta lisätä Suomen tuulivoimapuistojen kotimaista omistajuutta ja olla mukana edistämässä tavoitetta hiilineutraalista yhteiskunnasta 2035.

Useimmat tuulivoimahankkeet ovat olleet vain institutionaalisten sijoittajien saatavilla, tai niihin sijoittaminen on vaatinut huomattavan suuria pääomia. Ålandsbanken on halunnut tuoda tuulivoiman myös yksityisten varainhoitoasiakkaidensa saataville: minimimerkintä yksityissijoittajille on 10 000 euroa.

– Näemme, että energiamarkkina on nyt murroskohdassa, ja Ålandsbanken tutkii aktiivisesti mahdollisuuksia perustaa myös muita päästöttömään energian tuotantoon tai varastointiin perustuvia rahastoja, Känkänen sanoo.

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat sijoittajille yhä tärkeämpiä asioita, ja se näkyy myös rahastoyhtiöiden työssä.

– Sijoittajat katsovat koko ajan enemmän, mihin varansa sijoittavat. Tuulivoima on sillä tavalla puhtaana ratkaisuna houkutteleva jatkossa. Monet sijoittajat tekevät kategorisia päätöksiä, etteivät sijoita enää fossiilisiin ratkaisuihin, Paalatie sanoo.

– Uusiutuva energia ja etenkin tuuli- ja aurinkoenergia kasvavat erittäin voimakkaasti – kasvussa kannattaa olla mukana. Uusia innovaatiota syntyy myös paljon uusiutuvan energian toimialalle, jossa voi aueta erittäin mielenkiintoisia sijoituskohteita, Isotalus sanoo.

Lisää aiheesta "Markkinat"